SDP:n Matias Mäkynen: “Häirinnän määritelmä tähän päivään – peniskuvista jatkossa sakkoa tai vankeutta”
29.10.2020 12:34:07 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Hallitus uudistaa parhaillaan seksuaalirikoslainsäädäntöä. Kansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkysen mielestä kokonaisvaltainen uudistus on tärkeä ja tarpeellinen. Lainsäädännön tarkoituksena on suojata paremmin seksuaalirikoksen uhreja sekä koventaa rangaistuksia. Yhtenä osana uudistusta on laajennetaan seksuaalisen ahdistelun määritelmää. Jatkossa myös esimerkiksi sukuelimiä esittävän valokuvan lähettäminen ilman vastaanottajan suostumusta olisi rangaistavaa. Ehdotus on herättänyt laajaa kansainvälistä huomiota mm. Deutche Wellen ja Vicen kaltaisissa medioissa.
- Verkossa ja viestitse tapahtuva seksuaalinen häirintä on yhtä vakavaa ja väärin, kuin livenä tapahtuva häirintä. Sosiaalinen media ja internet ovat muuttaneet seksuaalisen häirinnän muotoja, ja on korkea aika saada laki tähän päivään. Uuden lain nojalla rangaistavaksi tulisi esimerkiksi ei toivottujen peniskuvien lähettäminen, mikä on valitettavan yleinen, erityisesti naisiin kohdistuva seksuaalisen häirinnän muoto, Mäkynen sanoo.
Pelkästään lainsäädännölliset muutokset eivät Mäkysen mukaan kuitenkaan riitä, vaan lisäksi tarvitaan enemmän resursseja ja rahoitusta lainvalvontaan. Häiritseviä kuvia saavat erityisesti nuoret naiset ja tytöt. Kouluterveyskyselyn mukaan joka neljäs tyttö oli kokenut häirintää verkossa. Seksuaalinen häirintä on yleisin tyttöihin kohdistuva häirinnän muoto. Myös miehet ja pojat kokevat häirintää, mutta huomattavasti naisia ja tyttöjä vähemmän.
- Verkkohäirintä on este tasa-arvolle ja rajoittaa ihmisten toimintaa verkossa. Vain noin viidesosa seksuaalirikoksista ilmoitetaan tänä päivänä poliisille ja vain viidesosa ilmoitetuista tapauksista johtaa tuomioon. Yksi syy korkeaan ilmoituskynnykseen on seksuaalirikoksiin edelleen liittyvä häpeä ja uhrien syyllistäminen. On tärkeää antaa viesti, että häirintä ei koskaan ole hyväksyttävää eikä häirityn vika. Häiritsevien kuvien lähettämisen kriminalisointi ja raiskauksen määritelmän muuttaminen suostumuksen puutteeseen perustuvaksi ovat tärkeitä periaatteellisia muutoksia, jotka toivottavasti myös vähentävät uhrien kokemaa syyllistämistä ja laskevat kynnystä rikosilmoituksen tekemiseen, myös Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan Miesjaostoa puheenjohtava Mäkynen jatkaa.
Lakiuudistusta valmisteleva oikeusministeriön työryhmä julkaisi raporttinsa heinäkuussa ja siitä jätettiin lausunnot syyskuussa. Lausuntojen jälkeen alkaa varsinainen lainvalmistelu oikeusministeriössä ja eduskuntaan esitys saapuu näillä näkymin ensi keväänä. Eduskunnassa asiaa tulee käsittelemään lakivaliokunta, jonka SDP:n valiokuntaryhmän vastaavana Mäkynen toimii.
Yhteyshenkilöt
Matias MäkynenKansanedustaja
Puh:040 509 4409Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Paula Werning: Missä todellisuudessa ministeri Rydman elää? Sairaalalaskut päätyvät ulosottoon, mutta ministeri vähättelee ihmisten hätää4.11.2026 14:01:40 EET | Tiedote
Kansanedustaja Paula Werning (sd.) arvostelee kovin sanoin sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin puheita siitä, ettei raha estä ihmisiä hakeutumasta hoitoon. Werningin mukaan ministerin väitteet osoittavat hämmästyttävää vieraantumista tavallisten suomalaisten arjesta. Samaan aikaan kun Orpon hallitus on korottanut terveydenhuollon asiakasmaksuja rajusti ja valmistelee uusia korotuksia, yhä useampi suomalainen kamppailee hoitokulujensa kanssa.
SDP:n Lauri Lyly: Hallituksen esitys palkkatasa-arvosta jäi erittäin puutteelliseksi4.11.2026 11:21:45 EET | Tiedote
– Naisten ja miesten epätasa-arvoiseen palkkaukseen puuttuminen on ehdottoman tärkeää, mutta hallituksen esitys jää erittäin puutteelliseksi, koska se ei täytä edes EU:n palkka-avoimuusdirektiivin vähimmäisvaatimuksia, summaa työ- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Lauri Lyly (sd.). Valiokunnan demariryhmä esittää lakiin selkeitä korjauksia, jotka edistäisivät sukupuolten välisen palkkatasa-arvon toteutumista hallituksen esittämää tehokkaammin.
SDP:n Seppo Eskelinen: Maakunnan laaja edunvalvonta tuotti tulosta4.11.2026 10:11:48 EET | Tiedote
-On hyvä, että maakuntalentojen ja saavutettavuuden tärkeys vihdoin ymmärrettiin, kun Finnair ilmoitti tänään, että lennot Joensuuhun jatkuvat markkinaehtoisesti vuodesta 2028 nykyisen ostopalvelusopimuksen jälkeen, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
SDP:n Pia Viitanen: SDP ei korota pieni- ja keskituloisten verotusta eikä leikkaa heidän eläkkeistään4.11.2026 09:56:55 EET | Tiedote
Pia Kauma antoi SDP:n kansanedustaja Pia Viitasen mukaan väärän todistuksen kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa eduskunnan välikysymyskeskustelussa.
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensariitely ei paljon maakunnissa lämmitä3.11.2026 16:31:13 EET | Tiedote
-Hallituksen julkinen riitely ei maakunnissa paljon ajavia lämmitä. Pitkän riitelyn tuloksena hallitus sai aikaan paketin, joka ei pumppuhinnoissa näy eikä vastaa ihmisten hätään. Kaiken kukkuraksi se rahoitetaan osin teiden kunnosta leikkaamalla, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

