SDP:n Matias Mäkynen: Kuinka lähelle pohjaa kokoomus on valmis arvoissaan joustamaan?

- Kokoomus valitsi perussuomalaiset ohi SDP:n hallitusneuvotteluihin jo varhain alkuvuodesta, koska tiesi perussuomalaisten joustavan talouden ja työelämän kysymyksissä SDP:tä enemmän. Perussuomalaiset ei tietenkään hyväksy kokoomuksen talousohjelmaa ilmaiseksi, vaan se vaatii edes näennäisiä muutoksia sille symbolisiin asioihin.
Helsingin Sanomat uutisoi maanantaina oikeusministeriön vahvistaman tiedon, että hallitusneuvotteluihin on pyydetty selvitystä siitä, voitaisiinko rikoslain pykäliä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan muuttaa löysemmiksi. Taustalla on perussuomalaisten saamat tuomiot pykälän perusteella. Oikeusministeriön vastauksessa todetaan, ettei liikkumavaraa ole, vaan pikemmin Suomen allekirjoittamat kansainväliset sitoumukset edellyttäisivät lain tiukentamista.
- Selvityksen pyytäminen puhuu karua kieltä kokoomuksen arvojen painumisesta pohjalle, kun Petteri Orpo hakee ”pragmaattisia” ratkaisuja muodostaakseen oikeistokonservatiivisen hallituksen. Aikana, jolloin Suomen tulisi onnistua houkuttelemaan väkeä töihin ulkomailta, kokoomus on valmis harkitsemaan rasistisen ja kansanryhmää vastaan kiihottavan puheen nykyistä laajemmassa mitassa. Ihmisryhmiä uhkaava, solvaava tai panetteleva kieli ei ole tarpeellista missään tilanteessa, vaan sillä heikennetään Suomen jo valmiiksi tulehtunutta keskusteluilmapiiriä. Asiallinen kritiikki ja asiakeskustelu esimerkiksi uskonnollisista ja kulttuurisista tavoista on mahdollista ilman, että pykälä tuottaa ongelmia. Se nähtiin mm. tyttöjen sukuelinten silpomisen kriminalisoinnista keskusteltaessa viime kaudella eduskunnassa, Mäkynen sanoo.
Mäkynen on huolissaan Suomen kansainvälisestä asemasta aikana, jona Euroopassa soditaan ja kansainvälisiä osaajia olisi saatava Suomeen enemmän. Julkisuudessa on ollut tietoja myös kehitysavun leikkauksista ja humanitaarisen maahanmuuton kiristyksistä.
- Syrjintälakien löysääminen ja Suomen kansainvälisestä vastuusta väistäminen antaa väärän viestin aikana, jona kansainväliseltä yhteisöltä vaadittaisiin kriiseissä yhtenäisyyttä. Nato-jäsenyys parantaa Suomen sotilaallista turvallisuutta, mutta yhtä tärkeää on ehkäistä kriisien syntymistä, kantaa oma vastuumme hätää kärsivien auttamisesta sekä huolehtia kansainvälisen sopimusjärjestelmän uskottavuudesta omalta osaltamme. Kokoomuksen ja persujen sulkeutuva ja sisäänpäin kääntyvä Suomi uhkaa heikentää oma-aloitteisesti kansainvälistä asemaansa. Toivon Säätytalon neuvottelijoille malttia ja pitkäkatseisuutta, Mäkynen päättää.
Yhteyshenkilöt
Matias MäkynenSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:040 509 4409matias.makynen@eduskunta.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen: Haluavatko suomalaiset heikomman ammattiyhdistysliikkeen?9.6.2023 10:23:08 EEST | Tiedote
Säätytalon neuvotteluista on tihkunut useita tietoja erilaisista tavoista heikentää liittojen asemaa. Jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistaminen, liittojen työttömyyskassojen korvaaminen esimerkiksi Kelan kassalla, lakko-oikeuden rajoittaminen sekä paikallisen sopimisen edistäminen lakiteitse heikentäen työntekijöiden edustusta ovat julkisuudessa liikuneiden tietojen mukaan ainakin pöydällä. Näinkin laajasta paketista edes keskusteltaessa on kysyttävä, haluaako Orpon oikeistokonservatiivijoukko todella heikentää ammattiyhdistysliikettä.
Kutsu medialle: SDP:n puheenjohtajaehdokkaiden valtakunnallinen Arvokiertue alkaa Helsingistä 9.6.2.6.2023 07:45:00 EEST | Kutsu
SDP:n puoluekokous valitsee puolueen seuraavan puheenjohtajan Jyväskylässä syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Tätä ennen SDP:n jäsenet pääsevät äänestämään neuvoa-antavassa jäsenäänestyksessä omaa suosikkiaan. Osana neuvoa-antavaa jäsenäänestystä ja puheenjohtajan valintaa SDP järjestää usean paikkakunnan puheenjohtajakiertueen, jossa paikalla ovat puheenjohtajaehdokkaat Krista Kiuru ja Antti Lindtman. Alla koko kiertueaikataulu. Tilaisuuksia ei striimata, ellei toisin mainita. Pyydämme ystävällisesti ilmoittautumaan Helsingin tilaisuuteen 8.6. klo 12.00 mennessä tämän lomakkeen kautta. Mahdolliset erilliset haastattelutoiveet pyydetään toimittamaan SDP:n viestintäpäällikkö Miia Järvelle: miia.jarvi@sdp.fi Helsinki 9.6. klo 14-15.30 Hotelli Mestaritalli (os. Fredrikinkatu 51–53). Tilaisuus striimataan, striimiä voi seurata SDP:n Youtube-kanavalla täällä. Mikkeli 10.6. klo 10-11 Kauppakeskus Stellan tähtitori (os. Maaherrankatu 13) Lappeenranta 10.6. klo 13-14 (paikka tarkentuu) Hämee
SDP:n Niina Malm: Säätytalolla kaavailtu ay-verovähennyksen poistaminen on suoraan pois suomalaisen duunarin kukkarosta1.6.2023 15:53:12 EEST | Tiedote
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan tuleva hallitus saattaa poistaa oikeuden vähentää ammattiliittojen jäsenmaksut verotuksessa. SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm vaatii, että verovähennystä ei poisteta, koska se nostaisi työntekijöiden verotusta ja pienentäisi palkkoja.
SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen: “Mielenterveyskriisin ratkaiseminen lääke myös julkiseen talouteen”17.5.2023 15:49:47 EEST | Tiedote
THL:n tuoreen Terve Suomi -väestötutkimuksen tulokset kertovat karua kieltä suomalaisten työikäisten eli 20-64-vuotiaiden mielenterveydestä. Työikäisistä enää joka toinen kokee elämänlaatunsa hyväksi ja joka viides kokee merkittävää psyykkistä kuormittuneisuutta. Tutkimuksen mukaan myös itsemurha-ajatukset ovat lisääntyneet erityisesti alle 50-vuotiailla. Aiemmin joka kymmenes, nyt joka kahdeksas alle 50-vuotias kertoi itsemurha-ajatuksistaan. Jo nyt Suomessa alle 45-vuotiaiden selkeästi yleisin työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syy on mielenterveyden sairaudet. Samaan aikaan OECD:n tilastojen mukaan Suomen mielenterveyspalveluihin käyttämä osuus julkisen terveydenhuollon kustannuksista on vertailumaiden pienimpiä. - Tutkimustulokset ja tilastot ovat erittäin huolestuttavia. Jos aliresursoitujen mielenterveyspalveuiden tilannetta ei saada kuntoon vaan ongelmat jatkavat paisumistaan, tulee työkyvyttömien määrä vain kasvamaan. Siksi viestini säätytalolle on, että mielenterveyspalvelui
SDP:n uudeksi puheenjohtajaksi kaksi ehdokasta – SDP järjestää neuvoa-antavan jäsenäänestyksen ja puheenjohtajakiertueen4.5.2023 16:02:14 EEST | Tiedote
SDP valitsee uuden puheenjohtajan puoluekokouksessa Jyväskylässä 1.-3.9.2023. Ehdolle puheenjohtajaksi ovat ilmoittautuneet perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme