SDP EDUSKUNTA

SDP:n Matias Mäkynen: Mitä vastuullisuutta on luvata miljardiluokan veronkevennyksiä, kokoomus?

6.9.2020 12:34:32 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen ihmettelee kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon puheita siitä, että hallitus on kykenemätön uudistuksiin ja toimii vastuuttomasti.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
  • Kokoomus peräänkuulutti vastuullisuutta ja uudistuksia. Haluankin ensin kysyä kokoomukselta, että mitä vastuullisuutta on lupailla miljardiluokan veronkevennyksiä tilanteessa, jossa Suomi ja koko maailma tällä hetkellä ovat? Minusta vastuullisuutta on tehdä sellaisia tulevaisuusuudistuksia, joiden avulla Suomi pärjää ja menestyy myös tulevaisuudessa, sanoo Mäkynen ja jatkaa:
  • Hallitus on akuutin koronakriisin vastuullisen hoidon lisäksi laittanut eteenpäin mittavia tulevaisuusuudistuksia. Yksi isoimmista rakenteellisista uudistuksista on tietenkin sote-uudistus, joka on laitettu käyntiin sosialidemokraattien johdolla. Me kaikki muistamme, että kokoomus kyllä yritti, mutta ei onnistunut viemään uudistusta maaliin. Toinen mittava ihmisten hyvinvointia lisäävä uudistus on tietenkin hoitajamitoitoitus, joka laitetaan kuntoon vuosien työn jälkeen. Tätäkin uudistusta kokoomus jäi yksin vastustamaan viime kaudella, muistuttaa Mäkynen.
  • Vaikka Orpo linjapuheessaan kertoikin kokoomuksen panostavan koulutuspolitiikassa lasten varhaisiin vuosiin, oli kokoomus viime kaudella poistamassa kokoaikaisen subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden. Nyt sosialidemokraattien johdolla tehdään tulevaisuuspolitiikkaa, jossa jokaiselle lapselle on palautettu oikeus kokoaikaiseen varhaiskasvatukseen ja jokaiselle nuorelle varmistetaan toisen asteen koulutus pidentämällä oppivelvollisuutta. Eikä liene yllätys, että tätäkin tärkeää tulevaisuusuudistusta kokoomus vastustaa, vaikka muun muassa talouspolitiikan arviointineuvosto on suositellut oppivelvollisuusiän nostamista, Mäkynen päättää.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Hallituksen bensaflopin yllättävä seuraus – suurin osa työmatkalaisista häviää ensi vuonna18.10.2026 09:49:38 EEST | Tiedote

– Hallituksen bensaflopin todellinen pommi on se, että suurin osa työn perässä liikkuvista palkansaajista häviää ensi vuonna. Tämä johtuu siitä, että vaikka hallitus nostaa verotuksen matkakuluvähennyksen enimmäismäärää, se samalla on korottamassa matkakuluvähennyksen omavastuuta ensi vuodelle. Suurimmalla osalla työmatkan verotus siis kiristyy 100 eurolla vuodessa. Hallituksen piti helpottaa ihmisten arkea, niin miten ihmeessä lopputulos on se, että suurin osa matkakuluvähennyksen käyttäjistä häviää, päivittelee SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen.

SDP:n Helena Marttila: Kokoomuksen ”tervetuloa, mutta” ei ole aito tervetulotoivotus17.10.2026 13:23:02 EEST | Tiedote

Kokoomuksen tuore maahanmuuttoa käsittelevä linjapaperi on herättänyt laajaa huomiota. SDP:n kansanedustaja Helena Marttila peräänkuuluttaa keskustelua siitä, millaiselle arvopohjalle Suomen maahanmuuttopolitiikan tulisi rakentua. – Onnistunut maahanmuuttopolitiikka rakentuu kahdelle periaatteelle: realistisuudelle ja loukkaamattomalle ihmisarvolle. Valitettavasti kokoomus on valinnut rakentaa politiikkansa loukkaamattoman ihmisarvon sijaan ajatukselle kansantaloutta hyödyttävästä ja kuormittavasta väestöstä. ”Tervetuloa, mutta” ei ole vilpitön tervetulotoivotus.

SDP:n Saku Nikkanen: Kokoomuksen maahanmuuttolinjan takana on vesitys17.10.2026 12:11:23 EEST | Tiedote

Kokoomus julkisti eilen eduskuntaryhmän linjauksia maahanmuuttopolitiikasta. Linjauksia esittelemässä nähtiin kokoomuksen kansanedustaja Atte Kaleva, eikä suinkaan maahanmuuttoasioista vastaavan hallintovaliokunnan varapuheenjohtajaa ja kokoomuksen ryhmävastaavaa Pihla Keto-Huovista. – Kokoomuksen paperista huokuukin turha kovistelu kaikkia maahanmuuttajia kohtaan. Siinä on jo nyt voimassa olevia lakeja ja käytäntöjä, mutta jotkut uudet esitykset ovat suoraan EU-sääntelyn vastaisia. Mutta erikoisen linjapaperista tekee se, mitä sieltä oli jätetty pois. Nimittäin kokoomuksen pitkäaikainen tavoite EU-alueen ulkopuolisen työvoiman saatavuusharkinnasta luopumisesta loisti poissaolollaan, sanoo SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen.

SDP:n Helena Marttila: Hallituksen leikkaukset uhkaavat romuttaa kansalaisten luottamuksen oikeusjärjestelmään16.10.2026 14:31:59 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja ja puolueen ihmisoikeusohjelmatyötä vetävä Helena Marttila varoittaa, että Syyttäjälaitokseen kohdistuvat leikkaukset vaarantavat oikeusturvan ja kansalaisten luottamuksen oikeusjärjestelmään. Marttilan mukaan kyse on hallituksen arvovalinnasta, jolla voi olla kauaskantoisia seurauksia yhteiskuntarauhalle ja ihmisten kokemukselle oikeuden toteutumisesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye