SDP EDUSKUNTA

SDP:n Matias Mäkynen: "Seuraavan sukupolven ydinvoima etenee vihdoin"

17.11.2022 13:28:16 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Hallitus päätti tänään täydentävän talousarvioesityksen antamisesta. Muiden tärkeiden hankkeiden ohella etenee seuraavan sukupolven ydinvoimaloiden saaminen Suomeen. Säteilyturvakeskukselle ehdotetaan yhteensä 1,7 miljoonaa euroa ydinenergialain kokonaisuudistukseen, pienydinvoimalaitosten käsittelyyn varautumiseen sekä raja-asemien säteilyvalvontaan. SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen iloitsee pitkään jatkuneen vaikuttamistyön tuloksista.

- Tänään päätetyillä panostuksilla edistetään pienydinvoiman (Small Modular Reactors, SMR) käyttöönottamiseen Suomessa. Olemme toimineet asian eteen yhteistyössä yli hallitus-oppositiorajan talousvaliokunnassa. Pienydinvoima on hyvä mahdollisuus laajentaa päästötöntä lämmön- ja sähköntuotantoa Suomessa, Mäkynen sanoo.

Mäkynen näkee, että kyseessä on myös elinkeinopoliittinen asia.

- Päätös antaa signaalin, että valtio on sitoutunut edistämään pienydinvoimaa konkreettisesti. Nyt alan tutkijat ja investoijat Suomessa voivat luottaa siihen, että työtä kannattaa jatkaa. Suomalaisella osaamisella voidaan synnyttää uusia ydinvoima-alan tuotteita vientiin. Parhaassa tapauksessa Suomessa voitaisiin suunnitella ja tuottaa sarjavalmisteisia pienydinvoimaloita esimerkiksi konttikoossa, Mäkynen visioi.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hallituksen aborttimaksu on jälleen yksi askel naisten oikeuksien heikentämisessä21.9.2026 13:24:59 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma pitää ennenkuulumattomina Orpon hallituksen suunnitelmia tuoda eduskuntaan aborttioikeuden rajaamisesitys, joka mahdollistaisi uuden maksun omasta tahdosta tehtävälle raskaudenkeskeytykselle. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan leikkausta tai muuta toimenpidettä edellyttävästä abortista voitaisiin periä noin 257 euron asiakasmaksu. Lääketieteellisin perustein tehtävät raskaudenkeskeytykset olisivat maksuttomia. – On täysin kestämätöntä, että hallitus alkaa arvottaa raskaudenkeskeytyksiä sen perusteella, miksi nainen aborttiin päätyy. Terveydenhuollon maksujen tulee perustua hoitoon. Oikeus turvalliseen aborttiin ei saa riippua naisen varallisuudesta, Heinäluoma sanoo.

SDP:n Pia Hiltunen: Naisen omaa päätöstä ei pidä hinnoitella21.9.2026 12:53:55 EEST | Tiedote

SDP kansanedustaja Pia Hiltunen arvostelee hallituksen suunnitelmaa uusista abortteihin liittyvistä asiakasmaksuista. Svenska Ylen mukaan omasta pyynnöstä tehtävään raskaudenkeskeytykseen liittyvistä leikkauksista, toimenpiteistä tai erityistutkimuksista voisi jatkossa joutua maksamaan noin 257 euroa. Jos raskauden jatkuminen uhkaisi raskaana olevan tai sikiön henkeä tai terveyttä, toimenpiteet olisivat maksuttomia.

SDP:n Haatainen: Naisten oikeudet eivät saa olla kompromissien kohde – hallituksen ei pidä ottaa takapakkia aborttioikeudessa21.9.2026 09:53:30 EEST | Tiedote

Yle Svenska uutisoi tänään, että hallituksen uudet terveydenhuollon asiakasmaksut koskevat myös abortteja. Noin 257 euron maksu koskisi omasta pyynnöstä tehtäviä abortteja, kun taas lääketieteellisistä syistä tehtävät abortit olisivat maksuttomina. Uusi maksu uhkaa moninkertaistaa raskauden keskeytyksen hinnan ja vaikeuttaa niiden tekemistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye