SDP EDUSKUNTA

SDP:n Matias Mäkynen: ”Tutkimusrahoituksen uusi polku on avattu”

5.4.2022 18:01:09 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Hallituksen tänään päättyneessä kehysriihessä tehtiin päätöksiä, jotka tukevat hallitusohjelman ja parlamentaarisen TKI-työryhmän mukaista tavoitetta nostaa Suomen tutkimus- ja kehittämismenot 4 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen vuoteen 2030 mennessä. Parlamentaarista TKI-työryhmää johtava SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen iloitsee hallituksen päätöksistä:

- Hallitus osoittaa tärkeää sitoutumista viime vuonna aikaan saatuun parlamentaarisen TKI-työryhmän sopuun. Vuonna 2023 uhanneet leikkaukset vältetään ja rahoituksen kuoppa on täytetty. Yhteensä rahoitus lisääntyy 350 miljoonalla eurolla suhteessa aiempiin päätöksiin, jota lisäksi täydentää 100 miljoonan euron T&K-verovähennys raporttimme mukaisesti, Mäkynen kertoo.

- On tärkeää, että TKI-järjestelmää kehitetään kokonaisvaltaisesti. Suomen Akatemian rahoitus on historiallisen korkealla tasolla ja Business Finlandin rahoitus jatkaa korkealla uralla myös Suomen elpymisrahoituksen päättymisen jälkeen. Myös ammattikorkeakoulujen sekä yliopistollisen sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan pysyvät rahoituslisäykset ovat tärkeitä. Tämä turvaa niin perustutkimuksen kuin innovaatiotoiminnan, Mäkynen jatkaa.

Riihessä tehtyjen päätösten jatkona Mäkynen kääntää jo katsetta tulevaan:

- Hyvät päätökset ansaitsevat jatkoa. Nyt, kun käynnissä on maailman laajuinen siirtymä irti venäläisestä ja fossiilisesta energiasta, olisi erityisen tärkeää tukea uusien suomalaisinnovaatioiden markkinoille tuloa esimerkiksi energiateknologia-alalla. Tähän tarvitaan ratkaisuja vielä toukokuun lisätalousarviossa. Laadukas TKI-toiminta edellyttää myös osaajien saatavuuden parantamista. Tutkimus, koulutus ja vihreä siirtymä ovat Suomen talouden ja työllisyyden tärkeimmät tekijät - niiden avulla Suomen talous vahvistuu merkittävästi tulevaisuudessa, Mäkynen päättää.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Marttila jätti kirjallisen kysymyksen lastensuojelun avohuollon tukitoimien siirtämisestä – ”Lapsen suojelua ei saa heikentää säästösyistä”20.3.2026 13:22:24 EET | Tiedote

Kansanedustaja Helena Marttila on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen hallituksen aikeista siirtää lastensuojelun avohuollon tukitoimia ja jälkihuoltoa sosiaalihuoltolain piiriin. Kysymys liittyy sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän tuoreeseen raporttiin sosiaalihuollon palvelu-uudistuksesta, jota ohjaa hallituksen asettama 100 miljoonan euron vuotuinen säästötavoite. Marttilan mukaan esitetty uudistus uhkaa kaventaa lastensuojelun ydintehtävää ja heikentää lapsen oikeutta erityiseen suojeluun.

SDP:n Riitta Kaarisalo: SDP on suomalaisten luotetuin talouspuolue – hallituksen herpaantunut ote näkyy ihmisten luottamuksessa19.3.2026 13:19:16 EET | Tiedote

Tuore Maaseudun Tulevaisuuden kysely osoittaa, että suomalaiset luottavat talouden hoidossa eniten Sosialidemokraatteihin. Noin joka viides vastaaja pitää SDP:tä parhaana vaihtoehtona Suomen talouspolitiikan suunnannäyttäjäksi. SDP nousee luotetuimmaksi puolueeksi kaikissa ikäryhmissä ja laajasti eri puolilla maata. Kansanedustaja Riitta Kaarisalo (sd.) ei pidä tätä yllätyksenä – kansa on puhunut.

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän työyhteisöselvitys valmistui19.3.2026 11:15:00 EET | Tiedote

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tilasi Työterveyslaitokselta (TTL) työyhteisöselvityksen saadakseen ulkopuolisen ja luotettavan tahon näkemyksen työyhteisön tilanteesta. TTL:n asiantuntijat haastattelivat kaikki ryhmän työntekijät. Selvityksessä ei noussut tietoon uusia häirintätapauksia. Kaikki ryhmässä tapahtuneet tapaukset ovat olleet jo aiemmin pääsihteerin tiedossa, ja niihin on puututtu sisäisesti tapahtumien jälkeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye