SDP:n Matias Mäkynen: Yrityksiä on tuettu läpi kriisin
5.2.2022 16:55:08 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Koronanhoidosta ei ole selviydytty vaurioitta. Kansalaiset ja toimialat ovat kärsineet ja huoli tästä on yhteinen, Mäkynen toteaa.
- Koronakriisin torjumiseksi on tehty välttämättömiä toimia, joilla on haluttu suojella ihmisten terveyttä ja elämää kriisin aikana. Samalla on nähty aivan oleelliseksi tukea yrityksiä ja sitä, että työpaikat säilyisivät. Orpon väitteet eivät siksi pidä paikkaansa, Mäkynen sanoo.
Marinin hallitus on tukenut yrityksiä lukuisaan otteeseen kaksi vuotta kestäneen pandemian aikana. Hallitus on myöntänyt suoria yritystukia yli 4 miljardia euroa sekä miljardien eurojen lainamuotoista tukea mm. Finnveran, Business Finlandin ja Teollisuussijoituksen kautta. Yrityksiä on tuettu myös mm. laajentamalla yrittäjien työttömyysturvaa sekä muuttamalla vuoden 2020 ajaksi lomautuskäytäntöjä ja alentamalla TyEL-maksuja. Kulttuuri- ja tapahtuma-aloja on myös tuettu rahallisesti.
- Marinin hallitus on tukenut yrityksiä läpi kriisin ja tämä olisi Petteri Orponkin rehellistä myöntää, Mäkynen toteaa.
- Eduskunnalle annettiin jälleen tällä viikolla lisätalousarvioesitys, jossa tukea suunnataan muun muassa kulttuurille, tapahtuma-alalle ja urheilualalle. Rajoituksista kärsiviä aloja on välttämätöntä tukea. On silti hyvä todeta, että tukien kohdennusten kanssa on ollut myös ongelmia. Väliinputoajia on ollut varmasti, Mäkynen sanoo.
- Suuressa kuvassa Suomen talous ja työllisyys kehittyvät vauhdilla. Vuoden 2021 talouskasvu ylitti ennusteet ja työllisyysaste päätyi Suomen ennätykseen 73,5 % tasolle. Velkaantuminen on pienentynyt ja taittuu paljon hallituksen tavoitteita nopeammin. Hallitus on saavuttamassa tavoitteensa taloudessa ja työllisyydessä koronakriisistä huolimatta ja se luo valoa tunnelin päähän. Positiivista on myös se, että nyt pääsemme avaamaan yhteiskuntaa, kuten hallitus on tällä viikolla kertonut, Mäkynen toteaa.
- Koronan jälkeiseen jälleenrakennukseen onkin varauduttu jo tässä vaiheessa. Sen suhteen meillä on isoja haasteita, kuten ihmisten hoiva- ja hoitovelan purkaminen. Siihen tarvitsemme yhteistä tahtoa yli puoluerajojen ja toivottavasti kokoomuskin on tässä mukana. Yhteiskunnan toipuminen kriisistä kestää kokonaisuutena kauan ja tämä on tärkeää tunnustaa niin hallituksessa kuin oppositiossa, Mäkynen päättää.
Yhteyshenkilöt
Matias MäkynenKansanedustaja
Puh:040 509 4409Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensariitely ei paljon maakunnissa lämmitä3.11.2026 16:31:13 EET | Tiedote
-Hallituksen julkinen riitely ei maakunnissa paljon ajavia lämmitä. Pitkän riitelyn tuloksena hallitus sai aikaan paketin, joka ei pumppuhinnoissa näy eikä vastaa ihmisten hätään. Kaiken kukkuraksi se rahoitetaan osin teiden kunnosta leikkaamalla, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus laskuttaa jo syntymättömistä lapsista – riskiraskauden seuranta voi maksaa satoja euroja3.11.2026 15:30:00 EET | Tiedote
Hallitus on korottanut terveydenhuollon maksuja niin, että riskiraskauden seurannasta voi kertyä perheelle satojen eurojen lasku ennen lapsen syntymää, totesi kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.) eduskunnassa käydyssä välikysymyskeskustelussa tänään. Orpo-Purran hallituksen korottamat terveydenhuollon maksut käyvät kalliiksi tavalliselle suomalaiselle.
SDP:n Ryhmäpuhe välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:39:40 EET | Tiedote
SDP:n ryhmäpuhe 3.11.2026 välikysymyskeskustelussa tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Puhujana kansanedustaja Piritta Rantanen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n esittelypuheenvuoro välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:15:56 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoman esittelypuheenvuoro opposition yhteisestä välikysymyksestä tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Keskustelu välikysymyksestä käydään tiistaina 3.11.2026 klo 14 alkaen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n Räsänen: Ei kai hallitus pyri johtamaan komissiota harhaan?31.10.2026 13:38:06 EET | Tiedote
Euroopan komissio pyysi lokakuun lopussa Suomelta lisätietoja ensi vuoden budjetista ja siitä, miten budjetti noudattaa neuvoston tammikuussa 2026 hyväksymää suositusta liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suomi poikkeaa tulevanakin vuonna komission asettamasta nettomenopolusta. Suomi toimitti vastauksen komissiolle eilen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
