SDP:n Mika Kari: Hävittäjähankinta jatkaa Suomen sotilaalliseen liittoutumattomuuteen perustuvaa linjaa
10.12.2021 14:50:17 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Hallitus on tehnyt tänään päätöksen HX-hävittäjähankinnasta. Suomen ilmavoimien nykyiset Hornet-hävittäjät tullaan korvaamaan yhdysvaltalaisen Lockheed Martin F35-kalustolla.
- Valtioneuvoston päätös on niin talouden kuin kansallisen turvallisuuden näkökulmasta merkittävä ja se perustuu huolelliseen ja tarkkaan harkintaan. Ilmavoimien kehittäminen on osa Suomen kolmihaaraisen - maa-, meri- ja ilmavoimien - puolustuksen vahvistamista. Nyt loppuun saatettu hankintapäätös tulee selkeyttämään puolustusvoimien rakenteen suunnittelua seuraaviksi vuosikymmeniksi, toteaa pitkäaikainen puolustusvaliokunnan jäsen, sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän kansanedustaja Mika Kari.
- Hävittäjävalinta jatkaa jo 90-luvulla valittua ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaa, jossa sotilaallisesti liittoutumaton Suomi määrittelee omien turvallisuustarpeiden pohjalta tarkoituksenmukaisimman ja tehokkaimman suorituskyvyn ilmavoimillemme. Vahva itsenäinen hankinta vahvistaa entisestään Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden perustaa, jonka muodostaa itsenäiseen suorituskykyyn perustuva puolustusvoimat sekä korkea maanpuolustustahto.
Keväällä 2018 lähetetyn tarjouspyynnön perusteella valinta tehtiin viiden ehdokkaan välillä: yhdysvaltalaisen Boeing F/A-18 Super Hornetin ja Lockheed Martin F-35:n, ranskalaisen Dassault Rafaleen, yhteiseurooppalaisen Eurofighter Typhoonin sekä ruotsalaisen Saab Gripen -monitoimihävittäjän välillä.
Puolustusvaliokunta ja eduskunta ovat hankintaprosessin aikana korostaneet, että Hornet-kaluston suorituskyky on korvattava täysimääräisesti, ja että hankinta tulee mahtua uuden kaluston käyttö- ja huoltokustannuksista sovittuihin raameihin. Tämä tarkoittaa, että hankkeen kustannukset eivät saa ylittää sille osoitettua 10 miljardia eikä HX–järjestelmän käyttö- ja ylläpitokustannukset saa olla enemmän kuin 10 % vuotuisesta puolustusbudjetista.
- Toivon, että hankinta, josta noin kolmannes ohjataan teolliseen yhteistyöhön, hyödyntää maksimaalisesti suomalaista teollisuutta ja suomalaisen osaamisen kehittämistä osana uuden F35:n kaluston hankintaa, päättää Kari.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika KariKansanedustaja
Puh:050 398 5601Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
SDP:n Piritta Rantanen: Orpon hallitukselta karu kannanotto naisten palkkapäivänä6.11.2026 13:02:47 EET | Tiedote
Tänään vietettävä naisten palkkapäivä muistuttaa siitä, että naisten ja miesten välille jää Suomessa kehityksestä huolimatta merkittävä palkkaero. Samana päivänä hallituspuolueet äänestivät eduskunnassa nurin SDP:n tasa-arvolakiin esittämät muutokset, joilla olisi vahvistettu palkkatasa-arvon toteutumista käytännössä. – Hallituspuolueiden äänestyskäyttäytyminen osoittaa, että naisten palkkapäivän kaltaisia muistutuksia tarvitaan Suomessa edelleen vuonna 2026. Kun palkkaeroja kaventavia keinoja olisi tarjolla, hallitus ei ole valmis niitä käyttämään, sanoo työ- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen, kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.).
SDP störst i Svenska nätverket i riksdagen6.11.2026 11:44:19 EET | Pressmeddelande
SDP får den bredaste representationen i det nya nätverket för svenska frågor i riksdagen. Bland de 35 ledamöter som anmält sig finns 15 socialdemokrater, däribland riksdagsledamöterna Anette Karlsson och Johan Kvarnström. De välkomnar att Folktinget samlar ledamöter över partigränserna för att stärka svenskans ställning i Finland.
SDP:n Gebhard: Työpaikan vaihtamisesta ei saa seurata tuhansien eurojen sakkoja5.11.2026 18:13:11 EET | Tiedote
Kansanedustaja Elisa Gebhard (sd.) vaatii selkeyttä työsuhteen jälkeisten houkuttelukieltojen sääntelyyn. Gebhard on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Hänen mukaansa houkuttelukieltoja voidaan käyttää kilpailukieltosopimuksia koskevan lainsäädännön kiertämiseen.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus lätkii kärpästä pesäpallomailalla5.11.2026 15:25:07 EET | Tiedote
Keskiviikkona eduskunnassa aloitettiin hallituksen esityksen käsittely, jossa pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. Esitystä perustellaan harmaan talouden torjumisella. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Piritta Rantanen ihmettelee Orpon-Purran hallituksen prioriteetteja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
