SDP EDUSKUNTA

SDP:n Mika Kari kehysriihestä: Merkittävä lisäpanostus puolustusvoimille

5.4.2022 18:08:06 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Puolustusvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Mika Kari on tyytyväinen siihen, että kehysriihessä esitetään puolustusministeriölle mittavaa lisärahoitusta muuttuneen ulko- ja turvallisuuspoliittisen tilanteen johdosta. Lisärahoituksella tuetaan puolustusvoimien toimintakyvyn kehittämistä ja keskeisiä lisämateriaalihankintoja. Myös rajavartiolaitokselle esitetään lisämäärärahoja valmiuden ja suorituskyvyn nostamiseen ja mm. valvontalentokoneiden korvaamiseen.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

- Pidän lisämäärärahoituspäätöstä merkittävänä, sillä Suomen turvallisuusympäristössä tapahtunut muutos on luonut tarpeen vahvistaa Suomen puolustuskykyä. Lisärahoituksella voidaan kehittää puolustuskykyämme lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä. Kehyspäätös vahvistaa myös Puolustusvoimien puolustuskyvyn kehittämistä ja päivittämistä laajana kokonaisuutena, kansanedustaja Mika Kari toteaa.

Puolustusvoimien toimintamenoihin osoitetaan kehyskaudella vuotuinen 130-200 miljoonan euron korotus, jolla mm. lisätään Puolustusvoimien henkilöstömäärää asteittain, lisätään kertausharjoituskoulutettavien reserviläisten määrää, nostetaan materiaalin kunnossapidon tasoa ja varmennetaan Puolustusvoimien toiminta ja valmius. 

Puolustusmateriaalihankintoihin osoitetaan kehyskaudelle 2023-2026 yhteensä noin 1,5 miljardin euron lisäys, jota on tarkoitus käyttää mm. panssarintorjunta- ja ilmatorjunta-aseiden, taistelijan varusteiden, tykistöampumatarvikkeiden, kenttähuoltomateriaalin sekä meri- ja ilmapuolustuksen ohjusten hankintaan. Edellä mainitut hankkeet käynnistetään kevään lisätalousarvioon sisällytettävällä Puolustuskyvyn parantaminen –tilausvaltuudella, jonka suuruus on 1,75 miljardia euroa jatkuen vuoteen 2027.

- Hallitus vahvistaa näillä päätöksillä ennen kaikkea puolustusresursseja, joihin kuuluvat kaluston lisäksi keskeisesti myös ammattitaitoinen henkilöstö, jota asteittain lisätään. Tämä on tärkeää, jotta Puolustusvoimien sotilas- ja siviilihenkilökunnan määrää saadaan työkuorman edellyttämälle tasolle, Kari muistuttaa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Marttila jätti kirjallisen kysymyksen lastensuojelun avohuollon tukitoimien siirtämisestä – ”Lapsen suojelua ei saa heikentää säästösyistä”20.3.2026 13:22:24 EET | Tiedote

Kansanedustaja Helena Marttila on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen hallituksen aikeista siirtää lastensuojelun avohuollon tukitoimia ja jälkihuoltoa sosiaalihuoltolain piiriin. Kysymys liittyy sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän tuoreeseen raporttiin sosiaalihuollon palvelu-uudistuksesta, jota ohjaa hallituksen asettama 100 miljoonan euron vuotuinen säästötavoite. Marttilan mukaan esitetty uudistus uhkaa kaventaa lastensuojelun ydintehtävää ja heikentää lapsen oikeutta erityiseen suojeluun.

SDP:n Riitta Kaarisalo: SDP on suomalaisten luotetuin talouspuolue – hallituksen herpaantunut ote näkyy ihmisten luottamuksessa19.3.2026 13:19:16 EET | Tiedote

Tuore Maaseudun Tulevaisuuden kysely osoittaa, että suomalaiset luottavat talouden hoidossa eniten Sosialidemokraatteihin. Noin joka viides vastaaja pitää SDP:tä parhaana vaihtoehtona Suomen talouspolitiikan suunnannäyttäjäksi. SDP nousee luotetuimmaksi puolueeksi kaikissa ikäryhmissä ja laajasti eri puolilla maata. Kansanedustaja Riitta Kaarisalo (sd.) ei pidä tätä yllätyksenä – kansa on puhunut.

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän työyhteisöselvitys valmistui19.3.2026 11:15:00 EET | Tiedote

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tilasi Työterveyslaitokselta (TTL) työyhteisöselvityksen saadakseen ulkopuolisen ja luotettavan tahon näkemyksen työyhteisön tilanteesta. TTL:n asiantuntijat haastattelivat kaikki ryhmän työntekijät. Selvityksessä ei noussut tietoon uusia häirintätapauksia. Kaikki ryhmässä tapahtuneet tapaukset ovat olleet jo aiemmin pääsihteerin tiedossa, ja niihin on puututtu sisäisesti tapahtumien jälkeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye