SDP EDUSKUNTA

SDP:n Niina Malm: Alueellisilla kehittämishankkeilla pohjustetaan sote-uudistusta

9.7.2020 09:00:00 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Kansanedustaja Niina Malm (sd) iloitsee Kaakkois-Suomen saamista sote-rahoista. Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi Etelä-Karjalan, Etelä-Savon ja Kymenlaakson maakunnille yhteensä 16 304 519 euroa sote-uudistuksen alueellisen valmistelun hankkeisiin. Hankkeet pääsevät käynnistymään heti.

- Nämä ovat tärkeitä rahoja alueemme sote-palvelujen kehittämiseen ja hyvä askel sote-uudistuksen edistämisessä. Rahat eivät mene hankebyrokratiaan, vaan kyse on hoitoon pääsyn vahvistamisesta ja palvelujen laadun parantamisesta, Malm painottaa.

Etelä-Karjala saa valtionavustusta Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeeseen 2 199 998 euroa ja sote-rakenneuudistukseen 1 726 000 euroa. Etelä-Savon osalta vastaavat summat ovat 2 254 367 ja 3 140 500 euroa sekä Kymenlaaksossa 2 566 154 ja 4 417 500 euroa.

Sote-uudistuksen alueellisten hankkeiden tavoitteena on palvelujen parantaminen, jotta ne olisivat kaikille ihmisille yhdenvertaisesti ja oikea-aikaisesti saatavilla. Painoarvoa siirretään raskaista palveluista ehkäisevään ja ennakoivaan työhön.

- Ihmisten hyvinvoinnin edistämisessä ennaltaehkäisevyys on tärkeää, etenkin näin kireän koronakevään jälkeen. Sote-uudistus on hyvää jatkoa hallituksen onnistuneelle hoitajamitoitukselle. Lakiluonnos lähti kesäkuussa lausuntokierrokselle, ja paketti tulee meille eduskuntaan näillä näkymin ennen vuoden loppua, Malm toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Psoriasisförbundets ordförande Anette Karlsson: God vård är nödvändig, men fördomar kan inte behandlas med läkemedel29.10.2026 08:03:00 EET | Pressmeddelande

Psoriasisförbundets ordförande, riksdagsledamot Anette Karlsson (SDP), kräver nationellt stödmaterial för att stärka likabehandlingen av barn och unga med synliga kroniska sjukdomar i skolorna. På Internationella psoriasisdagen den 29 oktober vill Karlsson uppmärksamma hur fördomar och andras attityder påverkar barns och ungas självkänsla och vardag.

Psoriasisliiton puheenjohtaja Karlsson: Hyvä hoito on välttämätöntä, mutta ennakkoluuloja ei voi hoitaa lääkkeillä29.10.2026 08:03:00 EET | Tiedote

Psoriasisliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Anette Karlsson (sd.) vaatii valtakunnallista tukimateriaalia näkyviä pitkäaikaissairauksia sairastavien lasten ja nuorten yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi kouluissa. Maailman psoriasispäivänä 29. lokakuuta Karlsson haluaa kiinnittää huomiota siihen, miten ennakkoluulot ja muiden ihmisten asenteet vaikuttavat lasten ja nuorten itsetuntoon ja arkeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye