SDP:n Niina Malm: Hallituksen työ kaivostoiminnan uudistamiseksi jatkuu
17.11.2022 13:40:32 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- On kohtuullista, että maaperästämme kaivettujen mineraalien arvosta saadaan myös kohtuullinen korvaus yhteiskunnan ja kansalaisten käyttöön. Esityksessä veron taso säilyisi kuitenkin varsin maltillisena ja sen tuotosta 60 prosenttia ohjattaisiin kaivosten sijaintikunnille ja 40 prosenttia valtiolle. Veron mahdollista korottamista tulee tarkastella jatkossa, kunhan veron toimivuutta on ensin tarkasteltu esityksen mukaisella tasolla.
- Yhdessä tulevan veron kanssa meidän tulee varmistaa, että nyt eduskunnan käsittelyssä oleva kaivoslain laaja uudistus saadaan valmiiksi. Tämä on ensiarvoisen tärkeää, jotta saamme parannettua kaivotoiminnan ympäristönsuojelua, lupakäytäntöjä sekä maanomistajien oikeuksia, Malm jatkaa.
Eduskunnassa on myös käsittelyssä keväällä annettu hallituksen esitys luonnonsuojelulain uudistuksesta, jossa malminetsintää uusissa kansallis- ja luonnonpuistoissa sekä luonnonsuojelualueilla rajoitetaan, jotta herkkiä luontokohteita voidaan entistä kattavammin suojella.
- Kaivostoiminnan uudistamisesta on vahva kansalaismielipide. Yhdessä lainsäädännön uudistuksilla voimme rakentaa Suomesta kestävän kaivostoiminnan maata, jossa voimme sovittaa yhteen kaivostoiminnan taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristötavoitteet. Eri toimijoiden kuuleminen luo pohjan kaivostoiminnan hyväksyttävyydelle. Sekä paikallisten ihmisten että yritysten kuulemista kaivostoimintaan liittyvissä päätöksissä tulee lisätä. Tämä kaikki luo polkua kohti kestävää kaivostoimintaa, Malm päättää.
Yhteyshenkilöt
Niina MalmKansanedustaja
Puh:0400 588 978Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Gebhard: Työpaikan vaihtamisesta ei saa seurata tuhansien eurojen sakkoja5.11.2026 18:13:11 EET | Tiedote
Kansanedustaja Elisa Gebhard (sd.) vaatii selkeyttä työsuhteen jälkeisten houkuttelukieltojen sääntelyyn. Gebhard on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Hänen mukaansa houkuttelukieltoja voidaan käyttää kilpailukieltosopimuksia koskevan lainsäädännön kiertämiseen.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus lätkii kärpästä pesäpallomailalla5.11.2026 15:25:07 EET | Tiedote
Keskiviikkona eduskunnassa aloitettiin hallituksen esityksen käsittely, jossa pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. Esitystä perustellaan harmaan talouden torjumisella. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Piritta Rantanen ihmettelee Orpon-Purran hallituksen prioriteetteja.
Heinäluoma: Hallituksen lyhytvuokrauksen rajoitusmalli muuttui rajusti valiokuntakäsittelyssä – tavoite epäonnistui täysin5.11.2026 12:32:52 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja eduskunnan ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen esitystä lyhytvuokrauksen sääntelystä. Heinäluoman mukaan ympäristövaliokunnan hyväksymä rajusti muuttunut ratkaisu vie kuntien nykyisiä oikeuksia rajoittaa lyhytvuokrausta ja on siten jopa hallituksen alkuperäisen tavoitteen vastainen.
SDP:n Suhonen jätti toimenpidealoitteen: Tikkaukseen tuntien ja satojen kilometrien ambulanssi- ja taksiralli!5.11.2026 11:55:00 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen on jättänyt tänään torstaina (5.11.) toimenpidealoitteen Iisalmen ja Varkauden yöpäivystysten sekä aamu- ja iltapäivystysten lakkautusten ja heikennysten peruuttamiseksi. Toimenpidealoite on kansanedustajan valtiopäivätoimi, jolla patistetaan hallitusta ryhtymään toimiin. – Eihän voi olla järkevää, että pelkästään jopa vain tikkausta vaativa toimenpide vaatii tuntien ja satojen kilometrien ambulanssi- ja taksirallin. Ja vielä paikkakunnilta, joissa teollisuutta pyörii kolmessa vuorossa. Ja pahimmillaan suma seisoo Kuopiossa ja sen päivystys tukkeutuu, jyrähtää Suhonen ja patistaa Orpo–Purran hallitusta toimiin.
SDP:n Paula Werning: Missä todellisuudessa ministeri Rydman elää? Sairaalalaskut päätyvät ulosottoon, mutta ministeri vähättelee ihmisten hätää4.11.2026 14:01:40 EET | Tiedote
Kansanedustaja Paula Werning (sd.) arvostelee kovin sanoin sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin puheita siitä, ettei raha estä ihmisiä hakeutumasta hoitoon. Werningin mukaan ministerin väitteet osoittavat hämmästyttävää vieraantumista tavallisten suomalaisten arjesta. Samaan aikaan kun Orpon hallitus on korottanut terveydenhuollon asiakasmaksuja rajusti ja valmistelee uusia korotuksia, yhä useampi suomalainen kamppailee hoitokulujensa kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
