SDP EDUSKUNTA

SDP:n Niina Malm: Kaakkois-Suomen teollisuus kasvuun vihreän teknologian voimin

11.2.2021 09:19:15 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm iloitsee Fintoilin investoinnista Haminaan. Fintoil tiedotti tällä viikolla 100 miljoonan euron biojalostamon rakentamisesta Haminan sataman alueelle.
SDP:n kansanedustaja Niina Malmin mielestä on upeaa, että Haminaan biojalostamon rakentava Fintoil luottaa tulevaisuuteen vihreän teknologian investoinnillaan. (Kuva: Jukka-Pekka Flander)
SDP:n kansanedustaja Niina Malmin mielestä on upeaa, että Haminaan biojalostamon rakentava Fintoil luottaa tulevaisuuteen vihreän teknologian investoinnillaan. (Kuva: Jukka-Pekka Flander)

- Tämä on upea uutinen koko Kaakkois-Suomelle! Uusi tehdas voi tuoda välillisesti työtä myös alueen yrityksille vuosiksi. Haminan alue on jo aiemmin osoittanut houkuttelevuutensa, kun Google päätti muutama vuosi sitten mittavasta lisäinvestoinnistaan Haminan datakeskukselle, Malm toteaa.

Kaakkois-Suomi on kärsinyt pitkään teollisuuden rakennemuutoksesta, joka on johtunut mm. paperitehtaiden sulkemisista. Malmin mukaan Kaakkois-Suomen teollisuus voidaan kääntää uuteen nousuun satsaamalla kestävän kasvuun ja vihreän teknologiaan. Malm muistuttaa, että Suomen erityisiä kilpailuvaltteja kansainvälisillä markkinoilla ovat yhteiskunnallinen vakaus ja korkea osaaminen.

- Suomi on arvostettu teollisuusmaa ja tänne halutaan investoida. Meillä on kaikki mahdollisuudet hyötyä vihreän teknologian kasvusta, kunhan uskallamme vain panostaa niiden kehittämiseen. Valtio solmi juuri helmikuussa 16 kaupunkiseudun kanssa ekosysteemisopimukset, joilla kehitetään paikallisia yhteistoimintaverkostoja ja TKI-toimintaa. Kaakkois-Suomessa tuoreet sopimukset solmittiin Lappeenrantaan ja Imatralle, joihin saatiin vihreän sähköistämisen edistämiseksi 400 000 euron käynnistysraha, sekä Mikkeliin, johon myönnettiin yhdyskuntavesien kiertotalouden kehittämiseksi 50 000 euron käynnistysraha. Tavoitteena on luoda alueelle menestyviä energia- ja ympäristöalan keskittymiä, jotka houkuttelisivat kansainvälistä pääomaa Suomeen, Malm kertoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

SDP:n kansanedustaja Niina Malmin mielestä on upeaa, että Haminaan biojalostamon rakentava Fintoil luottaa tulevaisuuteen vihreän teknologian investoinnillaan. (Kuva: Jukka-Pekka Flander)
SDP:n kansanedustaja Niina Malmin mielestä on upeaa, että Haminaan biojalostamon rakentava Fintoil luottaa tulevaisuuteen vihreän teknologian investoinnillaan. (Kuva: Jukka-Pekka Flander)
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote

SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.

SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote

Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.

SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote

Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye