SDP:n Niina Malm: Kahden kodin lapsille taattava koulukyydit molemmista kodeista
3.12.2021 11:29:50 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Marinin hallitus on laatinut toimenpidesuunnitelman lasten vuoroasumisen kehittämiseksi. Toimenpidesuunnitelma sisältää ehdotuksia sosiaaliturvan, sivistyspalveluiden sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisestä siten, että lasten vuoroasumistilanteet sekä muut kahden kodin tilanteet huomioitaisiin Suomessa paremmin. SDP:n kansanedustaja Niina Malm tunnistaa uudistamisen tarpeen:
- Olen saanut runsaasti yhteydenottoja erityisesti siitä, että kahdessa kodissa asuvat lapset saavat vain toisesta osoitteesta koulukyydin. Haja-ajatusalueilla, kuten meillä Etelä-Karjalassa, tämä on iso ongelma ja hankaloittaa merkittävästi perheiden elämää. Esimerkiksi vuorotyötä tekevien lapset ovat todella vaikeassa asemassa, kun vanhempien ei ole mahdollista viedä lasta kouluun. Jos matkaa on 15 kilometriä, on selvää, ettei lapsi voi olla toisen vanhemman luona tasa-arvoisesti.
Toimenpidesuunnitelmassa esitetään tehtäväksi selvitys kuntien esi- ja perusopetuksen koulukuljetusvelvollisuuden laajentamisesta vuoroasumistilanteisiin.
- Lähtökohdan tulee olla, että lapset saavat asua molemmilla vanhemmilla tasa-arvoisesti. Kenenkään ei pitäisi olla viikonloppuvanhempi pakon sanelemana. Aion seurata toimenpidesuunnitelman täytäntöönpanoa ja tehdä tarvittaessa asiasta aloitteen, Malm kertoo.
Toimenpidesuunnitelma on tällä hetkellä lausuntokierroksella, joka päättyy 14.1.2022.
Yhteyshenkilöt
Niina MalmKansanedustaja
Puh:0400 588 978Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Tasokokeista käyty kiista peitti alleen kaikkein olennaisimman7.11.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Julkisuudessa ja eduskunnassa on käyty kuluvalla viikolla kiivasta keskustelua tasokokeista ja niiden mahdollisesta pilotoinnista. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan keskustelu ajautui kuitenkin sivuraiteille ja vei huomion pois tarkastusvaliokunnan tuoreen tutkimuksen tärkeimmästä viestistä: lasten kotitausta vaikuttaa voimakkaasti oppimistuloksiin.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.
Ex-ministeri Skinnari: Google ei tee Suomen puolesta ilmastopolitiikkaa7.11.2026 11:32:52 EET | Tiedote
Suomi lähtee COP31-ilmastokokoukseen Turkkiin esittelemään puhtaan teknologian ratkaisujaan. Ex-ministeri ja kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) arvostelee hallituksen ilmastopolitiikan epäjohdonmukaisuutta ja puhtaan siirtymän taloudellisten mahdollisuuksien hukkaamista.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote
Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

