SDP:n Niina Malm: Lyhyemmän työajan kokeilut Suomessa ovat tuottaneet toivottua tulosta
18.6.2021 13:39:06 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Jos tällaista kehitystä edistettäisiin, palattaisiin ajassa 100 vuotta taaksepäin. Suomalaisissa yrityksissä katsotaan kuitenkin eteenpäin ja tämän päivän tärkein satsaus onkin työhyvinvointiin panostaminen. Työaikoihin liittyvät kokeilut ovat hyvä esimerkki tästä. Kalevi Sorsa -säätiön julkaisun esillä pitämä malli toimii myös pakkotahtisessa prosessissa, jos on halukkuutta tehdä esimerkiksi 12 tunnin työvuoroja esimerkiksi metsäteollisuudessa. Kaksi työntekijää voi keventää 6+6 tuntia, mutta yksi työntekijä voi tehdä vaikka 12 tuntia, jos haluaa pidemmän vapaan. Tämä antaa vaihtoehtoja variaatioille, kommentoi Malm.
Edellisen hallituskauden kiky-sopimus lisäsi työaikaa, mutta ei tuottavuutta. Ennen kikyä tuottavuus oli nousussa, mutta sen tultua voimaan tuottavuus lähti laskemaan. Kikyn tarkoituksena oli työn yksikköhintakustannusten laskeminen ja sosiaaliturvamaksujen siirtäminen työnantajilta työntekijöiden harteille. Samalla aikavälillä myös yritysten t&k-investoinnit laskivat ennätysalas. Nyt suunta on toinen.
- On erittäin hyvä, että tästä tuottavuuden ja työajan kysymyksestä puhutaan. Työssä jaksaminen on parasta polttoainetta tuottavuudelle. Mielestäni työelämää kannattaa ennemmin muuttaa sellaiseksi, että työssä jaksaa koko työuran kuin tehdä siitä niin uuvuttavaa, että jossain vaiheessa terveys ja jaksaminen on koetuksella. Työhyvinvoinnin edistäminen ja parantaminen ovat lääkkeitä työn tuottavuuden parantamiseen, Malm sanoo.
Aiemmin työajan lyhentämiskokeiluja on tehty esimerkiksi Saksassa Porschen Zuffenhausenin tehtaalla. Siellä viikkotyöaika laskettiin 34 tuntiin ja työn tuottavuus parani vuositasolla 6 prosenttia. Positiivinen vaikutus on ollut merkittävä molemmin puolin.
- Tämä vanha uutinen tekee minut edelleen iloiseksi. Rohkeita kokeilijoita maailmalla on jo ollut, mutta milloin Suomi uskaltautuu mukaan? Sen sijaan, että puhumme jatkuvasta työssä olemisesta, työehtojen heikennyksistä ja ylipäätään kaikista mahdollisista heikennyksistä työntekijän asemaan, voisimme oikeasti kiinnittää huomiota työssä jaksamisen ja työskentelyolosuhteiden parantamiseen sekä johtamiskulttuurin muutoksiin. Ne ovat juuri niitä asioita, mitkä työpaikoilla vaikuttavat työntekijöiden parempaan työn tuottavuuteen. Kun ihmisellä on hyvä olla töissä, hänen panoksensa työnantajalle on positiivinen. Tätä me tarvitsemme enenevässä määrin, painottaa Malm.
Yhteyshenkilöt
Niina MalmKansanedustaja
Puh:0400 588 978Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
SDP:n Piritta Rantanen: Orpon hallitukselta karu kannanotto naisten palkkapäivänä6.11.2026 13:02:47 EET | Tiedote
Tänään vietettävä naisten palkkapäivä muistuttaa siitä, että naisten ja miesten välille jää Suomessa kehityksestä huolimatta merkittävä palkkaero. Samana päivänä hallituspuolueet äänestivät eduskunnassa nurin SDP:n tasa-arvolakiin esittämät muutokset, joilla olisi vahvistettu palkkatasa-arvon toteutumista käytännössä. – Hallituspuolueiden äänestyskäyttäytyminen osoittaa, että naisten palkkapäivän kaltaisia muistutuksia tarvitaan Suomessa edelleen vuonna 2026. Kun palkkaeroja kaventavia keinoja olisi tarjolla, hallitus ei ole valmis niitä käyttämään, sanoo työ- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen, kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.).
SDP störst i Svenska nätverket i riksdagen6.11.2026 11:44:19 EET | Pressmeddelande
SDP får den bredaste representationen i det nya nätverket för svenska frågor i riksdagen. Bland de 35 ledamöter som anmält sig finns 15 socialdemokrater, däribland riksdagsledamöterna Anette Karlsson och Johan Kvarnström. De välkomnar att Folktinget samlar ledamöter över partigränserna för att stärka svenskans ställning i Finland.
SDP:n Gebhard: Työpaikan vaihtamisesta ei saa seurata tuhansien eurojen sakkoja5.11.2026 18:13:11 EET | Tiedote
Kansanedustaja Elisa Gebhard (sd.) vaatii selkeyttä työsuhteen jälkeisten houkuttelukieltojen sääntelyyn. Gebhard on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Hänen mukaansa houkuttelukieltoja voidaan käyttää kilpailukieltosopimuksia koskevan lainsäädännön kiertämiseen.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus lätkii kärpästä pesäpallomailalla5.11.2026 15:25:07 EET | Tiedote
Keskiviikkona eduskunnassa aloitettiin hallituksen esityksen käsittely, jossa pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. Esitystä perustellaan harmaan talouden torjumisella. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Piritta Rantanen ihmettelee Orpon-Purran hallituksen prioriteetteja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
