SDP EDUSKUNTA

SDP:n Niina Malm: Ovako näyttää tietä hiilettömään teräksentekoon

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

SDP:n ensimmäisen varapuheenjohtajan Niina Malmin mukaan imatralaisen Ovakon terästehtaan hanke muuttaa prosessi hiilineutraaliksi osoittaa paitsi ennakkoluulottomuutta myös Suomen erinomaiseksi paikaksi investoida perinteiseen tehdasteollisuuteen.

- Kirjailija Mark Twainia mukaellen voisi sanoa, että tiedot Suomen tehdasteollisuuden kuolemasta ovat liioiteltuja, Ovakon tehtaan entinen pääluottamusmies Niina Malm sanoo.

Yhtiö kertoo Uutisvuoksi-lehdelle, että yhtiöllä on olemassa karkea hankesuunnitelma, tekniikka ja konsepti, jolla kierrätysmetallia raaka-aineenaan käyttävä tehdas voidaan muuttaa hiilineutraaliksi. Tekniikkaa on testattu Ovakon Ruotsin-yksikösssä, jossa vetyä on poltettu teräksen lämpökäsittelyuunissa. Imatran-tehtaan hankkeen kustannusarvio on noin 40 miljoonaa euroa.

- Kyseessä on hallituksen ilmastotavoitteita tukeva maailmaluokan hanke, sillä Imatran-tehtaasta tulisi sen myötä ainakin Suomen ellei maailman ensimmäinen hiiletön terästehdas, Malm toteaa.

Hankkeessa loputkin matalamman lämpötilan uuneista voitaisiin sähköistää. Vaihtoehtoisesti nykyiset maakaasun kaltaiset fossiiliset polttoaineet korvattaisiin vedyllä tai biokaasulla. Korkeammissa lämpötiloissa polttoaineeksi tarvitaan myös vetyä tai biokaasua.

- Uutinen on todella tervetullut kaakonkulman lisäksi koko Suomelle ja ilmastolle, vaikka tehdas on jo nyt hiilidioksidipäästöjen vähäisyydellään maailman huippua. Se osoittaa, että tehdasteollisuudella on edelleen tulevaisuus Suomessa, Malm iloitsee.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Perholehto: Asuntorahaston lakkauttaminen heikentää kasvun mahdollisuuksia2.12.2025 14:04:04 EET | Tiedote

– Asuntorahaston lakkauttaminen vaarantaa valtion tukemien kohtuuhintaisten asuntojen rakentamisen. Yhdellä nuijankopautuksella voidaan sinetöidä päätös, jolla hallitus katkaisee asuntopolitiikan jatkuvuuden ja vaikeuttaa talouskasvua, työvoiman liikkuvuutta sekä myös tavallisten työssäkäyvien asumista, toteaa ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto (sd.).

SDP:n Joona Räsänen: Orpon-Purran työttömyyshallitus jättää karmean perinnön seuraavalle hallitukselle2.12.2025 12:28:23 EET | Tiedote

-Orpon-Purran työttömyyshallituksen tulostaulu näyttää karmealta. Viime viikolla saimme kuulla, että EU:n komissio esittää Suomen liiallisen alijäämän menettelyyn ja tänään saatiin tiedot, että konkurssien määrä nousee jälleen uuteen ennätykseen ja Suomesta tullut työttömyydessä Euroopan kärkimaita. Hallitus on jättämässä karmean perinnön seuraajalleen, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye