SDP:n Niina Malm: Petteri Orpon linja on rikkaiden hyysääminen työtä tekevien ihmisten kustannuksella

- Kokoomuksen talouspolitiikan taustalla ovat tilanteessa kuin tilanteessa aina samat vanhat, kuluneet tavoitteet: lasketaan rikkaiden veroja ja heikennetään pienituloisten palveluita. Orpon pyörittely, konkretian välttely ja jargoni eivät pysty peittämään sitä.
Yksi pitkäaikaisimmista leikkauksen kohteista kokoomuksella on ansiosidonnainen työttömyysturva, mikä on taas nostettu esiin. Tällä kertaa leikkaaminen on puettu työttömyysturvan porrastukseksi, mikä ei muuta tosiasiaa: sanahelinällä tarkoitetaan käytännössä ansioturvan tason leikkaamista. Rahaa siirretään pienempipalkkaisilta työntekijöiltä suurempituloisille.
Työelämän osalta kokoomus tavoittelee todellisuudessa myös työehtosopimusten yleissitovuuden lakkauttamista, vaikka se julkisesti kielletäänkin. Se tarkoittaisi työnantajavetoista, yksipuolista sanelua työpaikoille. Samalla tavallisten työntekijöiden neuvotteluasema heikkenisi työpaikoilla. Aivan samaan tavoitteeseen pyritään puhumalla paikallisesta sopimisesta.
- Orpo puhuu paikallisesta sopimisesta asiana, joka ihmeellisesti ratkaisee kaikki ongelmat työpaikoilla. Kokoomuksessa unohdetaan, että työelämän säännöt on tehty työntekijöiden suojaamiseksi ja työnantajan direktio-oikeuden rajoittamiseksi mielivallalta. Kokoomus tähtää työelämätavoitteillaan vain siihen, että työntekijöiden neuvotteluasema ja oikeudet heikkenevät.
Orpon kokoomuksella ei valitettavasti ole tarjolla mitään uusia ajatuksia siitä, kuinka Suomea autettaisiin toipumaan globaaleista ja eurooppalaisista kriiseistä ja kehittymään hyvinvointivaltiona.
- Kokoomuksen johdolla tarjolla on vain sitä yhtä ja samaa, mitä nähtiin jo Sipilän hallitukselta. Pelkkää punakynää tavallisille ihmisille ja hyysäämistä ylimmille tuloluokille.
Yhteyshenkilöt
Niina MalmKansanedustaja
Puh:0400 588 978Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Joona Räsänen: Orpo ja Purra vievät Suomea kovaa vauhtia EU:n tarkkailuluokan etupulpettiin22.10.2025 14:51:17 EEST | Tiedote
-Petteri Orpon hallitus kaasutti velkaralliautollaan Suomen EU:n nopeiten velkaantuvaksi maaksi. Suomi on jo aiemmin viety EU:n tarkkailuluokan porstuaan ja tätä menoa löydämme kohta itsemme luokan etupulpetista. Velkajarrua saa jo nyt käyttää, toteaa kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).
SDP:n Timo Harakka: Tulevaisuustyöhön tarvitaan vahva sukupolvisitoumus21.10.2025 13:58:14 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja tulevaisuusvaliokunnan jäsen Timo Harakka korostaa tänään lähetekeskustelussa olevan tulevaisuusselonteon ensimmäisen osan rakentavan Suomelle kompassia kohti vuotta 2045. Harakka nostaa esiin ajatuksen tulevien sukupolvien oikeuksien turvaamisesta lailla.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Rakennusalan kriisille on vaihtoehto20.10.2025 08:43:00 EEST | Tiedote
Rakennusalan kriisi jatkuu, mutta hallitus ei edelleenkään ole esittänyt uskottavia ratkaisuja alan tilanteen parantamiseksi, sanoo SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma. Rakennusteollisuuden syyskuun suhdannekatsauksen mukaan talouden kitulias kasvu ja kuluttajien murentunut luottamus ovat olleet myrkkyä rakennusalan elpymiselle.
SDP:n Suhonen jyrähti Vaasassa19.10.2025 12:46:35 EEST | Tiedote
SDP:n Kansanedustaja Timo Suhonen osallistui Vaasassa Teollisuusliiton ammattiosasto 272, 70-vuotisjuhlaan lauantaina 18.10. Suhonen nosti pitämässään juhlapuheessa esiin tämänhetkisen yhteiskunnallisen tilanteen.
SDP:n Perholehto: Vihreän talouskasvun siemeniä on ravittava18.10.2025 09:26:24 EEST | Tiedote
– Teknisten hiilinielujen rahoitusta leikataan yllättäen, tuulivoimaa jarrutetaan etäisyyssäätelyllä. On kestämätöntä, että hallitus toimillaan heikentää tekijöitä, joista voisimme saada myös kipeästi kaivattua käännettä talouteen. Vihreä talouskasvu ei idä itsestään, vaan sitä pitää ravita, SDP:n kansanedustaja, ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Pinja Perholehto sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme