SDP EDUSKUNTA

SDP:n Niina Malm: Tasa-arvoinen perhevapaauudistus etenee

16.2.2021 10:38:59 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Hallitus julkaisi luonnoksen perhevapaauudistuksesta. Uudistettu perhevapaa on tarkoitus saattaa voimaan 1.8.2022 alkaen. SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm (sd.) iloitsee kauan odotetun perhevapaauudistuksen etenemisestä.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

- Nykyinen lainsäädäntö on vanhentunut eikä vastaa enää tämän päivän tarpeisiin. Nyt perhevapaauudistus toteutuu siten, että se huomioi paremmin erilaiset perhemuodot, tarpeet sekä vanhempien välisen tasa-arvon. Uudistus on ennen kaikkea kuitenkin lapsen etu, ja lapsen oikeutta vanhemmuuden turvaan elämän ensimmäisinä vuosina vahvistetaan, Malm kertoo.

Uudistus nostaa perheen päivärahapäivien määrää 320 päivään. Isien oikeutta tasavertaiseen vanhempainvapaaseen vahvistetaan ja esimerkiksi adoptioperheiden asema paranee. Yksinhuoltajaperheissä vanhempi on oikeutettu käyttämään päivärahapäivien kiintiöt yksin.

- Vauva-ajan eläminen on mitä ihmeellisintä aikaa. Juuri siksi on tärkeää, että tasavertainen perhevapaa mahdollistetaan jokaiselle vanhemmalle sukupuolesta tai perhemuodosta riippumatta. Toivottavasti tämä uusi perhevapaamalli kannustaisi myös isiä käyttämään entistä enemmän oikeuttaan pitkään vanhempainvapaaseen, Malm toteaa.

Perhevapaauudistus parantaa pidemmällä tähtäimellä myös naisten työmarkkina-asemaa. Lisäksi sen tavoitteena on muuttaa ennakkoasenteita isien pitämiä pidempiä vanhempainvapaita kohtaan.

- Tällä hetkellä perhevapaat jakautuvat sukupuolten kesken epätasaisesti. Se on osin johtanut siihen, että naisten palkka- ja eläketasot laahaavat jäljessä. Jos miesten pitämät perhevapaat jakautuisivat tulevaisuudessa edes hieman tasaisemmin, parantaisi se naisten asemaa työmarkkinoilla jo merkittävästi ja murtaisi myös ennakkoluuloja isien pitämiä pidempiä vanhempainvapaita kohtaan, Malm muistuttaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote

Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.

SDP:n Piritta Rantanen: Orpon hallitukselta karu kannanotto naisten palkkapäivänä6.11.2026 13:02:47 EET | Tiedote

Tänään vietettävä naisten palkkapäivä muistuttaa siitä, että naisten ja miesten välille jää Suomessa kehityksestä huolimatta merkittävä palkkaero. Samana päivänä hallituspuolueet äänestivät eduskunnassa nurin SDP:n tasa-arvolakiin esittämät muutokset, joilla olisi vahvistettu palkkatasa-arvon toteutumista käytännössä. – Hallituspuolueiden äänestyskäyttäytyminen osoittaa, että naisten palkkapäivän kaltaisia muistutuksia tarvitaan Suomessa edelleen vuonna 2026. Kun palkkaeroja kaventavia keinoja olisi tarjolla, hallitus ei ole valmis niitä käyttämään, sanoo työ- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen, kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye