SDP:n Paatero: Urheilun tasa-arvo vaatii tekoja
28.11.2022 15:12:02 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Viimeisimmän vuonna 2017 tehdyn selvityksen mukaan naisten euro urheilussa on vaivaiset kolme senttiä. On selvää, että Suomi on tasa-arvossa monessa suhteessa mallimaa, mutta urheilun osalta mahdollisuudet ovat valitettavan kaukana tasa-arvosta. Urheilu on jäänyt kehityksestä pahasti jälkeen, Paatero toteaa.
Toisaalta harrastusmahdollisuuksien tukemisessa ja asenteissa on tapahtunut myönteistä kehitystä. Naisurheilun asemaa on kuitenkin tuettava entistäkin määrätietoisemmin esimerkiksi naisten edustusta lisäämällä lajiliittojen toiminnanjohtajina ja päättäjinä. Myös naisurheilun saamalla medianäkyvyydellä on valtava merkitys naislajien yleiselle kiinnostukselle.
- Tämä on yhteiskunnan kaikkien toimijoiden yhteinen asia. Liikunta ja urheilu kulkevat tiivisti osana yhteiskuntaamme, arkeamme, hyvinvointiamme ja lainsäädäntöämme. Siksi on kyettävä käymään avointa keskustelua myös tasa-arvon tilasta urheilussa, aivan kuten vaadimme tasa-arvoa koko yhteiskunnassamme, Paatero perustelee.
- Tytöillä ja naisilla on oltava oikeus unelmoida urasta ammattiurheilussa ja tulla palkallaan toimeen samoin kuin miesurheilun puolella. 2020-luvun Suomessa meidän on yhä muistutettava itseämme siitä, että mahdollisuus unelmien toteuttamiseksi vaatii tasa-arvoa kaikilla yhteiskunnan alueilla, Paatero linjaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sirpa PaateroKuntaministeri
Puh:Yhteydenotot: erityisavustaja Minna Salminen, p. 050 3788 529Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Lauri Lylyn vappupuhe1.5.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Lauri Lyly puhui vappupäivänä Tampereella ja Virroilla.
SDP:n Matias Mäkynen: Investointivetoisella ilmastopolitiikalla työtä, toimeentuloa ja halvemmat hinnat1.5.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
SDP:n 3. varapuheenjohtaja kansanedustaja Matias Mäkynen puhui vappupäivänä Porissa.
SDP:n Saku Nikkasen vappupuhe Salossa1.5.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Nikkanen puhui vappupäivänä Salossa.
SDP:n Tuula Väätäisen vappupuhe Kuopiossa1.5.2026 11:50:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Tuula Väätäinen (sd.) puhui vappupäivänä pe 1.5. Kuopiossa. Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
SDP:n Helena Marttilan vappupuhe1.5.2026 11:30:00 EEST | Tiedote
Helena Marttila puhui vappupäivänä Raaseporissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
