SDP EDUSKUNTA

SDP:n Paula Werning: Kouvolan kaupunki aktiivinen joukkoliikenteen edistämishankkeessa.

Jaa

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt liikkumisen ohjauksen tukea 35 hankkeelle eri puolille Suomea. Kouvolalainen kansanedustaja Paula Werning (sd) pitää tärkeänä, että myös Kouvolan kaupunki oli aktiivinen ja haki tätä valtion avustusta joukkoliikenteen käytön edistämistä koskevaan hankkeeseen.

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

- On erittäin ilahduttavaa, että Kouvolan hakemus huomioitiin ja avustusta Kouvolalle saatiin haettu summa täysimääräisenä. Myönnetty 17 700 euroa joukkoliikenteen markkinointiin ja brändäykseen on tervetullut avustus tässä taloudellisesti haastavassa tilanteessa, Werning toteaa tiedotteessaan.

Hankehakemus piti sisällään kaksi toisiinsa liittyvää osaa; joukkoliikenteen brändäyksen ja uusien asiakkaiden hankinnan erilaisten osittain maksuttomien kokeilujen avulla. 

-Tarkoitus on luoda ja ottaa käyttöön tunnistettava ja yhtenäinen joukkoliikenteen brändi, joka kattaa joukkoliikenteelle yksilöidyn nimen ja yhtenäisen visualisen ilmeen, Werning sanoo.

On tärkeää tehdä joukkoliikennettä tutuksi uusien käyttäjien keskuudessa. Erilaisten maksuttomien kokeilujen avulla voidaan madaltaa kynnystä joukkoliikenteen käyttöön ja valitsemaan henkilöauton sijasta linja-auto. Erilaisten tempaustyyppisten päivien avulla voidaan lisätä uusien joukkoliikenteen käyttäjien kiinnostusta ja määrää.

- Ideoita joukkoliikenteen kehittämiseen on rajaton määrä. Hankkeen kautta päästään käyttämään luovuutta ja työstämään ideoita eteenpäin. Tämä on hyvä hanke, jonka luomisprosessissa koko kaupunki voi olla mukana. Ehkäpä esimerkiksi nimikilpailu voisi olla sellainen, mihin jokaisella olisi mahdollisuus osallistua oman ehdotuksen kanssa, Werning toteaa.

Kouvolan kaupunki kartoitti 2018 asukkaittensa tapaa liikkua ja 47% vastaajista ei käytä lainkaan joukkoliikennettä, yli 50% ilmoitti käyttävänsä henkilöautoa päivittäin tai lähes päivittäin. 

- Katson, että tämän hankkeen avulla pystytään lisäämään tietoa ja palvelukokeilujen kautta vaikuttaa ihmisten kulkutapavalintoihin, Werning painottaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Sdp:n Kim Berg: Lasten, nuorten ja iäkkäiden tuki tulee kreivin aikaan3.6.2020 12:49:18 EESTTiedote

Hallitus ehdottaa rahoitusta lasten ja nuorten hyvinvointiohjelmaan. Kuntien valtionosuudella tuettaisiin lapsia, nuoria ja perheitä koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa 112,3 miljoonalla eurolla. Varoja kohdistetaan mm. perheiden matalan kynnyksen palveluihin sekä lasten sekä lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin. - Tuki on nyt erityisen tärkeää, jotta koronaepidemian vuoksi aiheutuneet sosiaaliset ongelmat eivät pitkity ja emme ajaudu samanlaiseen tilanteeseen kuin 1990-luvun laman jälkeen, kansanedustaja Kim Berg (sd) sanoo. Lisäksi hallitus ehdottaa iäkkäiden palvelujen varmistamiseksi 60 miljoonan euron lisärahoitusta. Varoja kohdistetaan muun muassa kotihoidon asiakkaiden etä- ja kotikuntoutuspalveluihin, hyvinvointia ja toimintakykyä tukeviin toimiin ympärivuorokautisessa hoidossa ja omaishoitoperheiden erityistukeen. Bergin mielestä iäkkäiden hyvinvoinnin ja toimintakyvyn tukeminen on myös erityisen tärkeää, koska mitä pidempään liikkuminen ja kuntoutus on jään

SDP:n Tuula Väätäinen: Hallitus tukee lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia3.6.2020 12:48:35 EESTTiedote

Hallitus on päättänyt vuoden 2020 neljännestä lisätalousarvioesityksestä. Esitys on osa koronavirusepidemian jälkihoitoa, jolla hallitus tukee nousua kriisistä. Koronaepidemian leviämisen hidastamiseksi toteutetut rajoitustoimet ovat vaikuttaneet kielteisesti monien lasten ja nuorten oppimistuloksiin, hyvinvointiin ja yhdenvertaisuuteen. Näiden vaikutusten lieventämiseksi hallitus toteuttaa laaja-alaisen noin 320 miljoonan euron lasten ja nuorten hyvinvointipaketin. Hyvinvointipaketti kohdistuu opetus- ja kulttuuriministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonaloille. Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle kohdistuu 159 miljoonaa euroa lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen. Perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa tukea ohjataan koronavirustilanteen aiheuttamien poikkeusolojen vaikutusten tasoittamiseen. Perusopetuksessa etäopetusjakson aikana syntynyttä oppimisvajetta paikataan 70 miljoonan euron määrärahalla. Varhaiskas

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hallitus elvyttää asuntorakentamisen voimin3.6.2020 11:53:56 EESTTiedote

Helsingin seudun MAL-sopimusneuvotteluissa on saavutettu neuvottelutulos. Kunnianhimoisen kokonaisuuden keskiössä on hiilineutraalin kaupunkiseudun luominen, jossa pääpainopisteet ovat asuntotuotannon lisääminen ja kestävät liikuntamuodot. Asunnot on tarkoitus rakentaa paikkoihin, joista on hyvät kulkuyhteydet julkisella liikenteellä, pyörällä ja kävellen. - Sopimuksen syntyminen on merkki pääkaupunkiseudun kuntien keskinäisen yhteistyön lujittamisesta, suunnitteluyhteistyön jatkuvuudesta sekä kuntien ja valtion sitoutumisesta ehdotettuihin toimenpiteisiin. On tärkeää, että sopimuksen katse on vahvasti joukkoliikenteen tukemisessa ja alueiden eriytymisen ehkäisyssä, toteaa kansanedustaja Eveliina Heinäluoma. Sopimuksessa esitetyt liikennehankkeet tukevat sujuvan arjen pohjaamista tulevaisuudessa yhä vahvemmin joukkoliikenteelle. Esimerkiksi Vihdintien pikaraitiotien toteuttamiseen osoitetaan valtion toimesta 105 miljoonaa euroa. Myös jo käynnissä oleva Viikin-Malmin pikaraitiotie -hank

SDP:n Piritta Rantanen: Hallituksen kuntapaketti turvaa peruspalvelut3.6.2020 11:48:38 EESTTiedote

SDP:n kansanedustaja Piritta Rantanen pitää neljännen lisätalousarvioesityksen kuntapakettia merkittävänä. - Kuntien mahdollisuuksista tuottaa peruspalveluja on pidettävä kiinni, tämä korostuu kriisioloissa. Korona koettelee kovimmin lapsiperheiden, syrjäytymisvaarassa olevien nuorten sekä ikäihmisten arkea. Näiden ryhmien tukeminen tapahtuu pitkälti kuntien kautta. Hallituksen kuntapaketissa on näihin tehtäviin osoitettu suoraan yhteensä miltei 200 miljoonaa euroa. - Kuntien tukipaketti on rakennettu viisaasti. Se sisältää laajan kirjon tukielementtejä ja tätä kautta tuki suuntautuu tehokkaasti erilaisissa tilanteissa oleville kunnille. Tukea kunnille osoitetaan yhteisövero-osuuden kasvattamisen, valtionosuuksien lisäämisen sekä sairaanhoitopiirien tukipaketin kautta. Kuntapaketin yhteisarvo on 1,4 miljardia euroa. Lisätalousarvioesitykseen sisältyy lisäksi muita lukuisia kuntiin vaikuttavia ehdotuksia, joilla lievennetään koronakriisin vaikutuksia tai tuetaan talouskasvua. Hallitukse

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme