SDP:n Paula Werning: Kunnallishallinnon korruption torjuntaa on kehitettävä
23.12.2022 11:00:56 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Oikeusministeriö on julkaissut selvityksen korruption torjunnasta kunnallishallinnossa. Selvityksen mukaan kuntien pitäisi arvioida korruptioriskejä hallinnossaan ja toiminnassaan. Vain näin voidaan havaita tilanteita, joissa vaikutusvaltaa käytetään väärin oikeudettoman edun tavoittelemiseksi.
- Korruption riskialueita ja ilmenemismuotoja on analysoitu ja kuvattu tutkimusten, tapausesimerkkien, oikeuskäytännön sekä arjen havaintojen perusteella. Tämän selvityksen mukaan korruption ilmenemismuodot kunnissa voivat olla moninaiset, mutta tietoisuus niistä on vielä riittämätöntä, Werning sanoo.
Kuntien johtamisesta ja hallinnon lainmukaisuudesta vastaavien suhtautuminen korruptioon ja sen torjuntaan on vaihtelevaa.
- Menettelyt, jotka mielletään usein korruption täyttämiksi, ovat lähinnä lahjontaan viittavia tai muita selvästi rikokseen viittaavia, moitittavia tekoja. Mutta sen sijaan rakenteellista korruptiota ei tunnisteta vakavaksi ilmenemismuodoksi. Näihin kuuluvat esimerkiksi ns. ”maan tapa” ja ”hyväveli-verkostot”, Werning huomauttaa.
Tuloksellisen korruption torjunnan lähtökohdaksi tulee ottaa oikeusvaltioperiaate sekä hyvän hallinnon perusteet.
- Kunnan toiminnassa sen eri tasoilla on tärkeää analysoida korruption riskialueet. Selvityksessä on toimintamallin avulla esitetty kuntien hallinnossa ja toiminnassa, miten ne voidaan ennaltaehkäistä ja havaita sekä tehokkaasti torjua. On tärkeää, että korruptioon viittaaviin toimiin puututaan heti, Kouvolan valtuuston puheenjohtaja Werning toteaa.
Toimintamallin rakentaminen kuuluisi kunnanhallituksen ja ylimmän tilivelvollisen johdon vastuulle. Turvallinen ja luottamuksellinen keino ilmoittaa epäillystä korruptiosta on myös tarpeen.
Yhteyshenkilöt
Paula WerningKansanedustaja
Puh:050 514 4887Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Lauri Lyly: Hallitus on havahtunut vihdoin omiin ongelmiinsa18.3.2026 15:43:29 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lyly pitää hyvänä, että hallitus on havahtunut vihdoin itse aiheuttamiinsa ongelmiin ja pyrkii korjaamaan niitä. Esityksen perusongelma, eli määräaikaisten työsopimusten lisääminen ja vieläpä ilman kunnollista perustetta, kuitenkin säilyy, korostaa Lyly.
SDP:n Kim Berg: Alipalkkaus jää usein ilman seuraamuksia – lainsäädännössä selvä aukko18.3.2026 15:30:20 EET | Tiedote
Kansanedustaja Kim Berg (sd.) korostaa, että työperäiseen hyväksikäyttöön puuttuva lainsäädäntö on tarpeellinen, mutta jättää edelleen katveeseen laajan joukon työntekijöitä, jotka kohtaavat alipalkkausta ilman, että se täyttää rikoksen tunnusmerkistöä.
SDP:n Suhonen: Rikoslain kiristäminen ei yksin pysäytä työperäistä hyväksikäyttöä18.3.2026 14:07:00 EET | Tiedote
Kansanedustaja Timo Suhonen (sd.) pitää työperäisen hyväksikäytön kitkemistä tarpeellisena, mutta muistuttaa että hallituksen esitys ei ole yksinään riittävä. Hyväksikäyttöön puuttuminen edellyttää myös keinoja, joilla työntekijät pääsevät käytännössä paremmin turvaamaan oikeuksiansa. Suhonen korostaa ammattiliittojen kanneoikeuden merkitystä osana kokonaisuutta. Hän on tehnyt asiasta lakialoitteen laiksi järjestökanteesta työsuhteeseen liittyvässä riita-asiassa.
SDP:n Nasima Razmyar: Kokoomus ajaa kaksilla rattailla verokeskustelussa18.3.2026 11:33:48 EET | Tiedote
-Kokoomus ajaa sumeilematta kaksilla rattailla julkisen talouden hoidossa. Pääministeri maalailee tiukkaa talouslinjaa, kun taas eduskuntaryhmästä väläytellään kalliita veronalennuksia hyvätuloisille, sanoo kansanedustaja ja SDP:n 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyar.
SDP:n Piritta Rantanen: Kritiikki osui oikeaan - Hallitus joutui perääntymään määräaikaisuuksissa18.3.2026 09:53:01 EET | Tiedote
Hallitus joutuu avaamaan määräaikaisten työsopimusten helpottamista koskevan lakiesityksensä laajan kritiikin seurauksena. Erityisesti SDP:n ja naisjärjestöjen esiin nostamat huolet ovat osoittautuneet oikeiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
