SDP:n Paula Werning: Nuorten liikenneonnettomuudet huolestuttava ilmiö
4.9.2020 13:55:55 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Liikenneturvan mukaan nuoret ovat olleet viime vuosina yliedustettuina liikenneonnettomuuksissa. Esimerkiksi rattijuopumistapauksissa kuolleista ja loukkaantuneista yli kolmannes on 15-24-vuotiaita.
- Näissä liikenneonnettomuuksissa on selvästi havaittavissa yhteisiä piirteitä. Rattijuopumisten lisäksi on ylinopeutta, turvavöitä ei käytetä ja ajokortti on ajettu vain vähän aikaa sitten. Kyse ei ole siitä, etteikö nuori kuljettaja oppisi teknisesti sen, kuinka autoa ajetaan. Ennakointikyky, riskien arviointi ja liikennekypsyys tulee iän ja kokemuksen myötä, Werning toteaa.
Tilastoja tarkasteltaessa esiin nousee selkeästi muutama yksityiskohta.
- Nuoret yliarvioivat helposti omia ajotaitojaan ja ottavat tavallista suurempia riskejä. Näistä seuraa sitten se, että esimerkiksi suistumisonnettomuuksia on paljon ja näissä on menehtynyt noin 40% uhreista. Lisäksi kohtaamisonnettomuuksissa menehtyi joka kolmas, Werning sanoo.
Onnettomuusriski kasvaa myös usein silloin, kun nuoren kuljettajan kyydissä on kavereita. Näyttämisen halu ja tarve kilpailla lisäävät riskejä.
- Silloin riskinotto kasvaa helposti ja kuljettajan keskittyminen herpaantuu. Myös humalassa ajaminen lisääntyy tällöin. Varsinkin nuorten miesten keskuudessa tämä on yleisempää kuin nuorten naisten, Werning huomauttaa.
Werningin mukaan enemmistö nuorista on sitä mieltä, että aikuisten kuljettajien tulisi suhtautua nuoriin kuljettajiin myönteisemmin.
- On tärkeää, että kokeneemmat kuljettajat huomioivat harjoittelevat kuskit ja suhtautuvat heihin kärsivällisesti. Kukaan ei ole seppä syntyessään ja on otettava huomioon, että he vasta ovat saaneet ajokortin ja ajaminen siksi sujuu hitaammin. Nuorta kuljettajaa todennäköisesti myös jännittää aluksi ja siihen ei tarvita muiden autoilijoiden kärsimättömyyttä.
Lisäksi voitaisiin tarkastella mahdollisuutta esimerkiksi lisätä koulujen yläasteella annettavaa liikennekasvatusta sekä autokouluissa pidettävää tapakoulutusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula WerningKansanedustaja
Puh:050 514 4887Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Paula Werning: Syöpäpotilaalla ei ole varaa odottaa – Rydmanin selittelyt eivät pelasta ihmishenkiä12.10.2026 14:29:24 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Paula Werning pitää syöpähoitojen pitkiä viiveitä vakavana hälytysmerkkinä suomalaisen terveydenhuollon tilasta. Suomessa ei voida hyväksyä sitä, että potilas joutuu odottamaan kuukausia tutkimuksiin ja hoitoon pääsyä. Werning arvostelee sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin suhtautumista ongelmaan ja vaatii hallitukselta välittömiä toimia hoitoviiveiden korjaamiseksi.
SDP Pia Hiltunen: Syöpä ei odota – hoitoon pääsyn viiveisiin on puututtava12.10.2026 14:09:34 EEST | Tiedote
Ylen MOT esiin nostamat tapaukset syövän diagnosoinnin ja hoitoon pääsyn viiveistä herättävät vakavaa huolta. Erityisesti nuorten naisten rintasyöpien viivästynyt tunnistaminen osoittaa, kuinka tärkeää on päästä tutkimuksiin ajoissa. SDP kansanedustaja Pia Hiltunen vaatii, että syöpäepäilyihin reagoidaan nykyistä nopeammin ja hoitoon pääsy turvataan riittävillä resursseilla.
SDP:n Haatainen: Syövän hoidossa viiveet ovat kohtalokkaita12.10.2026 09:55:09 EEST | Tiedote
Ylen MOT on tutkinut hoitoviiveiden roolia syöpähoidoissa ja haastatellut kolmea nuorta äitiä, jotka saivat tiedon aggressiivisesta rintasyövästä vasta kuukausien päästä ensioireiden huomaamisen jälkeen. SDP:n Tuula Haatainen mukaan on keskeistä, että perusterveydenhuoltoon pääsee nopeasti oireiden ilmaannuttua.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tuppurainen Varsovan turvallisuusfoorumiin – keskustelun aiheena Ukrainan merkitys Euroopalle12.10.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Tytti Tuppurainen osallistuu neljättä kertaa Varsovan turvallisuusfoorumiin, joka on tänä vuonna 12.-13. lokakuuta.
SDP:n Tuppurainen: Orpon väite siitä, että talous kasvaisi nyt Suomessa ensimmäistä kertaa 20 vuoteen, ei pidä paikkaansa11.10.2026 12:57:36 EEST | Tiedote
Pääministeri Orpo väitti eilen Ylen Ykkösaamussa, että Suomen talous olisi nyt kasvussa ensimmäisen kerran sitten vuoden 2008. Väite ei pidä paikkaansa. Vuosien 2008–2025 välillä Suomen talous kasvoi 12 vuotena, muistuttaa SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Tytti Tuppurainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
