SDP:n Paula Werning: Odotettu vammaispalveluiden kokonaisuudistus maaliin
24.2.2023 13:13:36 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Kansanedustaja Paula Werning (sd.) on mielissään, että uusi vammaispalvelulaki saadaan voimaan. Eduskunta hyväksyi lain tänään.
Vammaispalvelulain kokonaisuudistuksen keskeisin muutos koskee sitä, että kaikille on jatkossa yhteinen kokonaan uusi laki.
- Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi palvelut järjestetään kaikille vammaisilla henkilöille saman lain perusteella. Palvelut myönnetään vammaisen henkilön yksilöllisen tarpeen, ei siis diagnoosin perusteella. Se mahdollistaa myös aiempien väliinputoajaryhmien pääsyn lain piiriin, joka lisää vammaisten henkilöiden keskinäistä yhdenvertaisuutta, Werning painottaa.
Kyseessä on edelleen erityislaki, jota sovelletaan silloin, kun vammainen henkilö ei saa sopivia ja yksilöllisen tarpeensa mukaisia palveluita ns. yleislain perusteella.
- Näihin kuuluvat esimerkiksi sosiaalihuolto-, varhaiskasvatus- ja perusopetuslaki. Laki edistää vammaisten itsenäistä elämää ja osallisuutta sekä turvaa laadukkaat yksilöllisen tarpeen mukaiset palvelut, Werning sanoo.
Vammaispalvelulain perusteella järjestettävät palvelut ovat maksuttomia. Poikkeuksena on liikkumisen tuen omavastuu ja lapsen kodin ulkopuolella asumisen maksu. Asumisesta ja esimerkiksi sähköstä ym. juoksevista menoista tulee kuitenkin maksaa.
- Laki sisältää myös monia vammaisen lapsen ja/tai perheen asemaa parantavia muutoksia. Esimerkiksi erilliset lapsen asumista koskevat säännökset, jotka turvaavat palvelut tarvittaessa ympäri vuorokauden ensisijaisesti omaan kotiin tai tarvittaessa perhehoidossa tai ryhmäkodissa. Lyhytaikainenhuolenpito tukee perheen jaksamista mahdollistaen vanhempien työssäkäynnin ja samalla mahdollistaa vammaisen henkilön itsenäistymisen, Werning toteaa.
Werning tarkentaa vielä, että ikääntyneiden henkilöiden henkilökohtaisesta avusta poistuu ikääntymisrajoitus ja he saavat palvelut lähinnä vammaispalvelulain perusteella. Soveltuvaa lakia arvioidaan kuitenkin siten että henkilön kokonaistilanne arvioidaan ja katsotaan, saako hän palvelut sosiaalihuollon perusteella.
Laki sisältää useita myös kokonaan uusia tai kohderyhmältään laajenevia palveluita.
- Myös uusia joustoja on tiedossa uuden lain puitteissa kuten liikkumisen, henkilökohtaisen avun ja asumisen tukiin.
Vammaispalveluiden kokonaisuudistus on jälleen näyttö monien muiden Marinin hallituksen hallitusohjelman mukaisista erinomaisista toimenpiteistä, jotka on saatu maaliin.
Yhteyshenkilöt
Paula WerningKansanedustaja
Puh:050 514 4887Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Tasokokeista käyty kiista peitti alleen kaikkein olennaisimman7.11.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Julkisuudessa ja eduskunnassa on käyty kuluvalla viikolla kiivasta keskustelua tasokokeista ja niiden mahdollisesta pilotoinnista. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan keskustelu ajautui kuitenkin sivuraiteille ja vei huomion pois tarkastusvaliokunnan tuoreen tutkimuksen tärkeimmästä viestistä: lasten kotitausta vaikuttaa voimakkaasti oppimistuloksiin.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.
Ex-ministeri Skinnari: Google ei tee Suomen puolesta ilmastopolitiikkaa7.11.2026 11:32:52 EET | Tiedote
Suomi lähtee COP31-ilmastokokoukseen Turkkiin esittelemään puhtaan teknologian ratkaisujaan. Ex-ministeri ja kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) arvostelee hallituksen ilmastopolitiikan epäjohdonmukaisuutta ja puhtaan siirtymän taloudellisten mahdollisuuksien hukkaamista.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote
Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
