SDP EDUSKUNTA

SDP:n Paula Werning: Uusi ajokorttilaki lisää nuorten turvallisuutta ja mahdollisuutta liikkua

5.5.2022 16:01:14 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Kansanedustaja Paula Werning (sd.) on tyytyväinen, että liikenneministeri Timo Harakka on tarttunut nuorten kuljettajien turvallisuuden lisäämiseen ja mahdollisuuksiin liikkua. Hallituksen esitys annettiin eduskunnalle 5.5.2022.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Uudistuksen tavoitteena on ennen kaikkea lisätä ja parantaa nuorten kuljettajien turvallisuutta. Viime kaudella ajokorttikoulutuksen vaatimuksia laskettiin, jotta ajokortin hintaa pystyttiin alentamaan.

- Uudistuksen myötä 17-vuotiaiden ikäpoikkeuslupien myöntämisperusteita höllennettiin. On tärkeää, että nuorten liikkumista helpotetaan opiskelun, työn ja harrastusten tarpeisiin. Tämän uudistuksen myötä on edelleen tarkoitus joustavoittaa ajokortin hankintaa, Werning toteaa.

Poikkeuslupien määrä kipusi räjähdysmäisesti kasvuun lakimuutoksen jälkeen. Lupia myönnettiin viime vuonna jo 14 000. Tarve olisi ollut suurempi, mutta enempää ei ehditty käsitellä.

- Hallitus esittääkin nyt, että nykyisestä lupamenettelystä luovutaan tarpeettomana, sillä lähes 95 prosenttia hakijoista saa jo luvan lain perusteella, Werning huomauttaa.

Jatkossa luvan saisi huoltajan suostumuksella. Vastavuoroisesti 17-vuotiaiden ajokorttiin esitetään rajoituksia, joilla parannetaan entisestään liikenneturvallisuutta.

- Tilastoita tarkasteltaessa on havaittavissa, että usein syynä ajokieltoon määräämiselle on törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, joka 17-vuotailla uusilla B-ajokorttiluokan kuljettajien kohdalla ollut noin 40%. Tästä syystä on erittäin tärkeää, että muutostarpeita nuorten kuljettajien liikenneturvallisuuden parantamiseksi arvioidaan. Esimerkiksi kuljettaja joutuisi käyttämään nuoren kuljettajan merkkiä ajoneuvossa ja ajaminen olisi kiellettyä öisin. Ja jotta kuskin keskittyminen ei herpaantuisi, sallittaisiin kyytiin vain yksi matkustaja, Werning painottaa.

Liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Werning muistuttaa myös, että samalla on kuitenkin huolehdittava siitä, että ajolupaan oikeuttava opetusmäärä on riittävä niin teoria- kuin ajo-opetuksen suhteen.

- B-ajokortin riskientunnustuskoulutukseen sisällyttäisiin lisäksi simulaattorin sijaan pakollinen ajoharjoittelu, kunhan rata on käytettävissä 80 km:n säteellä. Tämä on tarpeellista, koska Suomessa kelit vaihtelevat usein ja nopeastikin. Ei ole sama ajaa kesällä, kuin liukkaalla talvikelillä. Teoriakokeen vilpistä napsahtaisi rangaistukseksi 6 kk:n osallistumiskielto. On hyvä, että ajokieltoon määrättyjen kuljettajien pakollinen lisäkoulutus laajennettaisiin koskemaan myös mopoja, mopoautoja ja traktoriluokkia. Nämä ovat myös riskitekijöitä liikenteessä.

Ajokorttilain uudistuksen seurantaan kiinnitetään jatkossa huomiota muiden kohtien osalta ja niihin palataan myöhemmin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote

SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.

SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote

Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.

SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote

Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye