SDP:n Paula Werning: Väylävirasto priorisoi VT15 kuuden ison pääväylien kehittämishankkeiden joukkoon

Väylävirasto on juuri julkaissut väyläverkon investointiohjelman vuosille 2024-2031.
-Investointiohjelma sisältää kehittämishankkeita, isoja peruskorjaushankkeita ja hankekokonaisuuksia sekä pienempiä parantamishankkeita. Nämä hankkeet sisältävät parannuksia niin rata- maantie- kuin vesiväylien osalta. Ohjelma sisältää myös EU:n tuella tai yhdessä kaupunkiseutujen tai elinkeinoelämän kanssa rahoitettavia hankkeita, Werning toteaa.
Investointiohjelma ja siinä esitettyjen hankkeiden tarkoitus on edistää koko Suomen saatavuutta sekä eri liikkumismuotojen kestävyyttä ja tehokkuutta. Lisäksi hankkeiden tulee olla yhteiskuntataloudellisesti tehokkaita. Hankkeiden käynnistämisestä päättää eduskunta.
- Kaikki mainitut tavoitteet tähtäävät myös ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ottaen samalla huomioon liikenneturvallisuuden parantamisen. Investointiohjelma tulee edistämään myös liikennepolitiikan pitkäjänteisyyttä ja suunnitelmallisuutta, Werning huomauttaa
Werning on erityisen ilahtunut siitä, että juuri päivitetty investointiohjelma pohjautuu edellisellä hallituskaudella kaikkien eduskuntapuolueiden kanssa yhteisymmärryksessä laadittuun 12-vuotiseen valtakunnalliseen liikennejärjestelmäsuunnitelmaan.
- Tämän avulla väylähankkeiden valmistelu on avoimempaa ja kaupungit sekä elinkeinoelämä voivat vihdoin ennakoida valtion päätöksiä. Parlamentaarinen ohjausryhmä valmisteli tätä yksimielistä suunnitelmaa hartaasti, jossa on kriteerit, tavoitteet ja rahoitus otettuna huomioon. Valtakunnalliselle liikennejärjestelmäsuunnitelmalle on asetettu kolme tavoitetta tehokkuus, saavutettavuus ja kestävyys, Werning toteaa.
Tässä torstaina julkaistussa päivitetyssä investointiohjelmassa maantieverkon osalta Kymenlaakson huoli Vt 15 osalta nousee selvästi esille.
- Kouvolalle, kuten myös Kotkalle tieto siitä, että suurimmissa kehittämistarpeissa olevien kolmen pääväylän joukkoon on listattu myös Vt15, on erittäin tärkeä. Tämä on tervetullut uutinen, sillä tämä on se reitti, mitä pitkin maakuntamme tärkein tieliikenneinfrahanke tulee etenemään. Olen iloinen myös siitä, että investointiohjelmassa vuosina 2024–2031 toteutukseen ehdolla olevien perusväylänpidon parantamishankkeiden joukkoon on nimetty myös Vt 6:n parantaminen välillä Tykkimäki-Utti. Tällä hankkeella tavoitellaan liikenneturvallisuuden sekä kuljetusten ja työmatkaliikenteen sujuvuuden parantamista. Myös pohjavesialueiden suojaaminen on tämän tiehankkeen keskeinen tavoite, Werning kiteyttää.
Yhteyshenkilöt
Paula WerningKansanedustaja
Puh:050 514 4887Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Kimmo Kiljunen perää muutosta eläkkeiden aikansa eläneeseen maksukäytäntöön7.6.2023 14:38:37 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.) vaatii eläkkeiden maksupäivän tarkistusta siten, että kaikkien työeläkettä saavien eläkkeet maksettaisiin saajan tilille viikonloppua tai pyhäpäivää edeltävänä arkipäivänä, kuten pääsääntöisesti maksetaan palkat ja osa eläkkeistä.
Kutsu medialle: SDP:n Antti Lindtman avaa puheenjohtajakampanjansa keskiviikkona 7.6. klo 17.30 Juttutuvassa5.6.2023 12:28:55 EEST | Kutsu
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman on asettunut ehdolle puolueen uudeksi puheenjohtajaksi. Lindtmanin kampanjan avaus järjestetään Juttutuvassa (Säästöpankinranta 6, 00530 Helsinki) keskiviikkona 7. kesäkuuta kello 17.30 alkaen. Media on tervetullut mukaan seuraamaan kampanjapäällikkö Pinja Perholehdon vetämää tilaisuutta!
SDP:n Lauri Lyly: Tarvitsemme kasvua, emme riitelyä - silti työllisyyttä ja kestävää kasvua lisääviä positiivisia toimia ei ole vielä hallitusneuvotteluista kuultu5.6.2023 10:11:00 EEST | Blogi
Olen huolestuneena seurannut, miten viime aikoina hallitusohjelmaneuvotteluihin liittyen ovat esillä olleet työntekijöiden asemaan kohdistuvat heikennykset. Hämmästyttävää on se, että ne koskevat vain työntekijäpuolta. Vastaavia esityksiä ja muutoksia ei ole juuri näkynyt työnantajien tilanteeseen liittyen.
SDP:n Helena Marttila: Ilmasto- ja luontokestävä politiikka on taloutemme etu5.6.2023 09:50:56 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Helena Marttila (sd.) muistuttaa, ettei ilmasto- ja ympäristöasioita saa unohtaa Säätytalolla kaikesta leikkausinnosta huolimatta. Marttila vaatii Petteri Orpolta ja tulevalta hallitukselta jämeriä toimia puhtaan ja kestävän tulevaisuuden puolesta.
Kansanedustaja Heinäluoma: Huomenlahja hallitusneuvottelijoille26.5.2023 09:15:01 EEST | Tiedote
Uutta hallituspohjaa rakentavat puolueet ovat jumittuneet Säätytalolla kiistelemään työperäisten maahanmuuttajien tulorajoista. Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma antaa oppositiosta käsin hallitusneuvottelijoille huomenlahjan ja toivoo, että tuleva hallitus lähtisi ratkomaan ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttöä alipalkkauksen kriminalisoinnilla sekä ammattiyhdistysten kanneoikeuden säätämisellä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme