SDP:n Paula Werning: Yksinasuvien erityispiirteet jäävät unholaan poliittisessa keskustelussa
6.3.2023 12:30:54 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Yksinasuvia ei useinkaan tunnisteta ryhmänä, vaan heidät nähdään massana, jotka väliaikaisesti ovat tässä elämänvaiheessa.
- Yksinasuminen on kuitenkin monelle elämäntapa. Se voi olla oma valinta tai sitten johtua jostain muusta elämäntilanteesta. Joskus siihen ei myöskään ole ollut mahdollista itse vaikuttaa. Ehkäpä joissain tilanteissa voidaan puhua sinkkuelämästä eräänlaisena trendinä, Werning toteaa.
Yksinasuvia on kaikissa ikä- ja tuloluokissa sekä erilaisissa elämäntilanteissa. Suurin osa yksinasuvista on työikäisiä, osa myös perheellisiä. Osalla yksineläväistä ei ole elämässä merkittävää ihmissuhdetta tai läheistä perhettä.
- Yksinelävien skaala on erittäin laaja. Yksinelävissä on opiskelijoita, työssäkäyviä, työttömiä ja eläkeläisiä. On myös eronneita, sinkkuja, parisuhteessa olevia tai leskiä. Heillä voi olla lapsia, jotka asuvat toisen vanhemman luona tai ovat jo lähteneet omille teilleen. Yksineläviä ei voida luokitella tarkasti ainoastaan tiettyyn ryhmään, Werning listaa.
Suomessa yksinasuvia on kansainvälisesti vertaillen huomattavan suuri määrä. Heistä joka kolmas elää köyhyysrajan alapuolella.
- Tämä johtuu usein siitä, että mm. yksinasuvien asumiskulut ovat suhteessa suuremmat, kuin useamman hengen talouksissa. Etenkin suurimmissa kaupungeissa vuokra-asuntojen vuokrat ovat kivunneet kohtuuttomiksi viime vuosien aikana. Helsingissä alle 30 m2 asunnon vuokra on useimmiten 750 euroa tai enemmän. Ja tämän vuoksi moni yksinasuva on pakotettu asumaan pienissä asunnoissa eikä heillä anneta mahdollisuutta asumismuodon ja lisäneliöitten valintaan, Werning sanoo.
Tukijärjestelmissä yksinasuvilta jää puuttumaan etuja, joita parisuhteessa elävät saavat. Heillä tulee olla tasavertaiset mahdollisuudet niin asumismuotoon kuin muihinkin etuisuuksiin.
- Esimerkiksi vero- ja kotitalousvähennys syrjii yksinasuvia. Yksinasuva myös maksaa muutkin elämisenkulut yksin, kuten ruokakulut, kodin laitteet sekä sähkö-j a vesimaksut. Heillä on muuta väestöä enemmän toimeentulo-ongelmia ja myös korkeampi syrjäytymisriski, Werning painottaa.
Werningin mukaan jatkossa on yksinelävät huomioita paremmin. Eriarvoisuuteen tulee puuttua enemmän ja vähentää sen yhteiskuntakehitystä.
-On tärkeää, että yksinasuvien kohtuuhintaista asumista tuetaan enemmän. Lisäksi on pohdittava millä tavalla helpotetaan yksinasuvien elämisen kokonaiskustannuksia. Olisiko kenties verotuksessa mahdollista huomioida yksinasuvien tilanne ja ostovoiman parantaminen vai löytyykö muita keinoja ongelman ratkaisemiseksi? Mielestäni nämä asiat ovat tärkeitä saada kuntoon seuraavalla vaalikaudella, Werning toteaa.
Yhteyshenkilöt
Paula WerningKansanedustaja
Puh:050 514 4887Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Tasokokeista käyty kiista peitti alleen kaikkein olennaisimman7.11.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Julkisuudessa ja eduskunnassa on käyty kuluvalla viikolla kiivasta keskustelua tasokokeista ja niiden mahdollisesta pilotoinnista. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan keskustelu ajautui kuitenkin sivuraiteille ja vei huomion pois tarkastusvaliokunnan tuoreen tutkimuksen tärkeimmästä viestistä: lasten kotitausta vaikuttaa voimakkaasti oppimistuloksiin.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.
Ex-ministeri Skinnari: Google ei tee Suomen puolesta ilmastopolitiikkaa7.11.2026 11:32:52 EET | Tiedote
Suomi lähtee COP31-ilmastokokoukseen Turkkiin esittelemään puhtaan teknologian ratkaisujaan. Ex-ministeri ja kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) arvostelee hallituksen ilmastopolitiikan epäjohdonmukaisuutta ja puhtaan siirtymän taloudellisten mahdollisuuksien hukkaamista.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote
Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
