SDP:n Pia Hiltunen: Koulujen kännykkäkieltoa ei tule säätää laissa

– Opettajana työskennelleenä tiedän, että kouluilla on mahdollisuus tällä hetkellä rajata puhelimien käyttöä koulupäivän aikana. Opettajalla on oikeus päättää, mitä opetusvälineitä ja mitä oppimismenetelmiä kullakin tunnilla käytetään, ja oppilaan velvollisuus on noudattaa opettajan ohjeistusta ja toimia pyydetyllä tavalla. Mikäli oppilas ei noudata sääntöä, opettajalla on oikeus ottaa puhelin oppilaalta pois koulupäivän ajaksi, Hiltunen huomauttaa.
Opettajan työstä eduskuntaan äänestetty Hiltunen ei puolla koulujen kännykkäkiellosta säätämistä lailla, vaan hänen kokemuksensa mukaan koulujen tulisi saada päättää toimintakulttuuristaan itse myös tulevaisuudessa.
– Puhelimet ja muut älylaitteet toimivat monissa tilanteissa oppimista edistävissä tehtävissä, kuten tiedonhankinnassa. Opettajalla tulee säilyä oikeus päättää itse käyttämistään opetusmenetelmistä ja puhelimien hyödyntämisestä opetuskäytössä.
Hiltunen arvioi, että koululaiset ja opiskelijat hyötyisivät älylaitteiden käytön vapaaehtoisesta rajoittamisesta myös koulupäivän ulkopuolella.
– Kännykät eivät ole syy oppimistulosten laskuun, mutta esimerkiksi lukiolaisten digimateriaaleista opiskelu päivittäin tietokoneilla voi vaikuttaa oppimistuloksien heikentymiseen sekä alentaa keskittymiskykyä. Siksi on syytä etsiä keinoja muualta kuin kännykättömistä koulupäivistä, hän päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
puh. 09 432 3008
Pia HiltunenKansanedustaja
pia.hiltunen@eduskunta.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Perholehto: Ajautuiko hallitus kriisiin ilmastokysymyksistä?4.7.2025 10:09:24 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Pinja Perholehto kritisoi hallitusta voimakkaasti ilmastopolitiikan sekavuudesta ja päättämättömyydestä. Perholehdon mukaan ilmasto- ja energiastrategian jatkuva viivästyminen hallituspuolueiden kiistelyn vuoksi paitsi vaarantaa ilmastotavoitteet ja investointiympäristön, asettaa koko hallituksen toimintakyvyn kyseenalaiseksi.
SDP:n Skinnari vaatii hallitukselta toimia: Pankkihuijaukset ja digipetokset kuriin3.7.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Ville Skinnari vaatii hallitukselta selkeitä toimia digihuijausten torjumiseksi ja huijausten uhreiksi joutuneiden auttamiseksi.
SDP:n Tuppurainen osallistuu Saksan SPD:n puoluekokoukseen27.6.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen osallistuu tulevana lauantaina 28.6. Saksan sosialidemokraattisen puolueen SPD:n puoluekokoukseen kansainvälisenä kutsuvieraana.
SDP:n Riitta Mäkinen: Ministerillä ei valmiita ratkaisuja Lakea-yhtiön Omaksi-asukkaille26.6.2025 12:58:44 EEST | Tiedote
Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok) vastasi kansanedustaja Riitta Mäkisen (sd) kirjalliseen kysymykseen Lakea Oy:n konkurssiin haettujen taloyhtiöiden Omaksi-asukkaiden sijoittaman pääoman kohtalosta ja välimallin asumisen lainsäädäntö tarpeista.
SDP:n Räsänen: Valkosen kannattaa vaatia pääministeri Orpon vastausta – miten ihmeessä hallitus on saanut Suomen näin syvään talouskurimukseen25.6.2025 14:36:52 EEST | Tiedote
Kokoomuksen Ville Valkonen vaatii SDP:ltä kannanottoa valtiovarainministeriön kansliapäällikön Juha Majasen esittämiin miljardiluokan sopeutuslukuihin. Tärkein kysymys tässä tilanteessa kuitenkin kuuluu: miten ihmeessä Kokoomuksen johdolla Suomi on saatu näin syvälle suohon kysyy Joona Räsänen (sd.).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme