Sdp:n Pia Viitanen: Työllisyyttä on tuettu monin keinoin
25.6.2020 11:54:25 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Oppositiosta on toistuvasti syytetty hallitusta verorahojen avokätisestä jakamisesta koronakriisin varjolla. Kokoomuksen suunnalta on eduskunnassa jopa väitetty, että hallitus ei ole esittänyt lisäbudjeteissaan ”yhden yhtäkään työllisyystoimea”.
- Ihan muistin virkistämiseksi tässä muutamia hallituksen toimia elinkeinoelämän ja sitä kautta työllisyyden hyväksi: Business Finlandin avustukset 980 miljoonaa euroa, ely-keskustenavustukset pienyrityksille 400 miljoonaa, kuntien avustukset yksinyrittäjille 250 miljoonaa, yleinen kustannustuki valtiokonttorista 300 miljoonaa, ravitsemisyrittäjien tuki 171 miljoonaa euroa, listaa kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja Pia Viitanen.
Kaikkiaan hallitus on tukenut korona-aikana avustuksina, lainoina ja takauksina taloutta ja sitä kautta suomalaisten toimeentuloa yhteensä noin 15 miljardilla eurolla.
Hallitus on myös tukenut yrityksiä ja työllisyyttä mahdollistamalla joustoja työvoiman käytössä kriisiaikana muun muassa lyhentämällä yt-menettelyä ja helpottamalla lomauttamista irtisanomisten torjumiseksi. Hallitus laajensi myös pienyrittäjien oikeutta työttömyysturvaan ja pidensi starttirahan maksuaikaa.
Työttömyysturvan maksamista sujuvoitettiin muuttamalla sovitellun päivärahan maksatuksen sääntelyä ja alennettiin yksityisen työnantajan TyEL-maksua 2,6 prosenttiyksikköä – mikä merkitsi yksityisen sektorin työnantajille yli miljardin euron kevennystä tälle vuodelle.
Työllisyyspalvelujen vahvistamiseen osoitettiin 60 miljoonaa ja te-toimistojen palveluun 20 miljoonaa euroa. Tuoreimmassa lisätalousarviossa kuntien tukemiseen laitettiin 1,4 miljardia, lasten ja nuorten hyvinvointiin 320 miljoonaa, koulutukseen 159 miljoonaa sekä erilaisiin infrahankkeisiin eli teihin, rautateihin ja väyliin 1,2 miljardia euroa.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon viesti hallituksen 4. lisätalousarviosta kuului: ”vastuuton rahalinko, jota ei voi hyväksyä”.
- Kun Orpo ei voi hyväksyä kriisinhoito- ja elvytystoimia, joilla turvataan työpaikkoja ja ihmisten toimeentuloa ja huolehditaan hyvinvoinnista, niin voisiko hän lopultakin kertoa, mitä näistä toimista kokoomus ei voi hyväksyä? kysyy Viitanen.
- SDP:n edustajat ovat toistuvasti tätä tivanneet kokoomukselta, turhaan. Leikattaisiinko siis yksinhuoltajien lapsenhoitotuesta, lasten ja nuorten hyvinvoinnista, koulutuksesta, kriisiavusta kunnille, ikäihmisten hyvinvointipalveluista tai kenties työvoimapalveluista?
- Sen sijaan, että olisimme kuulleet vastauksen edellä mainittuun kysymykseen, olemme kyllä kuulleet kokoomukselta esityksiä menojen lisäykseksi satojen miljoonien edestä tällä kaudella, esityksiä verotulojen vähentämiseksi sekä moitteita velanoton suhteen.
- Väkisinkin moinen yhtälö herättää uteliaisuuden ja saa aikaan kysymyksen: millaisen kokonaisvaltaisen vaihtoehdon kokoomus itse esittää, jotta se täyttäisi omat vaatimuksensa? Valitettavasti kokoomuksen suunnalta ei ole kuulunut yhden yhtäkään vaihtoehtoa hallituksen linjauksille isänmaan pelastamiseksi, toteaa Viitanen.
- Oppositiolla on toki täysi oikeus arvostella hallitusta kovallakin kielellä, mutta ihan omankin maineen kannalta olisi toivottavaa, että pidättäydyttäisiin edes kohtuullisesti tosiasioissa. On äänestäjien aliarvioimista esittää väitteitä ilman minkäänlaisia asiaperusteita ja faktoja, sanoo Viitanen.
Yhteyshenkilöt
Pia ViitanenKansanedustaja
Puh:050 511 3039Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Tasokokeista käyty kiista peitti alleen kaikkein olennaisimman7.11.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Julkisuudessa ja eduskunnassa on käyty kuluvalla viikolla kiivasta keskustelua tasokokeista ja niiden mahdollisesta pilotoinnista. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan keskustelu ajautui kuitenkin sivuraiteille ja vei huomion pois tarkastusvaliokunnan tuoreen tutkimuksen tärkeimmästä viestistä: lasten kotitausta vaikuttaa voimakkaasti oppimistuloksiin.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.
Ex-ministeri Skinnari: Google ei tee Suomen puolesta ilmastopolitiikkaa7.11.2026 11:32:52 EET | Tiedote
Suomi lähtee COP31-ilmastokokoukseen Turkkiin esittelemään puhtaan teknologian ratkaisujaan. Ex-ministeri ja kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) arvostelee hallituksen ilmastopolitiikan epäjohdonmukaisuutta ja puhtaan siirtymän taloudellisten mahdollisuuksien hukkaamista.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote
Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

