SDP Helsinki

SDP:n piirijohtaja Dimitri Qvintus lähtee ehdolle eduskuntaan

Jaa
SDP:n ruotsinkielisen piirin puheenjohtaja Dimitri Qvintus on nimetty SDP:n eduskuntavaaliehdokkaaksi Helsingissä.

Dimitri Qvintus on toiminut valtakunnan politiikassa 10 vuotta keskeisissä avustajatehtävissä eduskunnassa ja valtioneuvostossa, erityisesti pääministeri Rinteen ja pääministeri Sanna Marinin erityisavustajana. Viimeiset kaksi ja puoli vuotta Qvintus on työskennellyt yksityisellä sektorilla kansainvälisessä yhtiössä, ja on sen Nordic-alueen viestintä-, yhteiskuntasuhde- ja vastuullisuusjohtaja.

”Minulla on ollut kunnia olla suomalaisille ja Suomelle töissä kymmenen vuoden ajan eduskunnassa ja valtioneuvostossa. Nyt olen valmis ottamaan seuraavan askeleen. Ensi vaalikaudella eduskunnassa tarvitaan ennen kaikkea yhteistyökykyä ja ratkaisuhalua. Siksi olen ehdolla. Elämme kriisien vuosikymmentä, mutta 2020-luvun ei ole mikään pakko olla menetetty vuosikymmen. Siihen haluan vaikuttaa kansanedustajana.”

Qvintus kuvaa itseään perinteiseksi pohjoismaiseksi sosialidemokraatiksi.

”Pohjoismaisuus on ensi vaalikaudella erittäin tärkeässä roolissa. Minulla on tapana puhua viidestä Pohjoismaasta ’neljänä huoneena ja keittiönä’ ja mielestäni Suomen kannattaa hyödyntää sitä ajattelua mahdollisimman laajasti, myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Haluan huolehtia siitä, että kun taloutta sopeutetaan, hyvinvointivaltio pysyy hyvinvointivaltiona. On selvää, että talouden on oltava kestävällä pohjalla, mutta yhtä selvää on, että talous voi olla kestävä vain, kun yhteiskunta on samanaikaisesti ekologisesti ja sosiaalisesti kestävä. Niin minä kiteyttäisin 2030-luvun hyvinvointivaltion.”

Qvintus sanoo, että Suomen todellinen kohtalonkysymys on osaaminen, joka mahdollistaa investoinnit ja kasvavan työllisyyden. Akuuttina asiana hän mainitsee arjen helpottamisen ja ihmisten ostovoiman tukemisen.

"Vaaleissa on kyse siitä, että kenenkään arki ei kävisi liian raskaaksi. Hintojen nousu kurittaa erityisesti lapsiperheitä. Ensi vaalikaudella on huolehdittava siitä, että perheiden heikentynyt toimeentulo käännetään parempaan suuntaan. Siihen voidaan vaikuttaa niin laadukkaiden palveluiden, päivähoitomaksujen kuin tulonsiirtojen avulla. Saman oikeudenmukaisuuden tulee koskettaa myös eläkeläisiä ja ikääntyneitä ihmisiä sekä heidän palveluja. Erityisenä asiana haluan nostaa esille myös kulttuurin aseman vahvistamisen."

Qvintuksen mukaan SDP:llä on kaikki edellytykset saada lisäpaikkoja Helsingissä.

”SDP:llä on hieno ehdokaslista Helsingissä. On ilo ja kunnia olla osa sitä. Puolueen eduskuntavaalituloksen kannalta Helsinki on tärkeimpiä vaalipiirejä ja teen kaikkeni puolueen menestyksen eteen.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP Helsinki
SDP Helsinki
Siltasaarenkatu 18-20 C
00530 Helsinki

https://helsinki.sdp.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP Helsinki

SDP:n valtuustoryhmän tavoite läpi: Hekaa ja Hasoa tuetaan vuokrankorotuspaineiden keskellä2.11.2023 14:37:22 EET | Tiedote

Helsingin kaupungin talousarvioneuvotteluissa on löydetty sopu kaupungin vuoden 2024 budjetista valtuuston enemmistön kesken. SDP:n valtuustoryhmä on tyytyväinen saavutettuun sopuun. Valtuustoryhmän ajamat tavoitteet, kuten kaupungin palkkaohjelman jatkaminen, Hekan vuokrankorotusten hillitseminen, koulutuksen perusrahoituksen tuki sekä alueiden eritymiskehityksen ehkäisyn tukeminen toteutuivat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye