SDP:n Pilvi Torsti: Opetusministerin teot ristiriidassa - leikkaamisen ja tempoilun jälkeen tarvitsemme johdonmukaista koulutuspolitiikkaa
3.8.2018 12:54:39 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Sdp:n kansanedustaja Pilvi Torstin mukaan valitettavaa on, että suomalaisen varhaiskasvatuksen peruslähtökohdat eli kaikkien lasten yhdenvertaisuus ja varhaiskasvatuksen laatu joutuivat leikkausten kohteeksi kolme vuotta sitten.
- Kokoaikaisen subjektiivisen varhaiskasvatuksen leikkaaminen esimerkiksi työttömien ja kotivanhempien lapsilta sekä ryhmäkokojen suurennus olivat megaheikennyksiä, Pilvi Torsti toteaa.
Torsti kommentoi opetusministeri Grahn-Laasosen jatkuvaa varhaiskasvatukseen liittyvää uudistusretoriikkaa.
- Opetusministerin tavoitteissa ja teoissa on iso ristiriita. Subjektiivinen oikeus kokoaikaiseen varhaiskasvatukseen poistui monilta niiltä lapsilta, joista opetusministeri nyt kertoo kantavansa huolta. Esimerkiksi monissa maahanmuuttajaperheissä vanhemmat ovat kotona ja sillä perusteella tämä hallitus on leikannut lasten varhaiskasvatusta ei suinkaan vahvistanut sitä, Torsti muistuttaa.
- Opetusministerin olisi syytä korjata nämä isot virheet ennen kuin hän voi puhua uusista tavoitteista. Muutoksien ongelmallisuutta kuvastaa se, että monet kaupungit, esimerkiksi Helsinki, eivät niitä hyväksyneet, vaan ovat omilla kustannuksillaan huolehtineet lasten tasa-arvosta ja ryhmäkoko-rajoista jo usean vuoden ajan. Seurauksena on lasten alueellinen eriarvoisuus maassa, joka on aina vannonut tasa-arvoisen koulutuksen nimiin, Torsti toteaa.
Sdp valmis tekemään perhevapaauudistuksen ja varhaiskasvatusuudistuksen
Torstin mukaan seuraavan hallituksen on syytä toteuttaa toisiaan tukevat perhevapaauudistus ja varhaiskasvatusuudistus. Tavoitteena on lisätä molempien vanhempien aikaa lapsen kanssa kotona, joustavuutta hoitovapaan käyttöaikaan ja lasten osallistumista ja tasa-arvoa varhaiskasvatuksessa.
- Sdp:n 2030-tulevaisuusohjelman valmistelussa olemme linjanneet näihin mallit, joita toivottavasti saamme viedä eteenpäin seuraavassa hallituksessa.
Torsti muistuttaa, että edellinen kaikkia lapsia koskenut parannus varhaiskasvatukseen tehtiin edellisellä hallituskaudella.
- Neljä vuotta sitten uudistimme varhaiskasvatusta ja oppivelvollisuutta, kun esiopetuksesta tuli velvoittavaa kaikille lapsille, toteaa Torsti.
Torstin mukaan myönteistä on, että varhaiskasvatuksen merkitys aletaan vähitellen Suomessa ymmärtää.
- Suomalainen varhaiskasvatus on ollut maailman tasolla huippua. Olemme olleet jopa radikaali edelläkävijä siinä, miten suhtaudumme lapsiin, lapsen kykyihin, ilmiöpohjaiseen oppimiseen. Mallimme yhdistää kasvatus ja hoito, ns. educare-malli, jossa jokainen tilanne on oppimistilanne, on todettu toimivaksi. Muutama vuosi sitten olimme maailman ykkösiä 50 maan vertailussa, jossa luotiin Starting well -indeksi, Torsti kertoo. Torsti on ollut Helsingin yliopiston dosenttina mukana kansainvälisessä varhaiskasvatustyössä useiden vuosien ajan.
Koulutuspolitiikkaan tutkimusperusteisuutta ja pitkäjänteisyyttä
Torsti kritisoi istuvan hallituksen koulutuspolitiikkaa perusteettomista leikkauksista ja tempoilusta. Leikkauksista puhutaan uudistuksina ja kokonaiskuvaa on vaikea hahmottaa. Tutkimustietoa ei tunnuta hyödyntävän.
- Alkukesästä ilmestyi kahden tutkijan kriittinen vertaisarvioitu analyysi hallituksen hajanaisesta koulutuspolitiikasta. Kysyttäessä kommenttia opetusministeri totesi, että ei ole artikkelia lukenut ja että kuulostaa oppositioretoriikalta, Torsti ihmettelee viitaten Tuukka Tomperin ja Tuomas Tervamäen artikkeliin.
Torsti muistuttaa, että tammikuussa talouspolitiikan arviointineuvosto syventyi raportissaan koulutuspolitiikkaan. Yksittäisenä suurimpana ongelman todettiin, että 15 prosenttia ikäluokasta jää pelkän perusasteen varaan. Keinoksi suositeltiin toisen asteen oppivelvollisuuden arviontia. Varhaiskasvatuksen osalta neuvosto pohti, ovatko hallituksen suunnitelmat tehokkaita lisäämään varhaiskasvatukseen osallistumista.
- Näitä suosituksia hallitus ei ole vienyt eteenpäin, Torsti toteaa.
- Suomalainen koulutus perustuu tutkimukseen. Se on meidän vahvuutemme. Tulevina vuosina keskeiseksi nousee tutkimuspohjainen arviointi tehtyjen muutoksien vaikutuksista ja pitkäjänteinen koulutus- ja sivistyspolitiikka tempoilun sijaan, Torsti linjaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pilvi Torsti
Puh:040 719 1206Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Räsänen: Kokoomus haluaa taas rahoittaa miljonäärien veroalennukset tavallisten suomalaisten verotusta kiristämällä15.3.2026 11:01:00 EET | Tiedote
Kansanedustaja Joona Räsänen (sd) kritisoi kokoomuksen ehdottamaa perintö- ja lahjaveron poistoa.
SDP:n Aki Lindén: Ministeri Rydmanin puheissa ja hallituksen teoissa ristiriita sote-rahoituksessa14.3.2026 14:57:36 EET | Tiedote
Tuore sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman oli tänään Ykkösaamussa haastateltavana. Ministeri vältti selvästi voimakkaita kannanottoja ja toisti pääosin jo aikaisemmin esitettyjä linjauksia. Hän totesi muun muassa, että julkinen sektori on ensisijainen sosiaali- ja terveyspalveluissa ja yksityinen sektori täydentävä sekä että hyvinvointialueiden rahoituslaki vaatii korjauksia.
SDP:n Eloranta: On vihdoin aika siirtyä kaikille yhteiseen katsomusaineeseen14.3.2026 09:32:56 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta pitää opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän loppuraportin 12.3. julkaistua ehdotusta yhteiseen katsomusaineeseen siirtymisestä erittäin tervetulleena. Eloranta toivoo, että opetusministeri Adlercreutz aloittaa uudistuksen valmistelun pikaisesti ja toivoo viimeistään seuraavan hallituksen tuovan uudistuksen eduskuntaan.
Sote-valiokunnan opposition edustajien kannanotto: Hallituspuolueet päättivät rikkoa lakia13.3.2026 15:23:03 EET | Tiedote
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli tänään vanhuspalveluita koskevaa säästölakiesitystä ja päätti lakiehdotuksen etenemisestä. Lähes kaikki valiokunnan kuulemat valtiosääntöoikeuden asiantuntijat vaativat lausunnoissaan asian lähettämistä vielä perustuslakivaliokuntaan perustuslaillisuuden varmistamiseksi tai jopa ministeriöön uudelleen valmisteltavaksi. Valiokunta sai lisäksi tarkan ja kiistattoman virka-arvion, jonka viesti oli yksiselitteinen: Asia on saatettava perustuslakivaliokuntaan perustuslaillisuuden arvioimiseksi.
Suuren valiokunnan sd-edustajat: EU-rahoituskehyksen luotava turvaa ja työtä sekä huomioitava Suomen itärajan taloudelliset haasteet13.3.2026 14:57:48 EET | Tiedote
Euroopan unionin seuraavan monivuotisen rahoituskehyksen on kyettävä yhdistämään talouskasvu, turvallisuus ja laadukkaat työpaikat. Tätä SDP:n edustajat korostivat eduskunnan suuren valiokunnan hyväksyessä EU:n monivuotista rahoituskehystä vuosille 2028–2034 koskevat Suomen linjaukset. Suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natrin (sd.) mukaan EU:n pitkän aikavälin budjetin tulee tukea sekä strategista omavaraisuutta että siirtymää kohti kestävää taloutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

