SDP EDUSKUNTA

SDP:n Piritta Rantanen: Hallituksen kuntapaketti turvaa peruspalvelut

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

SDP:n kansanedustaja Piritta Rantanen pitää neljännen lisätalousarvioesityksen kuntapakettia merkittävänä.

- Kuntien mahdollisuuksista tuottaa peruspalveluja on pidettävä kiinni, tämä korostuu kriisioloissa. Korona koettelee kovimmin lapsiperheiden, syrjäytymisvaarassa olevien nuorten sekä ikäihmisten arkea. Näiden ryhmien tukeminen tapahtuu pitkälti kuntien kautta. Hallituksen kuntapaketissa on näihin tehtäviin osoitettu suoraan yhteensä miltei 200 miljoonaa euroa.

- Kuntien tukipaketti on rakennettu viisaasti. Se sisältää laajan kirjon tukielementtejä ja tätä kautta tuki suuntautuu tehokkaasti erilaisissa tilanteissa oleville kunnille. Tukea kunnille osoitetaan yhteisövero-osuuden kasvattamisen, valtionosuuksien lisäämisen sekä sairaanhoitopiirien tukipaketin kautta. Kuntapaketin yhteisarvo on 1,4 miljardia euroa. Lisätalousarvioesitykseen sisältyy lisäksi muita lukuisia kuntiin vaikuttavia ehdotuksia, joilla lievennetään koronakriisin vaikutuksia tai tuetaan talouskasvua.

Hallituksen lisätalousarvioesitys panostaa akuutin kriisin hoidon lisäksi myös elvyttäviin toimiin.

- Tuki kuntien elvyttäviin toimiin on tervetullutta. On muistettava, että kuntien investoinneilla on iso merkitys alueellisesti ja myös valtakunnallisesti. Kuntien elinvoimaisuus on elinehto myös yrityksille.

- Kunnat ovat hoitaneet leiviskänsä korona-aikana esimerkillisesti. Hallituksen tukipaketti osoittaa kunnille hyvin selkeästi, että valtio kantaa vastuunsa menetyksien kattamisessa. On myös erittäin tärkeää, että hallitus on linjannut siitä, että kuntien tilannetta tarkastellaan vielä syksyllä ja myös ensi vuoden osalta. On selvää, että kriisi tulee heikentämään jo valmiiksi haasteellisessa tilanteessa olevaa kuntataloutta myös lähivuosina.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Niina Malm: Alueellisilla kehittämishankkeilla pohjustetaan sote-uudistusta9.7.2020 09:00:00 EESTTiedote

Kansanedustaja Niina Malm (sd) iloitsee Kaakkois-Suomen saamista sote-rahoista. Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi Etelä-Karjalan, Etelä-Savon ja Kymenlaakson maakunnille yhteensä 16 304 519 euroa sote-uudistuksen alueellisen valmistelun hankkeisiin. Hankkeet pääsevät käynnistymään heti. - Nämä ovat tärkeitä rahoja alueemme sote-palvelujen kehittämiseen ja hyvä askel sote-uudistuksen edistämisessä. Rahat eivät mene hankebyrokratiaan, vaan kyse on hoitoon pääsyn vahvistamisesta ja palvelujen laadun parantamisesta, Malm painottaa. Etelä-Karjala saa valtionavustusta Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeeseen 2 199 998 euroa ja sote-rakenneuudistukseen 1 726 000 euroa. Etelä-Savon osalta vastaavat summat ovat 2 254 367 ja 3 140 500 euroa sekä Kymenlaaksossa 2 566 154 ja 4 417 500 euroa. Sote-uudistuksen alueellisten hankkeiden tavoitteena on palvelujen parantaminen, jotta ne olisivat kaikille ihmisille yhdenvertaisesti ja oikea-aikaisesti saatavilla. Painoarvoa siirretään raskaista palvelui

SDP:n Piirainen: VR:n palvelupisteiden lakkautukset jäihin8.7.2020 15:22:23 EESTTiedote

VR uhkaa lopettaa viidellä omalla palvelupisteellä lipunmyynnin. Lakkauttaminen koskisi Turun, Jyväskylän, Oulun, Lahden ja Tikkurilan aseman palvelupisteitä. - Koronaepidemian aikana palvelupisteiden henkilöstö lomautettiin ja nyt on sitten päätetty edellä mainitut palvelupisteet lakkauttaa ja henkilöstö irtisanoa. Olen pitänyt VR:aa palveluja tuottavana valtionyhtiönä, millä luodaan helppo arki matkustajille, nyt se ei siltä näytä, kansanedustaja Raimo Piirainen (sd) toteaa. Valtio-omisteisten yhtiöiden tulisi toimia esimerkkinä muille työnantajille työpaikkojen ja palveluiden säilyttämisessä. Kansalaisten palveluiden saanti heikkenee ja eriarvoistuu. Kaikilla ei ole mahdollisuutta eikä osaamista lippujen hankkimiseksi netistä. - VR:n tulisi pidättäytyä lakkautuksista siihen saakka, että saadaan uusien myyntikanavien toimivuudesta riittävästi tietoa ja kokemusta, vaatii VR:n hallintoneuvoston jäsen Piirainen.

SDP:n Matias Mäkynen: Järjestöjen kanneoikeus ehkäisisi väärinkäytöksiä ja suojaisi heikompaa työmarkkinoilla6.7.2020 13:42:43 EESTTiedote

Viime aikoina mediassa on nostettu esiin räikeitä lainvastaisia toimintatapoja siivous- ja ravintola-aloilla, maataloudessa sekä telakkateollisuudessa. Työntekijöiden palkkoja on jätetty maksamatta, työolosuhteet ovat olleet ihmisarvoa loukkaavia, ja työajat ovat rikkoneet Suomen lainsäädäntöä. Kansanedustaja Matias Mäkynen esittää keinoksi tilanteeseen puuttumiseksi ryhmäkanneoikeuden laajentamisen järjestöille. Järjestöjen oikeus kanteen nostamiseen tukisi viranomaisvalvontaa, jonka varassa on mahdoton löytää kaikkia väärinkäytöksiä. ーJärjestöjen ryhmäkanneoikeus parantaisi merkittävästi työntekijöiden oikeuksia valvovien työsuojeluviranomaisten, ammattiliittojen ja tasa-arvovaltuutetun mahdollisuuksia puuttua sellaisiin törkeisiin väärinkäytöksiin, joita viime päivinä on noussut esiin. Ammattiliitoilla on jatkuva yhteys työpaikkoihin ja tieto väärinkäytöksistä, mutta liian kapeat keinot puuttua niihin, Mäkynen sanoo. Ryhmäkanneoikeudella olisi Mäkysen mukaan myös ennaltaehkäisevä va

SDP:n Werning: Kulunut vuosi oli tapahtumarikas kokonaisuus3.7.2020 10:39:36 EESTTiedote

Kansanedustaja Paula Werning (sd) kertoo ensimmäisen edustajavuotensa sujuneen mielenkiintoisissa merkeissä. Vuosi vierähti nopeasti ja se sisälsi vauhtia ja nopeita käänteitä. Tästä huolimatta hallitus toimi koko kauden määrätietoisesti. Hallitusohjelman mukaisesti vuoden aikana tehtiin monia tärkeitä päätöksiä ja saatiin vietyä monia isoja kokonaisuuksia maaliin. - Voin tyytyväisenä todeta, että on ollut hienoa olla mukana vaikuttamassa ja tekemässä päivän politiikkaa. Kulunut ensimmäinen vuosi on ollut työteliäs, mutta samalla myös erittäin antoisa, sanoo Werning. Vuosi sisälsi monien tärkeiden kokonaisuuksien saattamista lainvoimaiseksi vaalikaudella 2019-2023. Näillä päätöksillä on ollut konkreettisia vaikutuksia ihmisten arkeen lisäten arjen hyvinvointia. - Hallitus on tehnyt erittäin merkityksellistä työtä saattamalla päätökseen monia tärkeitä ja tarpeellisia uudistuksia. Näistä mainittakoon esimerkiksi aktiivimallin purku, ulosottokaaren uudistamisen käynnistäminen säätämällä u

SDP:n Niina Malm: Alipalkkaus kriminalisoitava nopeasti1.7.2020 09:31:09 EESTTiedote

YLE uutisoi tiistaina 30.6. Marinin hallituksen selvittävän alipalkkauksen kriminalisointia. Kansanedustaja Niina Malm (sd.) pitää tätä selvitystä erittäin tarpeellisena. - Reiluista ja oikeudenmukaisista työmarkkinoista hyötyy niin suomalainen rehellinen yrittäjä kuin myös työntekijä. Alipalkkaukseen puuttuminen auttaa myös talouden suunnittelua ja toteutusta. Talousrikollisuuden torjunnan osalta se on yhteiskunnalle olennainen asia, Malm toteaa. - Marinin hallitus on jo hallitusohjelmassa tehnyt periaatepäätöksen puuttua alipalkkaukseen, mutta haluan vauhdittaa tämän toteutusta, Malm sanoo. Malm nostaa esille myös perussuomalaisten linjan, joka on tässä aiheessa varsin vastakkainen suhteessa Marinin hallituksen linjaan. - Perussuomalaisten linja on olla kriminalisoimatta alipalkkausta. Miksi? Samaan aikaan puolue on vaatinut reiluja työehtoja ja vihjaillut maahanmuuttajien tekevän alipalkalla työtä. Eikö silloin olisi juuri oikein kriminalisoida alipalkkaus? Malm kysyy. Perussuomalai

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme