SDP EDUSKUNTA

SDP:n Piritta Rantanen: Järjestöjen ja hyvinvointialueiden yhteistyön koordinointi on tulevaisuudessa tärkeää

16.8.2021 13:53:26 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

SDP:n kansanedustaja Piritta Rantanen osallistui tänään tilaisuuteen, jossa keskusteltiin järjestöjen tulevaisuuden näkymistä. Suomen järjestökenttä täydentää tärkeällä tavalla julkisia palveluita. Sote-uudistuksen myötä järjestöjenkin toimintaympäristö kokee muutoksen. Järjestöt ovat kuitenkin edelleen tärkeä osa niin tulevien hyvinvointialueiden sote-palveluita, kuin esimerkiksi kuntien liikunta- ja nuorisopalveluita. Muutoksen kynnyksellä Rantanen korostaa yhteistyön tärkeyttä järjestöjen tulevaisuuden toiminnan turvaamiseksi.

Keski-Suomen järjestökentän ja kuntien nykyisestä yhteistyöstä löytyi tilaisuudessa paljon hyvää kerrottavaa ja juuri tällaisen yhteistyön jatkumisen tulee olla tulevaisuudessa mahdollista. Selkeä toiminnan koordinointi kuntien, hyvinvointialueiden ja järjestöjen kanssa mahdollistaa tämän.

- Juuri nyt kun hyvinvointialueiden suunnittelu on täydessä vauhdissa, on tärkeää huomioida järjestöjen tekemän työn selkeä koordinointi tulevilla alueilla. Tällä turvataan hyvän yhteistyön jatkuminen ja varmistetaan, että pudokkaita ei pääse syntymään, Rantanen sanoo.

Rantanen kannustaa myös järjestötoimijoita aktiiviseen vaikuttamistyöhön hyvinvointialueiden suunnittelun aikana, sillä juuri siellä on tärkeää tietoa siitä, millä tavalla tulevaisuuden yhteistyötä rakennetaan järjestöjen näkökulmasta toimivaksi.

- Järjestötoimijoilla on tärkeä rooli, jotta uudistuksen jälkeen toimintaympäristö on paras mahdollinen ja että alueiden suunnittelussa otetaan tarkasti huomioon järjestötoiminnan rooli tulevaisuudessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Nuorten mielenterveyden edistämisen pyöreä pöytä: Tarvitsemme pitkäjänteistä parlamentaarista sitoutumista nuorten mielenterveyden edistämiseen16.3.2026 11:25:00 EET | Tiedote

Eduskunnan nuorten mielenterveyden tukiryhmä järjesti 12.3.2026 pyöreän pöydän keskustelun nuorten mielenterveyden edistämisestä. Tilaisuuteen osallistui muun muassa nuorisoministeri Mika Poutala. Mielenterveyden edistämisestä käytiin asiantuntija-alustusten johdattelema keskustelua yksilön, yhteisöjen ja yhteiskunnan tasolla resilienssin vahvistamisen, yhteisöllisen opiskeluhuollon ja nuorten tulevaisuususkon näkökulmista.

SDP:n Aki Lindén: Ministeri Rydmanin puheissa ja hallituksen teoissa ristiriita sote-rahoituksessa14.3.2026 14:57:36 EET | Tiedote

Tuore sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman oli tänään Ykkösaamussa haastateltavana. Ministeri vältti selvästi voimakkaita kannanottoja ja toisti pääosin jo aikaisemmin esitettyjä linjauksia. Hän totesi muun muassa, että julkinen sektori on ensisijainen sosiaali- ja terveyspalveluissa ja yksityinen sektori täydentävä sekä että hyvinvointialueiden rahoituslaki vaatii korjauksia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye