SDP:n Piritta Rantanen: Kokoomus pelottelee leikkauksilla samalla kun vaatii niitä lisää
21.5.2021 13:35:46 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Marko Kilpi arvostelee eilen julkaistua sisäisen turvallisuuden selontekoa siitä, että poliisien määrän lisäämisen tavoitteet eivät ole realistisia rahoituksen näkökulmasta. SDP:n kansanedustaja Piritta Rantanen ihmettelee Kilven kannanottoa.
- Tällä vaalikaudella poliisien määrä on käännetty määrätietoisesti nousuun ja tavoitteena on saavuttaa 7500 poliisin määrä jo ensi vuonna. Tämän tavoitteen toteuttamisen suhteen ollaan hyvässä vauhdissa. Hallitus on lisännyt poliisin resurssejajoka vuosi ja se on sitoutunut varmistamaan, että poliisin resursointi kasvaa ja turvallisuusviranomaisten toimintakyvystä huolehditaan. Tässä on valtava muutos aiempiin vaalikausiin, jolloin poliisien määrä ajettiin leikkauksilla voimakkaaseen laskuun kokoomuksen ihan omalla vahtivuorolla, Rantanen huomauttaa.
- Kokoomukselta tuntuu olevan eväät vähissä, kun rakentavan oppositiopolitiikan sijaan lähdetään luomaan perusteettomia uhkakuvia. Leikkauksilla pelotteleminen kuulostaa erityisen oudolta, kun puolue itse vaatii koko ajan suurempia leikkauksia julkiseen talouteen, Rantanen ihmettelee.
- Sisäisen turvallisuuden selonteon tavoitteet ovat oikeita. Meidän tulee turvata poliisin riittävä läsnäolo ja hälytysvaste kaikkialla Suomessa niin normaalioloissa kuin häiriötilanteissa. Lisäksi on panostettava ennalta ehkäisevään toimintaan. Hallitus rakentaa toimenpiteillään jo nyt edellytyksiä sille, että selonteon erittäin kunnianhimoinen tavoite 8200 poliisista voidaan saavuttaa vuonna 2030. Olennaista on pitää kiinni nykyisistä koulutuspaikkamääristä ja huolehtia poliisien määrän kasvattamiselle riittävä rahoitus vuosittain.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Piritta RantanenKansanedustaja
Puh:050 545 1123Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Haatainen: Eurooppaan tarvitaan tasa-arvon ja syrjimättömyyden takapakeista varoittava järjestelmä23.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Tuula Haatainen (sd) esitteli perjantaina Euroopan neuvoston pysyvälle komitealle raportin parlamenttien ja tasa-arvoelinten yhteistyön parantamisesta.
SDP:n Werning Kurvisen talouskritiikistä: ”Pelkkää poliittista teatteria”22.5.2026 15:35:51 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Paula Werning tyrmää keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen hyökkäykset SDP:n talouslinjaa kohtaan. Werningin mukaan keskusta keskittyy nyt rakentavan keskustelun sijaan pelkkään metelöintiin.
SDP:n Saku Nikkanen: Pääministeri Orpo on vieraantunut tavallisten ihmisten arjesta – kansalaisia ei pidä syyttää hallituksen omista laiminlyönneistä22.5.2026 11:56:45 EEST | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpo on kiitellyt viranomaisten toimintaa drooniuhkatilanteessa ja arvioinut, että kansalaisten varautumisessa on puutteita. SDP:n kansanedustaja, hallintovaliokunnan jäsen Saku Nikkanen näkee, että tavallisen ihmisen kokemus tilanteen hoidosta oli kuitenkin kaikkea muuta kuin onnistunut: epäselvä viestintä, ristiriitaiset ohjeet ja jopa palkan menetys osoittavat, että ongelma ei ole kansalaisissa tai heidän ”resilienssissään”, vaan hallituksen laiminlyönneissä kehittää järjestelmiä ja ohjeistuksia toimia poikkeustilanteissa.
SDP:n Pia Viitanen: Perukaa kallis ja tehoton yhteisöveroale22.5.2026 10:17:39 EEST | Tiedote
Viimeistään nyt olisi hallituksen korkea aika perua kallis ja vastuuton yhteisöveron alennus, joka ei tuo työtä, eikä maksa itseään takaisin, mutta valuu jo valmiiksi hyvätuloisille, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäsen Pia Viitanen (sd).
SDP:n Eloranta: Tietokirjailijoiden eriarvoinen asema apurahoissa on korjattava22.5.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta vaatii tietokirjailijoille yhdenvertaista kohtelua valtion apurahapolitiikassa. Eloranta on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen tietokirjailijoiden asemasta valtion tukijärjestelmässä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
