SDP EDUSKUNTA

SDP:n Piritta Rantanen: Sote-uudistus tuo ihmisille parempaa hoitoa

13.10.2020 14:29:30 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Hallituksen sote-ministerityöryhmä esitteli tänään linjaukset sote- uudistuksen osalta. Tarve sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukselle on välttämätön. Nyt esitelty uudistus tuo sosiaali- ja terveyspalvelut yhden toimijan alle ja näin ollen turvaa tasavertaiset palvelut jokaiselle suomalaiselle.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Kansanedustaja Piritta Rantanen pitää uudistusta tärkeänä.

– On hyvä, että tulevassa sote-uudistuksessa on rakennettu silta siihen, että palveluketjut turvaten pääsemme rauhassa ja hallitusti siirtymään kohti julkista palvelutuotantoa. Uudistuksen myötä vastuu on yhdellä, julkisella toimijalla ja yhteistyötä voi edelleen tehdä monien toimijoiden kanssa, Rantanen kertoo.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus näyttäytyy monelle ihmiselle isona ja hankalana kokonaisuutena, mutta kansanedustaja Rantanen korostaa, että vaikka muutos on iso, ihmisen käytännön elämässä se näkyy vain parempana hoitona ja ihmisläheisinä palveluina, jossa hoitoketjut pysyvät katkeamattomina.

–  Sehän sote-uudistuksessa on perimmäinen ja tärkein tarkoitus, taata ihmisille tasavertaiset ja oikea-aikaiset palvelut ja se huomioiden muutokset tulee tehdä, Rantanen sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Suuren valiokunnan sd-edustajat: Hallitus vie alkoholilakia eteenpäin ilman EU-oikeudellista varmuutta – suuren valiokunnan enemmistö sulki asiantuntijat ulos12.6.2026 15:27:19 EEST | Tiedote

Eduskunnan suuri valiokunta käsitteli tänään hallituksen esitystä alkoholilain muuttamisesta. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöön tehdyt merkittävät muutokset ovat synnyttäneet vakavan epävarmuuden siitä, täyttääkö lakiesityksen valmistelu Euroopan unionin avoimuusdirektiivin mukaiset notifiointivelvoitteet.

SDP:n Gebhard, Hamari ja Laine-Nousimaa: Hallituksen tuotava esitys pakottavan kontrollin kriminalisoimiseksi12.6.2026 12:05:14 EEST | Tiedote

Eduskunnan kyselytunnilla pääministeri Petteri Orpo ja oikeusministeri Leena Meri antoivat ristiriitaisen kuvan hallituksen valmiudesta edistää pakottavan kontrollin kriminalisointia. Orpo vakuutti hallituksen tarttuvan kaikkiin keinoihin lähisuhdeväkivallan torjumiseksi, mutta Meri totesi, ettei uskalla luvata esityksen ehtivän eduskuntaan tällä hallituskaudella.

Ympäristövaliokunnan sd-edustajat: Hallitus hidastaa luonnonarvomarkkinoiden käynnistymistä12.6.2026 11:56:38 EEST | Tiedote

Ympäristövaliokunnan sd-ryhmä pitää huolestuttavana hallituksen luonnonsuojelulakiin ajamaa muutosta, jolla lisättäisiin kestävyysraportointivelvollisten yritysten hallinnollista taakkaa. – Hallituksen tavoite edistää luonnonarvomarkkinoita on erittäin kannatettava, mutta EU:n vaatimaa tiukempi raportointivelvoite uhkaa jarruttaa markkinoiden käynnistymistä. Luonnon monimuotoisuuden turvaamisen rahoitusvajeen arvioidaan olevan jopa miljardi euroa vuodessa ja on selvää, että julkinen rahoitus ei yksin riitä vastaamaan tarpeeseen, toteaa ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto.

SDP:n Saku Nikkanen: Valetilit, bottiarmeijat ja verkkohäirintä kuriin – esitän digilompakolle uutta tehtävää12.6.2026 11:15:35 EEST | Tiedote

Suomeen valmistellaan Digi- ja väestötietoviraston digitaalista identiteettilompakkoa, jonka on määrä valmistua vuoden 2026 loppuun mennessä. SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen on jättänyt toimenpidealoitteen digilompakon hyödyntämisestä myös sosiaalisen median ongelmien ratkaisemisessa, erityisesti valetilien, verkkohäirinnän ja disinformaation torjunnassa.

Kutsu medialle: Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän työvaliokunnan ja puoluejohdon kesäkokous Lahdessa, Kotkassa ja Kouvolassa 12. – 13.8.202612.6.2026 09:05:00 EEST | Tiedote

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän työvaliokunta ja puoluejohto kokoontuu kesäkokoukseen Kouvolaan. Osa edustajista vierailee ennen kokouksen alkua Lahdessa ja osa Kotkassa. Kokouksessa käsitellään ajankohtaista poliittista tilannetta. Medialle avoimet osuudet keskiviikkona 12.8.: Klo 9:30: vierailu HaminaKotkan satamaan Klo 9:30: vierailu Iskun Lahden tehtaalle Klo 11:30-12:15 yleisötilaisuudet Kotkassa ja Lahdessa,paikat tarkentuvat Klo 13:30-14:30 lounastarjoilu, Kouvolan kaupungintalo Klo 14:30-15:30 kokouksen avaus ja lehdistötilaisuus, Kouvolan kaupungintalo Klo 16:00 yleisötilaisuus Manskin kävelykadulla Kouvolassa Klo 19:30 illallinen Medialle avoimet osuudet torstaina 13.8.: Klo 8:30-10:30 vierailu, Kaakkois-Suomen poliisi Klo 13:30-14:45 medialounas, Kouvolan kaupungintalo Ilmoittauduthan tilaisuuteen tämän linkin kautta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye