SDP

SDP:n puoluehallitus: Sipilän hallituksen on kunnioitettava perustuslakia

28.2.2019 15:51:38 EET | SDP | Tiedote

Jaa
SDP:n puoluehallitus on huolissaan Sipilän hallituksen lainvalmistelun perustuslaillisuudesta. Suomen perustuslain toisen pykälän mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Nyt vakavana uhkana on, että hallituksen sote-palvelujen uudistusprosessi horjuttaa näitä keskeisiä oikeusvaltion periaatteita.

Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan hallituksen esityksessä uudeksi sote-lainsäädännöksi on edelleen suuria ongelmia. Hallituskauden aikana tämä on jo kolmas kerta, kun hallituksen esitys sote-lainsäädännöksi ei ole perustuslain mukainen. Eduskuntaa ei tule saattaa tilanteeseen, jossa se joutuisi käsittelemään perustuslain vastaista lakiehdotusta.

Perustuslainmukaisuus ei ole mielipidekysymys tai poliittinen kysymys. Suomen valtiosääntö on vahvistettu perustuslaissa. Se on koko järjestelmämme perusta. Hallituspuolueiden nyt nähty uhkapeli lainsäädännön perustuslaillisuudella ei ole kunniaksi poliittiselle järjestelmälle.

SDP:n puoluehallitus edellyttää, että hallitus kunnioittaa Suomen valtiosääntöä, perustuslakia. Eduskunnan puhemiehen tulee huolehtia, että lainsäädännön perustuslaillisuudesta pidetään kiinni kaikissa tilanteissa.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP
SDP
Siltasaarenkatu 18-20 C
00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)http://www.sdp.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n Näkkäläjärvi: Vaalirahoituksen avoimuutta on lisättävä ja vaalirahoitusta koskevaa lainsäädäntöä on uudistettava22.7.2026 13:10:14 EEST | Tiedote

Viime viikkoina on käyty tärkeää keskustelua vaalirahoituksesta ja sen merkityksestä yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Ilman sitä, että Suomessa osa vaalirahoituksesta on julkista, tätä tärkeää yhteiskunnallista keskustelua ei olisi voitu käydä. Valitettavasti vaalirahoitus on julkista vain ilmoitusvelvollisten ehdokkaiden osalta ja Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan eduskuntavaaleissa 2023 jopa 56 % tukisuorituksista jäi hämärän peittoon. Johtopäätös tästä on selkeä. Vaalirahoituksen avoimuutta on lisättävä merkittävästi. Onko Orpon hallitus valmis siihen vai tyydytäänkö nykytilaan, jossa vaalirahoituksesta valtaosa jää piiloon? SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi kysyy.

SDP:n varapuheenjohtaja Perholehto: Kokoomus ei voi pestä käsiään Rydmanista pelkillä somepostauksilla2.7.2026 18:06:12 EEST | Tiedote

SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Pinja Perholehto pitää kokoomusministereiden julkista arvostelua sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin sosiaalityön tutkimusrahoitusta koskevista linjauksista hurskasteluna. Kokoomuksen ministerit Hanna-Kaisa Ikonen, Mari-Leena Talvitie ja Karoliina Partanen viestivät sosiaalisessa mediassa torstaina, ettei politiikka saa puuttua tieteen vapauteen ja että tutkimusrahoituksen on perustuttava avoimiin ja tieteellisiin perusteisiin. Perholehdon mukaan viesti on oikea, mutta räikeässä ristiriidassa hallituksen varsinaisten tekojen kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye