SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja, kuntaministeri Paatero: Heikosta äänestysaktiivisuudesta pitää olla huolissaan, keinoja tilanteen korjaamiseen tarvitaan
27.1.2022 17:42:27 EET | SDP | Tiedote

SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja, kuntaministeri Sirpa Paatero kantaa huolta vähäisestä äänestysinnosta ensimmäisissä aluevaaleissa. Vaikka matalalle äänestysprosentille on monia luonnollisia syitä, ei Paateron mukaan asiassa saa sulkea silmiä vaan tilanteesta pitää olla huolissaan. Paatero puhui aiheesta tänään SDP:n puoluevaltuuston ylimääräisessä kokouksessa.
- Vain alle puolet äänioikeutetuista halusi vaikuttaa siihen, kuka hyvinvointipalveluistamme päättää jatkossa. Vain kolmella hyvinvointialueella yllettiin yli 50 % äänestysvilkkauteen, muualla määrä jäi alle puoleen äänioikeutetuista. Myös äänestysaktiivisuuden eriytymiseen on kiinnitettävä huomiota; on kestämätöntä, että joillakin äänestysalueilla vain neljännes käyttää oikeuttaan, ja tämän ratkaisemiseen on löydettävä syyt sekä keinoja tilanteen parantamiseksi, sanoi Paatero.
Paatero huomauttaa, että alhaiselle äänestysvilkkaudelle on luonteviakin selityksiä: aluevaalit olivat ensimmäiset laatuaan ja ne pidettiin nopeasti kuntavaalien sekä uuden sote-lainsäädännön hyväksymisen jälkeen. Vaaliuurnille piti lähteä tilanteessa, jossa kansalaisilla ei vielä ole konkreettista kosketuspintaa siihen, millaisesta järjestelmästä he ovat äänestämässä, kun itse muutos alkaa näkyä arjessa vasta vuoden kuluttua. Lisäksi vaalit pidettiin jälleen vaikeassa koronaepidemiatilanteessa ja monin paikoin myös vailla mahdollisuutta perinteiseen kampanjointiin.
- Monia syitä alhaiseen äänestysaktiivisuuteen siis on, mutta siitä huolimatta asiasta on syytä olla huolissaan ja pohtia ratkaisukeinoja äänestysaktiivisuuden nostamiselle. Seuraavat aluevaalit järjestetään yhtä aikaa kuntavaalien kanssa, mikä jo itsessään auttanee äänestysvilkkauden nostamisessa. On kuitenkin huolehdittava, että äänestyspaikkoja on riittävästi ja helposti saavutettavissa.
Paateron mukaan myös pidemmän aikavälin toimenpiteitä on tehtävä, kuten lisättävä demokratiakasvatusta aina varhaiskasvatuksesta toisen asteen koulutukseen saakka.
Paatero katsoo, että myös uudet hyvinvointialueet ovat tärkeässä roolissa siinä, että ihmiset kokevat voivansa vaikuttaa niiden toimintaan – paitsi äänestämällä, myös muilla keinoin.
- Uusilla hyvinvointialueilla ei ole rajoitteita vanhoista rakenteista tai toimintamalleista ja niille on mahdollista luoda äänestämisen rinnalle myös muita vaikuttamisen keinoja, mahdollisuuksia osallistua ja saada kannustavia kokemuksia vaikuttamisesta. Esimerkkejä näistä ovat vaikkapa osallistava budjetointi, asukas- asiakasraadit, suorat palaute- ja aloitekanavat. Uusilla hyvinvointialueilla on kiinnitettävä huomiota siihen, että uusi järjestelmä ottaa ihmiset aidosti mukaan ja kysyy, kuuntelee sekä keskustelee – niin asukkaiden, asiakkaiden kuin työntekijöidenkin kanssa.
Yhteyshenkilöt
Sirpa PaateroSDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja
Yhteydenotot: erityisavustaja Tiina Isotalus, p. 050 4734811
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Puolustusmiljardien hyödyt on saatava nykyistä laajemmin Suomeen11.10.2026 11:14:03 EEST | Tiedote
Suomi käyttää tulevina vuosina puolustukseen ennennäkemättömiä summia. SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malmin mukaan nyt on varmistettava, että investointien hyödyt näkyvät nykyistä laajemmin suomalaisina työpaikkoina, innovaatioina, teollisuutena ja vientinä.
SDP:n Malm eläkeiän nostosta: Ihminen ei ole kone, joka jaksaa, kun käsketään8.10.2026 14:27:58 EEST | Tiedote
Vaatimukset eläkeiän rajusta nostosta ovat irrallaan todellisuudesta, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Työelämän oikeusturvaa on vahvistettava, ei heikennettävä – Työneuvoston lakkauttaminen ja yt-valvonnan murentaminen ovat väärä suunta7.10.2026 14:40:43 EEST | Tiedote
Tänään keskiviikkona 7.10 eduskunta hyväksyi äänin 108–53 mietinnön, joka lakkauttaa työneuvoston ja yt-asiamiehen toimistot. SDP:n 2. varapuheenjohtaja Niina Malm näkee esityksen jälleen yhtenä askeleena kohti työntekijöiden oikeusturvan heikentämistä ja työelämän valvonnan rapauttamista.
SDP luottaa kolmikantaan – kokoomuksen toiminta ei herätä luottamusta4.10.2026 12:29:20 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar torjuu sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasen sosiaalisessa mediassa esittämät väitteen, ettei SDP luottaisi kolmikantaan.
SDP lupaa: Nykyisiin eläkkeisiin ei kosketa3.10.2026 15:53:09 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm lupaa, että nykyisiin, maksussa oleviin eläkkeisiin ei kosketa SDP:n vastuulla. Samalla Malm vaatii pääministeri Petteri Orpolta vastauksia siihen, miten kokoomus aikoo toteuttaa ilmoittamansa kahden miljardin euron leikkaukset eläkejärjestelmästä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
