SDP:n Rantanen: Yhteistyöllä ja tutkitulla tiedolla kohti hyvinvoivaa luontoa
14.11.2019 17:39:40 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Kansanedustaja Piritta Rantanen toteaa, että aloite on tärkeä keskustelunavaus, sillä maailmanlaajuinen metsäkato ja metsien tilan heikkeneminen ovat huolestuttavia asioita. Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen tuleekin entistä paremmin ottaa huomioon päätöksenteossa. Samaan aikaan myös suomalaisen metsäteollisuuden kilpailukyky, sen ylläpitäminen ja parantaminen ovat asioita, joista ollaan huolissaan.
”Suomessa meillä ei ole sellaista tilannetta, että avohakkuiden kieltäminen tässä aloitteessa esitetyssä muodossa olisi tarpeen. Aloitteessa avohakkuukielto koskisi vain valtion omistamia maita. Tässä on ymmärrettävä, minkälaisia alueellisia vaikutuksia aloitteen voimaantulo aiheuttaisi. Valtion omistamista metsämaista suurin osa sijaitsee Itä- ja Pohjois-Suomessa, päätös aiheuttaisi suurta alueellista epäoikeudenmukaisuutta ja avohakkuukiellolla olisi merkittäviä paikallisia vaikutuksia”, toteaa Rantanen.
Ylipäänsä totaalikieltojen ja yhden tavan malliin siirtymistä hän ei pidä järkevänä. ”Me voimme eri hakkuutapoja yhdistelemällä luoda hyvinvointia niin taloudelle, kuin luonnolle.”
Rantanen luottaisi asiassa myös metsäsektorin toimijoihin ja asettaisi näille ennemmin tavoitteita, ei pelkästään totaalikieltoja. ”Tiedän, että toimijat suhtautuvat vakavasti luonnon monimuotoisuuteen ja ilmastoon liittyviin kysymyksiin ja haluavat aidosti olla mukana siinä työssä, jota näiden asioiden edistäminen vaatii.”
Tärkeäksi asiaksi Rantanen nostaakin yhteistyön merkityksen ja tutkittuun tietoon, ei pelkkään tunteeseen perustuvan päätöksenteon. ”Meidän kaikkien tavoitteena tulee olla metsälajien uhanalaisuuskehityksen pysäyttäminen ja korjaaminen ja sitä työtä on tehtävä laajasti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa ilman eri hakkuutapojen vastakkainasettelua. Uskon, että jokaisella tavalla on paikkansa ja metsänsä.”
Yhteyshenkilöt
Piritta RantanenKansanedustaja
Puh:050 545 1123Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallitus kääntää suomalaisten hädälle selkänsä24.9.2026 17:22:37 EEST | Tiedote
-Hallituksen puheen ja teot eivät kohtaa, kun se kääntää selkänsä perheiden hädälle ja jättää käyttämättä nopeat keinot ihmisten tilanteen helpottamiseksi, kun arjen kustannukset ovat kovassa nousussa, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
SDP:n Riitta Kaarisalo vaatii ylivelkaantuneille nopeaa pääsyä velkajärjestelyyn24.9.2026 16:01:08 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Riitta Kaarisalo (sd.) jätti tänään hallitukselle kirjallisen kysymyksen velkajärjestelyyn pääsystä ja toiminnan riittävistä resursseista. Kansalaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä toimivaltaisessa viranomaisessa.
Sote-valiokunnan oppositio: Ministeri Partasen mukaan kotihoidon tuen Norjan malli ei koske suomalaisia – hallituksen esityksen vastaisesti puhunut ministeri Partanen on selityksen velkaa sote-valiokunnalle24.9.2026 15:42:02 EEST | Tiedote
Sosiaaliturvaministeri Karoliina Partanen (kok.) sanoi keskiviikkona 23.9. eduskunnassa, että hallituksen kotihoidon tuen ns. Norjan malli ei koske Suomen kansalaisia. Hallituksen omassa esityksessä todetaan kuitenkin, että kolmen vuoden asumisaikavaatimus koskisi yhtäläisesti Suomen ja ulkomaan kansalaisia. Esityksessä todetaan lisäksi, että muutos ulottuu myös paluumuuttajiin, jotka ovat asuneet Suomessa ennen paluutaan vain lapsena.
SDP:n Joona Räsänen: Autoilijoilla ei ole aikaa odotella hallituksen käsienheiluttelua ja jahkailua24.9.2026 12:09:38 EEST | Tiedote
"Ennen viime eduskuntavaaleja hallituspuolueet lupasivat autoilijoille kuun taivaalta, mutta nyt kun autoilijoiden hätä on suuri, niin hallitus keskittyy käsienheilutteluun ja julkisuudessa miekkailuun. Perussuomalaisten ratkaisu on varmaankin uuden kansalaisaloitteen laatiminen ”euron bensasta”. Hallituksen jahkailu ei auta autoilijoita kohenneiden pumppuhintojen kanssa", ärähtää valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallitus vaarantaa lapsiperheiden matalan kynnyksen tuen23.9.2026 17:40:49 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa on huolissaan kasvatus- ja perheneuvoloiden asemasta, kun hallitus leikkaa sosiaalipalveluista ja keventää sosiaalihuoltolain sääntelyä. Kasvatus- ja perheneuvonta poistetaan sosiaalihuoltolaista omana nimettynä palvelunaan ja yhdistetään uuteen lapsiperheiden tuen palveluun. Kun samaan aikaan hyvinvointialueiden rahoitusta leikataan, vaarana on, että palveluja karsitaan ja perheet joutuvat odottamaan apua pidempään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

