SDP:n Riitta Mäkinen: Odotettu sote-uudistus etenee ihmiset ja palvelut edellä
13.10.2020 17:44:08 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

– Sote-uudistusta on tehty jo yli 10 vuotta. On erinomaista, että ministeri Kiurun johdolla välttämätön uudistus saadaan vihdoin maaliin. Sitä tarvitaan, jotta suomalaisille voidaan taata oikea-aikaiset ja toimivat palvelut myös tulevaisuudessa. Marinin hallitus on huomioinut edellisten hallitusten virheet, eikä niitä toista. Tällä kertaa perustuslailliset ongelmat on pyritty ratkaisemaan. Nyt pysytään itse asiassa, Mäkinen iloitsee.
Uudistuksessa on tärkeää, että tulevien hyvinvointialueiden riittävä rahoitus turvataan. Samoin on tärkeää varmistaa, että myös kunnilla on jatkossa edellytykset hoitaa jäljelle jääviä tehtäviä.
– Nyt uudistuksessa hyvinvointialueille ei ole asetettu kohtuuttomia säästövaatimuksia, vaan palvelujen järjestäminen ja rahoitus on turvattu. Samalla on täsmennetty muun muassa rahoituspohjaa, alueiden ohjausta ja itsehallintoa, ostopalveluja ja hankintasopimusten mitätöintiä koskevia kirjauksia. On erittäin tärkeää, ettei kuntien elinvoimaa vaaranneta, Mäkinen lisää.
Julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen vahvistamiseen keskittyvää kritiikkiä Mäkinen ei ymmärrä.
–Marinin hallituksen sote-uudistus ei ole markkinamalli, vaan julkinen sektori muodostaa sen ytimen. Monituottajuus kuitenkin säilyy, joten palveluita voidaan siis edelleen hankkia yksityiseltä ja kolmannelta sektorilta ja palveluseteliä käyttää ihan niin kuin ennenkin. Myös järjestöjen asemaan on lausuntojen perusteella kiinnitetty erityistä huomiota.
Keski-Suomen ja Jyväskylän osalta tehdyt muutokset ovat kuntatalouden osalta myönteisiä ja askel parempaan.
–Kuntien omaisuusjärjestelyjen osalta muutos tukee etenkin kuntia, joissa riski kiinteistöjen jäämisestä tyhjilleen on suuri. Jyväskylän tilannetta taas helpottaa siirtymätasauksen alentaminen ja asukasmäärän kasvuun perustuva lisä. Tarveperusteisuuden mallia on kuitenkin vielä syytä työstää ja näin hallitus tulee tekemään, Mäkinen toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riitta MäkinenKansanedustaja
Puh:0504302197Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
SDP:n Piritta Rantanen: Orpon hallitukselta karu kannanotto naisten palkkapäivänä6.11.2026 13:02:47 EET | Tiedote
Tänään vietettävä naisten palkkapäivä muistuttaa siitä, että naisten ja miesten välille jää Suomessa kehityksestä huolimatta merkittävä palkkaero. Samana päivänä hallituspuolueet äänestivät eduskunnassa nurin SDP:n tasa-arvolakiin esittämät muutokset, joilla olisi vahvistettu palkkatasa-arvon toteutumista käytännössä. – Hallituspuolueiden äänestyskäyttäytyminen osoittaa, että naisten palkkapäivän kaltaisia muistutuksia tarvitaan Suomessa edelleen vuonna 2026. Kun palkkaeroja kaventavia keinoja olisi tarjolla, hallitus ei ole valmis niitä käyttämään, sanoo työ- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen, kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.).
SDP störst i Svenska nätverket i riksdagen6.11.2026 11:44:19 EET | Pressmeddelande
SDP får den bredaste representationen i det nya nätverket för svenska frågor i riksdagen. Bland de 35 ledamöter som anmält sig finns 15 socialdemokrater, däribland riksdagsledamöterna Anette Karlsson och Johan Kvarnström. De välkomnar att Folktinget samlar ledamöter över partigränserna för att stärka svenskans ställning i Finland.
SDP:n Gebhard: Työpaikan vaihtamisesta ei saa seurata tuhansien eurojen sakkoja5.11.2026 18:13:11 EET | Tiedote
Kansanedustaja Elisa Gebhard (sd.) vaatii selkeyttä työsuhteen jälkeisten houkuttelukieltojen sääntelyyn. Gebhard on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Hänen mukaansa houkuttelukieltoja voidaan käyttää kilpailukieltosopimuksia koskevan lainsäädännön kiertämiseen.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus lätkii kärpästä pesäpallomailalla5.11.2026 15:25:07 EET | Tiedote
Keskiviikkona eduskunnassa aloitettiin hallituksen esityksen käsittely, jossa pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. Esitystä perustellaan harmaan talouden torjumisella. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Piritta Rantanen ihmettelee Orpon-Purran hallituksen prioriteetteja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
