SDP:n Riitta Mäkinen: Onnistunut puolustuspolitiikka vaatii yhteistyötä, laaja-alaisuutta ja pitkäjänteisyyttä
7.12.2021 16:32:28 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

SDP:n kansanedustaja, puolustusvaliokunnan jäsen Riitta Mäkinen kiitteli tänään puolustusselonteon palautekeskustelun puheenvuorossaan laajaa yksituumaisuutta, mikä on ollut nähtävissä puolustusselonteon laatimisen ja eduskuntakäsittelyn yhteydessä.
- Keskustelu puolustusselonteon käsittelyn yhteydessä on ollut laajaa ja hyvähenkistä. Tämä on tärkeää, kun kyse on puolustuspolitiikasta – ja varautumis- ja suorituskyvyn ylläpitämisestä vaativassa, alati muuttuvassa toimintaympäristössä. Selonteolla on väistämättä myös oma ulkopoliittinen ulottuvuutensa, totesi Mäkinen.
Mäkinen muistutti puheenvuorossaan puolustuksen olevan yhteiskunnassamme laaja ja moniulotteinen käsite, jota sävyttää vahvasti tarve pitkäjänteisestä kehittämisestä. Puolustusselonteko ohjaa Suomen puolustuksen johdonmukaista kehittämistä aina vuosikymmenen loppuun päivittäen samalla linjaukset vastaamaan tämän päivän toimintaympäristön asettamia vaatimuksia.
- Pitkäjänteisyys luo ennustettavuutta, joka edelleen ylläpitää uskottavuutta, vakautta, kokonaisturvallisuutta sekä kansallista kriisinsietokykyä. Pitkäjänteisyys näkyy myös siinä, että, selonteossa ei keskitytä vain kolmen perinteisen puolustushaaran kehittämiseen, vaan puolustuskyvyn kehittämistä katsotaan laaja-alaisesti, nopea teknologinen kehitys ja uudet uhat huomioiden, huomauttaa Mäkinen.
- Jatkossa on entistä vahvemmin otettava huomioon hybridivaikuttaminen, kyber-ja informaatioturvallisuus sekä avaruus-ulottuvuus, joiden kehittämistoimet ja riittävä resurssointi on välttämätöntä.
Mäkinen pitää tärkeänä, että puolustusvoimien riittävät resurssit turvataan, henkilöstön työhyvinvointia tuetaan ja että kotimaisen puolustusteollisuuden merkitys huoltovarmuudelle tunnustetaan.
- Laaja yksituumaisuus ja parlamentaarinen seuranta on tärkeää myös tulevilla kausilla paitsi ennustettavuuden, myös yli vaalikautisten resurssitarpeiden ja toiminnan kehittämistä koskevien linjausten takia. Kaikkien puolueiden sitoutuminen Suomen puolustuspolitiikkaa koskeviin perusratkaisuihin on edellytys sille, että puolustuskyvyn pitkäjänteinen kehittäminen voidaan varmistaa kulloisenkin hallituksen väristä riippumatta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riitta MäkinenKansanedustaja
Puh:0504302197Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Filatov: Järjestöleikkaukset voivat tulla Suomelle kalliiksi5.9.2026 14:11:10 EEST | Tiedote
Hallitus leikkaa järjestöjen rahoitusta samaan aikaan, kun niiden tarjoamaa matalan kynnyksen apua tarvitaan yhä enemmän. Varapuhemies Tarja Filatovin mukaan leikkaukset vähentävät ennaltaehkäisevää työtä, lisäävät painetta julkisiin palveluihin ja tulevat lopulta säästöjä kalliimmiksi.
SDP:n Tuppurainen: Pienet yritykset tarvitsevat enemmän tukea5.9.2026 13:38:29 EEST | Tiedote
Merkittävä osa suomalaisista yrityksistä on pieniä ja yhden hengen yrityksiä, jotka eivät ole juuri hyötyneet hallituksen politiikasta, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen muistuttaa yrittäjänpäivänä. Hän esittää neljää konkreettista keinoa pienten yritysten ja yksinyrittäjien tukemiseen.
SDP:n Saku Nikkanen: Kokoomuksen Valkosen puheet ovat todellisuudesta irrallaan5.9.2026 13:09:31 EEST | Tiedote
Kokoomuksen puheet pelkästään leikkauksin tehtävästä 8–11 miljardin sopeutuksesta eivät ole realismia, ja tämän tietävät kokoomuslaiset itsekin, sanoo SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen.
SDP:n Joona Räsänen: Jos kantti kestäisi, kokoomus olisi voinut leikata yritystukia jo nyt5.9.2026 11:17:35 EEST | Tiedote
Kokoomuksen Ville Valkosen mukaan kokoomus leikkaisi seuraavassa hallituksessa yritystukia. SDP:n kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsäsellä on kokoomukselle parempi idea: Leikataan yritystukia jo nyt.
SDP:n Jani Kokko tiedonhankintamatkalle Israeliin ja Palestiinaan5.9.2026 08:59:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Jani Kokko matkustaa kansainvälisen delegaation mukana Israeliin ja Palestiinaan tiedonhankintamatkalle 5.-10.9.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

