SDP:n Riitta Mäkinen: Sähkönsiirtoyhtiöiden verovälttelyyn puututtava

- Lainsäädännön porsaanreiät on tukittava, kuten SDP esitti jo viime kaudella. On kestämätöntä, että luonnollisena monopolina toimivat, kansainvälisten pääomasijoittajien omistamat yhtiöt välttävät vuosittain kymmenien miljoonien eurojen verot. Ns. tasevapautus on erityisen ongelmallinen, sillä se antaa mahdollisuuden kiertää korkovähennysrajoitusta ja jatkaa aggressiivista verosuunnittelua, Mäkinen toteaa.
Aggressiivisen verosuunnittelun sallimista perustellaan sillä, että se tukee investointihalukkuutta. Valtion taloudellinen tutkimuslaitos (VATT) on tutkinut perusteellisesti korkovähennysrajoituksen soveltamista ja todennut, ettei korkojärjestelyihin puuttuminen korkovähennysrajoituksella rajoita tai vaaranna investointeja.
- Verovälttely on talouden kannalta haitallista. Erityisesti pienet ja kotimaiset yritykset kärsivät kilpailussa suhteessa monikansallisiin yrityksiin. Lisäksi veropohjan aukot suosivat ulkomaista omistusta suhteessa kotimaiseen, kun pääomasijoittajat voivat välttää veroja Suomesta kertyneistä voitoistaan. On myös syytä huomata, että sähkönsiirtoyhtiöt ovat luonnollisia monopoleja ja jo sähkömarkkinalaki velvoittaa ne investointeihin ja takaa niiden tuoton, Mäkinen alleviivaa.
Mäkinen korostaa, että esimerkiksi tasevapauksen kaltaista menettelyä ei tiettävästi käytetä missään muussa EU-maassa ja pitää erikoisena, ettei Suomessa aggressiiviseen verosuunnitteluun ole puututtu tiukemmin.
- Jo yksin tasevapauksen poisto hyödyttäisi kotimaisia yrityksiä ja vahvistaisi julkista taloutta. Ongelmat ovat olleet pitkään tiedossa ja niihin on puututtava tämän hallituskauden aikana, Mäkinen summaa.
Yhteyshenkilöt
Riitta MäkinenKansanedustaja
Puh:0504302197Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Perholehto: Asuntorahaston lakkauttaminen heikentää kasvun mahdollisuuksia2.12.2025 14:04:04 EET | Tiedote
– Asuntorahaston lakkauttaminen vaarantaa valtion tukemien kohtuuhintaisten asuntojen rakentamisen. Yhdellä nuijankopautuksella voidaan sinetöidä päätös, jolla hallitus katkaisee asuntopolitiikan jatkuvuuden ja vaikeuttaa talouskasvua, työvoiman liikkuvuutta sekä myös tavallisten työssäkäyvien asumista, toteaa ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto (sd.).
SDP:n Joona Räsänen: Orpon-Purran työttömyyshallitus jättää karmean perinnön seuraavalle hallitukselle2.12.2025 12:28:23 EET | Tiedote
-Orpon-Purran työttömyyshallituksen tulostaulu näyttää karmealta. Viime viikolla saimme kuulla, että EU:n komissio esittää Suomen liiallisen alijäämän menettelyyn ja tänään saatiin tiedot, että konkurssien määrä nousee jälleen uuteen ennätykseen ja Suomesta tullut työttömyydessä Euroopan kärkimaita. Hallitus on jättämässä karmean perinnön seuraajalleen, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).
SDP:n Kim Berg vaatii kaikille hyvinvointialueille lisäaikaa ja rahoitusmallin uudistusta28.11.2025 15:46:39 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Kim Berg näkee hyvänä, että hallitus on viimein suostunut antamaan lisäaikaa hyvinvointialueiden alijäämien kattamiseen, mutta ei ymmärrä miksi lisäaikaa myönnetään edelleen vain osalle alueista.
SDP:n Tuppurainen viikonvaihteessa Münchenin Turvallisuuskonferenssin kokoukseen28.11.2025 14:50:51 EET | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen osallistuu Münchenin turvallisuuskonferenssin (MSC) Elmaun strategiaretriittiin Saksan Baijerissa 31.11.-2.12. Tuppurainen on kutsuttu osallistumaan tilaisuuteen nyt neljättä kertaa.
SDP:n Matias Mäkynen: Hyvinvointialueiden irtisanomiset on peruttava27.11.2025 17:40:54 EET | Tiedote
Kunta- ja alueministeri Ikonen kertoi torstaina Helsingin Sanomille, että hyvinvointialueille annetaan lisäaikaa taloutensa tasapainottamiseen. SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kiittää hallituksen järkiintymistä asiassa ja vetoaa nyt alueisiin, että ne käyttäisivät mahdollisuuden ja välttäisivät vahingolliset päätökset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

