SDP:n Riitta Mäkinen: Vesihuolto säilyy kuntien määräysvallassa jatkossakin
8.9.2021 15:28:03 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Vesihuolto on luonnollinen monopoli ja siksi sen järjestäminen on tulevaisuudessakin oltava julkisen vallan käsissä. Vesihuolto on yhteiskunnan välttämättömyyspalvelu ja jokaisen perusoikeus ja kytköksissä niin terveyden- ja ympäristönsuojeluun kuin yhdyskuntakehitykseenkin. Samalla se on osa kriittistä infrastruktuuria, joten siihen liittyy myös kansallisen huoltovarmuuden ja maanpuolustuksen turvallisuuspoliittinen näkökulma, Mäkinen toteaa.
Kansalaisaloite sai alkunsa viime vuoden alussa, kun useassa kunnassa pohdittiin vesiyhtiöiden vähemmistöosuuden myyntiä. Myös Jyväskylä aikoi selvittää vesiyhtiönsä vähemmistöosuuden myymisen mahdollisuuksia ja punnita erilaisia vaihtoehtoja tulevien investointien turvaamiseksi. Jyväskyläläinen Mäkinen näkee paljon hyvää siinä, että keskustelua tuolloin käytiin. Hän on kuitenkin pahoillaan julkisuudessa syntyneistä mielikuvista.
- Päätäntävallan säilyminen julkisella toimijalla on turvattava kaikissa olosuhteissa ja tämä periaate oli myös Jyväskylässä itsestään selvä lähtökohta. On kuitenkin äärimmäisen tärkeää, että lainsäädäntömme varmistaa tämän myös käytännössä. Haluan kiittää kansalaisaloitteen tekijöitä siitä, että lainsäädäntömme puutteet tuotiin nyt esille, vesihuolto sai arvoisensa paikan julkisessa keskustelussa ja että niin moni suomalainen tahtoi tukensa aloitteelle osoittaa.
Mäkisen mukaan on ensiarvoisen tärkeää, että lainsäädäntö on ajantasainen ja tunnistaa kaikin tavoin vesihuoltomme erityisaseman.
- Maa- ja metsätalousvaliokunnan esitys siitä, että lainsäädäntöä uudistamalla varmistetaan kunnan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvien julkisomisteisten vesihuoltotoimintojen säilyminen kuntien omistuksessa ja määräysvallassa, on erittäin kannatettava.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riitta MäkinenKansanedustaja
Puh:0504302197Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensasopu vie autoilijan ojasta allikkoon15.10.2026 15:52:11 EEST | Tiedote
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, kansanedustaja Seppo Eskelinen arvostelee hallituksen polttoainepaketin rahoitusta lisäleikkauksella perusväylänpidosta.
SDP:n Paula Werning: Kuka ostaa hallituksen bensahokkuspokkuksen?15.10.2026 15:46:26 EEST | Tiedote
Iltalehden alustavien tietojen mukaan hallituksen bensapaketti tarjoaa tavalliselle autoilijalle vain murusia. Bensan ja dieselin pumppuhinnan laskusta ei ole takeita, ja helpotuksia rahoitettaisiin osin teiden kunnossapidosta.
SDP:n Joona Räsänen: Hallituksen bensafloppi unohti suurimman osan työmatka-autoilijoista15.10.2026 15:38:07 EEST | Tiedote
-Hallituksen bensasovusta tuli floppi. Paljon puheita, mutta vähän villoja. Suurin osa työmatka-autoilijoista ei tästä hallituksen sovusta juuri hyödy, toteaa kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).
SDP:n Viitala: Pelkät kirjaukset eivät suojele yhtäkään työntekijää15.10.2026 14:47:25 EEST | Tiedote
SDP kansanedustaja Juha Viitalan mukaan viime aikoina julkisuuteen nousseet uudet työperäisen hyväksikäytön tapaukset osoittavat, etteivät hallituksen toimet ole olleet riittäviä. Viitala vaatii hallitukselta toimia hyväksikäytön torjumiseksi ja muistuttaa samalla viranomaisvalvontaan kohdistetuista leikkauksista. Hyväksikäytön vastaista työtä ei voida tehostaa heikentämällä valvonnan edellytyksiä.
Eduskunnan varapuhemies Tarja Filatov arvostelee eduskunnan yhteisten pelisääntöjen murentamista15.10.2026 14:32:49 EEST | Tiedote
Eduskunnan 2. varapuhemies Tarja Filatov (sd.) arvostelee hallituspuolueiden toimintaa eduskunnan valiokuntien työnjaossa. Filatovin mukaan hallituspuolueet ovat tänä syksynä äänestäneet sosiaali- ja terveysvaliokunnalle kuuluvia lakiesityksiä muihin valiokuntiin vastoin vakiintunutta ja yhdessä sovittua työnjakoa ja virkavalmistelua. Eilen puhemiesneuvoston enemmistö päätti jälleen toimia näin. Filatov pitää menettelyä mielivaltaisena ja eduskunnan yhteisiä pelisääntöjä murentavana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
