SDP:n ryhmäpuhe / valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2023-2026

Arvoisa puhemies!
Viime vuonna uskoimme pandemian olevan taittumassa. Ilmassa oli uutta nousua. Talous kasvoi 3,5%:n vauhdilla, työllisyys nousi kohti ennätyslukemia. Myös velkasuhde kääntyi laskuun.
Kaikki tämä muuttui helmikuun lopussa.
Venäjän julma hyökkäys Ukrainaan suisti raiteiltaan niin Euroopan turvallisuuden kuin elpyvän talouden. Ukrainalaiset kantavat raskaimman taakan puolustaessaan maataan. On selvää, että me autamme, mutta tällä on myös hintansa. Valtiovarainvaliokunnan saaman arvion mukaan sodan seuraukset maksavat meille suomalaisille yli 7 miljardia euroa vuosina 2022-2026.
Lisämenot ovat välttämättömiä ja on selvää, ettei niitä voi toteuttaa kehyksen puitteissa. Siksi kehysääntöön tehdään poikkeus, joka kattaa puolustuskykymme nostamiseen, Ukrainan pakolaistilanteen hoitamiseen ja huoltovarmuuteen liittyvät menot.
Arvoisa puhemies,
Vielä hetki sitten oikeisto-opposition vaati kovia leikkauksia ihmisten toimeentuloon ja palveluihin. SDP:n mielestä tämä ei ole taloudellisesti viisasta, eikä inhimillisesti oikein. Päinvastoin – ihmiset tarvitsevat nyt helpotusta arkeen ja toimeentuloon, kun inflaatio syö kiihtyvällä tahdilla ostovoimaa.
Siksi hallitus aikaisti indeksikorotuksia ja keventää eläkeläisten verotusta. On myös selvää, että tarvitsemme vielä lisää täsmätoimia. Sdp on valmis tarkastelemaan tasapuolisia ja tehokkaita keinoja ostovoiman turvaamiseksi. Tarvitsemme yhä koronakriisin jälkihoitoa. Pandemian jälkeensä jättämä hoito-, hoiva-ja oppimisvelka on maksettava nyt.
Kokoomus on nyt tehnyt linjanmuutoksen omassa vaihtoehdossaan. Olette tässä salissa vaatineet moneen kertaan valtion velkaantumisen pysäyttämistä, mutta puoluekokouksen linjapuheessa puheenjohtaja Orpo esitti Suomelle miljardien - siis miljardien - lisävelanottoa!
Te haluatte alentaa marginaaliveron korkeintaan 50 %:iin kaikissa tuloluokissa. Tämä aiheuttaa lähes miljardin vajeen julkiseen talouteen joka vuosi. Tästä yli 700 miljoonaa menisi kaikkein hyvätuloisimmalle kymmenykselle, ja kaikkein suurituloisin prosentti saisi potista lähes 300meur. Hyvätuloisin prosentti saisi siis jättipotin: Keskimäärin yli kymppitonnin vuodessa enemmän käteen samalla kun tavalliselle työntekijälle – opettajalle, hoitajalle ja pienyrittäjälle ei jäisi edes murusia.
Näyttääkin siltä, että velka ei ole kokoomukselle ongelma kun rahat käytetään hyvätuloisten veronkevennyksiin, mutta hoitojonojen purkamiseen tai koulutukseen satsaamiseen velkaa ei sovi ottaa.
Arvoisa puhemies,
Kuten todettu, turvallisuudesta emme voi tinkiä.
Puolustusvoimien toimintamenoihin ohjataan kehyskaudella 130-200 miljoonaa vuodessa, materiaalihankintoihin 1,5 miljardia sekä Rajavartiolaitokselle sekä kyberturvallisuuteen merkittäviä panostuksia.
Emme tingi myöskään pohjan rakentamisesta tulevalle kasvulle. Tarvitsemme kasvua luomaan työtä ja hyvinvointia, myös tasapainottamaan julkista taloutta. Talouden vastuullinen hoitaminen on osa kokonaisturvallisuutta. Tavoite kääntää velkasuhde lasku-uralle korkeasuhdanteessa on tärkeä ja tässä hallitus myös viime vuonna onnistui.
Tarvitsemme tulevina vuosina menomalttia sekä jatkotoimenpiteitä veropohjan tiivistämiseksi. Liikkumavara tulee kohdentaa niille, joihin hintojen nousu pahiten osuu. Erityisesti, jos valtio voi samalla tukea ostovoiman ja kilpailukyvyn takaavien tuloratkaisujen syntyä työmarkkinoilla. Avainasemassa on työllisyys ja tuottavuus.
Valiokunta toteaa mietinnössään, että talouskasvun vahvistamiseksi on tärkeää varmistaa kannustava sekä vakaa ympäristö TKI-toiminnalle, vahvistaa osaamispohjaa ja lisätä kansainvälisten huippuosaajien kiinnostusta. Tähän on helppo yhtyä. Koulutus, osaaminen ja tki-panostukset ovat ainoa kestävä pohja tulevaisuuden hyvinvoinnille.
Arvoisa puhemies,
Talouskehitys, vastuu ilmastosta ja turvallisuus - kaikki puoltavat päättäväistä etenemistä kohti päästötöntä Suomea. Uudella teknologialla Suomeen syntyy korkean tuottavuuden työtä ja kotimarkkinoistamme tulee kasvualusta vientiyrityksille.
Suomi on tällä hallituskaudella välttänyt konkurssiaallot ja massatyöttömyyden, koska hallituksella on ollut kykyä ja malttia olla tukahduttamatta taloutta väärin kohdennetuilla leikkauslistoilla. Työllistävää kasvua, investointeja ja osaamista vahvistavalla talouspolitiikalla turvaamme Suomen kriisinsietokykyä myös tulevaisuudessa.
Julkisen talouden suunnitelman linjaukset saavat SDP:n eduskuntaryhmän täyden tuen.
Yhteyshenkilöt
Riitta MäkinenKansanedustaja
Puh:0504302197Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Niina Malm: Potkulaki tekee epävarmuudesta uuden normaalin23.10.2025 14:30:10 EEST | Tiedote
Hallitus antoi tänään eduskunnalle potkulakinsa, esityksen, joka heikentää työntekijöiden asemaa ja lisää epävarmuutta työelämässä. Erityisesti nuoret ja pienipalkkaiset joutuvat tämän politiikan maksumiehiksi. Samalla kun työttömyys pahenee, hallitus valitsee suunnan, joka tekee suomalaisesta työelämästä entistä turvattomamman, sanoo SDP:n kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Niina Malm.
Maa- ja metsätalousvaliokunnan sd-edustajat: Ruoantuotannon markkinalähtöisyyttä, viennin tulevaisuudennäkymiä ja tukipolitiikkaa on kehitettävä23.10.2025 13:58:34 EEST | Tiedote
Maa- ja metsätalousvaliokunnan sd-edustajat Piritta Rantanen, Helena Marttila ja Timo Suhonen odottavat hallitukselta vaikuttavampia panostuksia maatalouden kannattavuuden parantamiseksi, ruokaviennin edistämiseksi sekä tukijärjestelmän oikeudenmukaisemmaksi kohdentamiseksi ja järkeistämiseksi.
SDP:n Kumpula-Natri: Eduskunta herättää hallitusta pelialan tunnistamiseen23.10.2025 10:01:53 EEST | Tiedote
Talousvaliokunta perehtyi tarkemmin E-kirjelmään Suomen hallituksen alustavista kannoista Digital Fairness Act sisältöön ja vaatii nyt hallitusta ottamaan tiukan kannan pelivaluuttojen poistamiseksi tulevan sääntelyn piiristä. Tänään suuri valiokunta päätti tukea talousvaliokunnan kantaa koko eduskunnan evästykseksi hallituksen kannaksi.
SDP:n Timo Harakka datakeskuksista: Miksi hallitus hätiköi ennen tilaamaansa selvitystä?22.10.2025 20:14:08 EEST | Tiedote
Lehtitietojen mukaan hallitus riitelee tällä kertaa datakeskuksen verotuksesta, joka pitäisi jostain syystä nuijia valtioneuvoston yleisistunnossa tällä viikolla. SDP:n Timo Harakka ihmettelee hallituksen sählinkiä.
SDP:n Joona Räsänen: Orpo ja Purra vievät Suomea kovaa vauhtia EU:n tarkkailuluokan etupulpettiin22.10.2025 14:51:17 EEST | Tiedote
-Petteri Orpon hallitus kaasutti velkaralliautollaan Suomen EU:n nopeiten velkaantuvaksi maaksi. Suomi on jo aiemmin viety EU:n tarkkailuluokan porstuaan ja tätä menoa löydämme kohta itsemme luokan etupulpetista. Velkajarrua saa jo nyt käyttää, toteaa kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
