SDP EDUSKUNTA

SDP:n ryhmäpuheenvuoro keskustelussa valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmaksi vuosille 2023—2026

19.4.2022 14:26:18 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro. Kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Muutokset puhuttaessa mahdollisia.

Arvoisa puhemies,

Tämän hallituksen kauteen ei juuri ole mahtunut normaaliaikoja. Sairaalat olivat vielä täynnä koronapotilaita, kun Venäjän oikeudeton ja brutaali hyökkäys Ukrainaan alkoi. Joudumme nyt harkitsemaan kansainvälistä asemaamme ja vahvistamaan puolustustamme tilanteessa, jota kukaan meistä ei toivonut näkevänsä.

Venäjän autoritaarinen syöksykierre on kaikkien yhteinen tragedia. Se ei ole sitä vähiten Venäjän itsensä kannalta, jonka nuoria miehiä kuolee turhaan järjettömässä sodassa ja maa taantuu synkkyyteen. Vain Ukrainan kohtalo on vielä pahempi. Sillä erotuksella, että ukrainalaisilla on toivoa paremmasta, sekä rohkeutta taistella sen puolesta.

Käsittelemme hallituksen julkisen talouden suunnitelmaa vuosille 2023-2026 tätä taustaa vasten. Vuosi sitten sovitusta kehystasosta pidetään kiinni, mutta kehyssääntöön tehdään poikkeus, joka kattaa puolustuskykymme nostamiseen, Ukrainan pakolaistilanteen hoitamiseen ja energian huoltovarmuuteen liittyvät menot.

Oikeistovaihtoehto olisi ollut tehdä kasvavan epävarmuuden oloissa syvät ja kansaa jakavat leikkaukset. SDP:n ryhmä katsoo, ettei ole oikein tai talouden näkökulmasta viisasta leikata pienituloisten toimeentuloa. Varsinkaan nyt kun kriisin kiihdyttämä inflaatio muutenkin syö kansalaisten ostovoimaa ja tarvitaan päinvastoin kohennusta arjen toimeentuloon. Siksi hallitus aikaistaa indeksikorotuksia ja keventää eläkeläisten verotusta.

Myös suuret leikkaukset Suomen kansainväliseen apuun olisivat harkitsematonta omaan nilkkaan osuvaa itsekkyyttä. Ja erityisen lyhytnäköisiä tilanteessa, jossa rajusti nouseva ruuan hinta voi pahentaa epävakautta ja muuttopaineita köyhyyden pesäkkeissä.

Arvoisa puhemies

Puolustusvoimien toimintamenoihin ohjataan 130-200 miljoonaa vuodessa kehyskaudella, materiaalihankintoihin 1,75 miljardia. Rajavartiolaitokselle sekä kyberturvallisuuteen kohdennetaan merkittäviä panostuksia.

Turvallisuudesta emme voi tinkiä.

Toinen asia, josta emme voi tinkiä on perustan luominen tulevalle kasvulle.

Kasvuun perustuva talouspolitiikka oli jo näyttänyt kyntensä ennen sodan alkua. Suomen velkasuhde laski yli kolme prosenttiyksikköä vuonna 2021 ja työllisyysasteen trendi nousi ennätystasolle, 74 prosenttiin.

Talouden voimakas kasvu oli jatkumassa myös kuluvana vuonna. Vaikka Venäjän hyökkäys heikentää ennusteita on meillä Marinin hallituksen onnistuneen talouspolitiikan ansiosta nyt helpompi tehdä välttämättömät panostukset.

Turvallisuushankinnat nostavat julkista velkaa ja valtion vuotuisia korkomenoja. Ne eivät kuitenkaan lykkäämällä halpene.

Samalla väestön ikääntymiseen liittyvät tasapainohaasteet eivät ole kadonneet minnekään. Tavoitteesta kääntää velkasuhde lasku-uralle normaaliolojen korkeasuhdanteessa, on syytä pitää kiinni. Vastuullinen julkisen talouden hoitaminen on sekin tärkeä osa kokonaisturvallisuutta.

Siksi tarvitsemme tulevina vuosina malttia menojen osalta sekä jatkotoimenpiteitä veropohjan tiivistämiseksi ja harmaan talouden suitsemiseksi, verojen kokoamista oikeudenmukaisesti maksukyvyn mukaan.

Avainasemassa ovat kuitenkin työllisyys ja tuottavuus, eli osaamiseen perustuva kasvu. Tarvitsemme ja arvostamme jokaisen työpanosta.

On tärkeää toteuttaa parlamentaarisen työryhmän suositukset tutkimus- ja tuotekehitysrahoituksen nostamiseksi neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta sekä jatkaa koulutuspolitiikan suurimman reformin sitten peruskoulun, oppivelvollisuuden laajennuksen toteuttamista.

Kriisien keskellä on merkillepantavaa, että Marinin hallitus on johdonmukaisesti pystynyt toteuttamaan hallitusohjelmaansa. Kaikki isot reformit on viety läpi, mukaan lukien pitkään valmistelussa ollut SOTE- uudistus.

Arvoisa puhemies,

Taloutemme iso kuva, vastuu ilmastosta ja oma turvallisuutemme kaikki puoltavat isoa harppausta kohti päästötöntä Suomea. Uuteen teknologiaan panostamalla luomme Suomeen uutta korkean tuottavuuden työtä. Muutosta vauhdittamalla teemme kotimarkkinoistamme kasvualustan vientiyrityksille.

Koetut kriisit ovat korostaneet vanhaa opetusta. Vakaa ja vastuullisesti hoidettu valtiontalous on tärkeä turvaverkko, koska se antaa valtiolle mahdollisuuden pelastustoimiin ihmisten ja yritysten auttamiseksi kriisin koittaessa.

Koronakriisin aikaan Suomi vältti konkurssiaallot ja massatyöttömyyden myös, koska hallituksella oli kykyä ja malttia olla tukahduttamatta taloutta ennenaikaisilla leikkauslistoilla.

Työllistävää kasvua, investointeja ja osaamista vahvistavalla talouspolitiikalla varmistamme Suomen kyvyn myös jatkossa selvitä kriiseistä ja haasteista.

Siksi hallituksen julkisen talouden suunnitelmassa esittämät vastuulliset linjaukset saavat SDP:n eduskuntaryhmän täyden tuen.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Helena Marttila: Kokoomuksen ”tervetuloa, mutta” ei ole aito tervetulotoivotus17.10.2026 13:23:02 EEST | Tiedote

Kokoomuksen tuore maahanmuuttoa käsittelevä linjapaperi on herättänyt laajaa huomiota. SDP:n kansanedustaja Helena Marttila peräänkuuluttaa keskustelua siitä, millaiselle arvopohjalle Suomen maahanmuuttopolitiikan tulisi rakentua. – Onnistunut maahanmuuttopolitiikka rakentuu kahdelle periaatteelle: realistisuudelle ja loukkaamattomalle ihmisarvolle. Valitettavasti kokoomus on valinnut rakentaa politiikkansa loukkaamattoman ihmisarvon sijaan ajatukselle kansantaloutta hyödyttävästä ja kuormittavasta väestöstä. ”Tervetuloa, mutta” ei ole vilpitön tervetulotoivotus.

SDP:n Saku Nikkanen: Kokoomuksen maahanmuuttolinjan takana on vesitys17.10.2026 12:11:23 EEST | Tiedote

Kokoomus julkisti eilen eduskuntaryhmän linjauksia maahanmuuttopolitiikasta. Linjauksia esittelemässä nähtiin kokoomuksen kansanedustaja Atte Kaleva, eikä suinkaan maahanmuuttoasioista vastaavan hallintovaliokunnan varapuheenjohtajaa ja kokoomuksen ryhmävastaavaa Pihla Keto-Huovista. – Kokoomuksen paperista huokuukin turha kovistelu kaikkia maahanmuuttajia kohtaan. Siinä on jo nyt voimassa olevia lakeja ja käytäntöjä, mutta jotkut uudet esitykset ovat suoraan EU-sääntelyn vastaisia. Mutta erikoisen linjapaperista tekee se, mitä sieltä oli jätetty pois. Nimittäin kokoomuksen pitkäaikainen tavoite EU-alueen ulkopuolisen työvoiman saatavuusharkinnasta luopumisesta loisti poissaolollaan, sanoo SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen.

SDP:n Helena Marttila: Hallituksen leikkaukset uhkaavat romuttaa kansalaisten luottamuksen oikeusjärjestelmään16.10.2026 14:31:59 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja ja puolueen ihmisoikeusohjelmatyötä vetävä Helena Marttila varoittaa, että Syyttäjälaitokseen kohdistuvat leikkaukset vaarantavat oikeusturvan ja kansalaisten luottamuksen oikeusjärjestelmään. Marttilan mukaan kyse on hallituksen arvovalinnasta, jolla voi olla kauaskantoisia seurauksia yhteiskuntarauhalle ja ihmisten kokemukselle oikeuden toteutumisesta.

Hallintovaliokunnan sd-edustajat: Hallituspuolueiden edustajien vastuulla on korjata digipostin ongelmat, eikä pestä käsiään omista päätöksistä16.10.2026 12:04:58 EEST | Tiedote

Suomi siirtää vauhdilla viranomaisviestintää digitaalisiin kanaviin, mutta samalla vaarana on, että osa kansalaisista jää tärkeän tiedon ulkopuolelle. Hallintovaliokunnan SDP:n jäsenet jättivät yhdessä kirjallisen kysymyksen hallitukselle Suomi.fi-viesteihin perustuvan viranomaispostin vaikutuksista kansalaisten yhdenvertaisuuteen ja oikeusturvaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye