SDP:n Salonen: Lasten ja nuorten negatiivinen koronakehä katkaistava alkuunsa
4.6.2021 15:54:57 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

THL:n julkaisema asiantuntija-arvio Covid19-epidemian vaikutukset hyvinvointiin, palvelujärjestelmään ja kansantalouteen kertoo karua kieltä koronan vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) on huolissaan tiedosta, että avuntarve on kasvanut, mutta saanti puolestaan heikentynyt.
- Neuvoloissa ja koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa on havaittu lasten, nuorten ja opiskelijoiden mielenterveysongelmien lisääntyneen korona-aikana entisestään, mutta samalla heidän perusterveydenhuoltonsa palvelujen toimintaedellytykset ovat heikentyneet, Salonen kertoo.
Hätä koskee myös perheitä. Stressi, yksinäisyys, mielenterveysongelmat sekä vanhemmuuden ja parisuhteen haasteet vaivaat yhä isompaa osaa lapsiperheistä. Sosiaalipalveluiden mahdollisuudet vastata perheiden tarpeisiin ovat kuitenkin riittämättömät. Salonen murehtii myös ongelmien polarisoitumista:
- Koronakriisin tuomat ongelmat ovat kasaantuneet erityisesti niille perheille, joilla oli erinäisiä haasteita jo ennen kriisiä. Esimerkiksi alkoholin kokonaiskulutus laski, mutta riskikäyttäjien kulutus näyttää kasvaneen. Samoin näyttää kasvaneen myös huumeiden käyttö. Tämä tarkoittaa valitettavasti joissain lapsiperheissä lasten tilanteen pahenemista, ja se on voitava katkaista.
Hallitus on pyrkinyt vastaamaan koronakriisin sosiaalisiin vaikutuksiin muun muassa turvaamalla kuntien peruspalvelut. Tällä viikolla täysistunnossa käsittelyssä ollut vuoden 2021 3. lisätalousarvioesitys sisältää 111 miljoonan euron suuruisen lasten ja nuorten paketin, jolla kouluille ja muille nuorten kanssa toimiville viranomaisille taataan riittävät resurssit tukea lasten ja nuorten koulunkäyntiä ja hyvinvointia tulevana syksynä.
- SDP ja hallitus eivät aio katsoa tätä kehitystä sivusta, vaan koronakriisin jälkihoidosta huolehditaan. Hallitus esittää mm. 64 miljoonaa euroa oppilaitoksille oppimisvajeeseen ja pahoinvointiin vastaamiseksi sekä mielenterveys- ja päihdepalveluiden saatavuuden parantamiseen 16 ja 23 miljoonaa euroa. Näiden kunnille annettavien määrärahojen tarkoituksenmukainen ja vaikuttava kohdentaminen varmistetaan tukipaketin jatkovalmistelulla yhdessä kuntien ja muiden kentän asiantuntijoiden kanssa, Salonen painottaa.
Yhteyshenkilöt
Kristiina SalonenKansanedustaja
Puh:050 512 0010Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Joona Räsänen: Onko hallituksen tavoite velkaantumisen taittumisesta vielä voimassa?12.4.2026 10:40:23 EEST | Tiedote
Pääministeri Orpon ja valtiovarainministeri Purran keskeisin talouspoliittinen tavoite on ollut velkaantumisen taittaminen, mutta viime aikoina hallitus on vaiennut tavoitteen voimassaolosta kuin muuri. Ennen hallituksen kehysriiheä on saatava tietää, pitääkö hallitus viimeisestä tavoitteestaan kiinni, vai siirtääkö se alati pahenevan velkaantumisen seuraavan hallituksen vastuulle, kysyy kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen.
Kansanedustaja Jani Kokko ehdolle SDP:n varapuheenjohtajaksi11.4.2026 13:53:38 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Jani Kokko asettuu ehdolle SDP:n varapuheenjohtajaksi toukokuun puoluekokouksessa. Kokko ilmoitti asiasta SDP:n Keski-Suomen piirikokouksessa Jämsässä.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Lapsiperheköyhyyden kasvu on pysäytettävä – lapsiin panostaminen on Suomen tärkein investointi10.4.2026 16:34:10 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa oli tänään vastaanottamassa laajan järjestö- ja asiantuntijajoukon vetoomusta lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi. Vetoomuksessa vaaditaan eduskuntaryhmiä kääntämään lapsiperheköyhyyden suunta ja varmistamaan, että talouspäätöksissä asetetaan lapsen etu etusijalle. Laine-Nousimaa korostaa, että pelkän huolen tunnistaminen ei riitä, jos samaan aikaan tehdään päätöksiä, jotka syventävät lapsiperheköyhyyttä.
SDP:n Nikkanen ja Werning: Hallitus vaarantaa säästöillään myös pelastustoimen10.4.2026 13:50:51 EEST | Tiedote
Pelastusopiston aloituspaikkojen määrää on nostettu, mutta hyvinvointialueiden säästöt vaikeuttavat pelastajien työllistymiseen. Tarve pelastajille ei ole vähentynyt, mutta hyvinvointialueiden vaikea taloudellinen tilanne on johtanut pattitilanteeseen. SDP:n hallintovaliokunnan kansanedustajat Saku Nikkanen ja Paula Werning korostavat tilanteen vakavuutta.
SDP:n Niina Malm: Orpo puhuu puutaheinää suojaosista – ei tiedä, mistä puhuu10.4.2026 13:48:17 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, varapuheenjohtaja Niina Malm tyrmää pääministeri Petteri Orpon väitteet työttömyysturvan suojaosien poistosta Ylen puheenjohtajatentissä. Orpo puhuu puutaheinää suojaosista eikä selvästi tiedä, mistä puhuu. Väite siitä, että osa-aikatyön vastaanottaminen olisi edelleen kannattavaa samalla tavalla, ei pidä paikkaansa. Hallitus on omilla päätöksillään heikentänyt työnteon kannustimia, Malm korostaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
