SDP:n Salonen: RMC:n uusi tilaus tuo toivoa ja varmuutta koronakriisin jälkeiseen aikaan
14.4.2021 12:46:49 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Rauma Marine Constructions Oy tiedotti keskiviikkona, että se on solminut sopimuksen kahden matkustaja-autolautan rakentamisesta Rauman telakalla tasmanialaisen TT-Line Companyn kanssa. TT-Line vetäytyi kesällä koronapandemian vuoksi aiemmin tehdystä aiesopimuksesta, mutta neuvotteluihin palattiin tämän vuoden maaliskuussa. Alusten rakentaminen käynnistyy RMC:n mukaan keväällä 2022. Projektin työllisyysvaikutus on arviolta noin 3 500 henkilötyövuotta.
Raumalainen kansanedustaja ja eduskunnan Meriryhmän puheenjohtaja Kristiina Salonen (sd.) onnittelee RMC:tä uudesta tilauksesta.
- Onnitteluni RMC:n johdolle ja koko henkilöstölle! Heidän periksiantamattomuutensa ja ammattitaitonsa tuottavat selvää tulosta. Tämä uutinen vahvistaa RMC:n asemaa kansainvälisillä markkinoilla ja paikkaa merkittävänä toimijana laivanrakennusalalla. Tällaiset kaupat säteilevät positiivista vaikutusta koko alueelle, mutta ne ovat merkittäviä myös koko Suomen vientiteollisuudelle. Koronakriisin langettaman epävarmuuden ja sumun keskellä tällaiset kaupat ovat tervetullut pilkahdus siitä, että elämä jatkuu vielä koronan jälkeenkin, Salonen kommentoi.
Salonen näkee, että Suomen meriklusterilla on erinomaiset mahdollisuudet hyödyntää vihreää kasvua ja kehittyä jopa Suomen viennin kärkialaksi.
- Suomella on nyt mahdollisuus profiloitua meripolitiikassa ja olla tuottamassa koko maailman yhteisiä ratkaisuja siihen, miten merilogistiikka voi toimia ympäristövastuullisesti. Esimerkiksi uudet teknologiset innovaatiot, joilla voidaan tukea puhtaamman ja päästöttömän meriliikenteen kehitystä, ovat tulevaisuudessa todella kysyttyjä. Tähän tarvitaan valtiolta aktiivista TKI-politiikkaa, jolla tuetaan yritysten ja korkeakoulujen välistä yhteistyötä ja kansainvälistymistä, Salonen toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kristiina SalonenKansanedustaja
Puh:050 512 0010Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Oppositionsgruppernas gemensamma interpellation30.4.2026 09:05:34 EEST | Pressmeddelande
Interpellation om regeringens misslyckade ekonomiska politik.
Oppositioryhmien yhteinen välikysymys30.4.2026 09:05:34 EEST | Tiedote
Välikysymys hallituksen talouspolitiikan epäonnistumisesta.
SDP:n Joona Räsänen: Kokoomuksen kannattanee kysellä seuraavan kerran muiden vaihtoehtojen perään vasta, kun esittää itse edes yhden konkreettisen ehdotuksen30.4.2026 08:24:28 EEST | Tiedote
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Petteri Orpo väittelivät talouspolitiikasta keskiviikkona Ylen A-studiossa. Keskustelussa pääministeri Orpo penäsi SDP:n ratkaisuja julkisen talouden vahvistamiseksi tulevalla vaalikaudella.
Kutsu opposition yhteiseen tiedotustilaisuuteen29.4.2026 21:00:13 EEST | Kutsu
Tervetuloa opposition yhteiseen tiedotustilaisuuteen torstaina 30.4. klo 9.00 eduskunnan valtiosalissa. Tilaisuuden aluksi oppositioryhmät jättävät hallitukselle yhteisen välikysymyksen (kuvausmahdollisuus jätettäessä). Tämän jälkeen oppositiopuolueiden puheenjohtajat Antti Lindtman (sd.), Antti Kaikkonen (kesk.), Minja Koskela (vas.), Sofia Virta (vihr.), Harry Harkimo (liik.) sekä välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen (sd.) ovat median tavattavissa valtiosalissa. Aika: Torstai 30.4. klo 9.00 Paikka: Valtiosali, Eduskunta
Sote-valiokunnan edustajat: Hallitus käveli puhemiesneuvoston ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan yli – hyvinvointialueiden rahoitus kuuluu sosiaali- ja terveysvaliokuntaan mietinnölle29.4.2026 17:22:41 EEST | Tiedote
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan oppositio pitää hallituksen toimintaa poikkeuksellisen pöyristyttävänä hyvinvointialueiden rahoituslain käsittelyn yhteydessä. Puhemiesneuvosto päätti äänestämällä eilen 28.4.2026, että hallituksen esitys hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain muuttamisesta (HE 56/2026 vp) käsitellään mietintövaliokuntana sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Lausunnonantajiksi päätettiin hallintovaliokunta sekä perustuslakivaliokunta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
