SDP EDUSKUNTA

SDP:n Salonen talousarviota täydentävästä esityksestä: Koulutuspolitiikassa tehty suunnanmuutos vahvistaa osaamista

19.11.2020 14:31:06 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Hallitus on antanut eduskunnalle vuoden 2021 talousarvioesitystä täydentävän esityksen, joka sisältää merkittäviä panostuksia koulutukseen ja jatkuvaan oppimiseen.

– Koulutukseen ja osaamiseen panostaminen on tärkeää Suomen menestymisen takaamiseksi. Koulutuspolitiikassa viime eduskuntavaalien jälkeen tehty suunnanmuutos näkyy ilokseni hallituksen esityksessä vahvasti, kertoo kansanedustaja, sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Kristiina Salonen.

Hallitus esittää 40 miljoonaa euroa jatkuvan oppimisen vahvistamiseen. Lisäksi lomautettuja koskevia työvoimapoliittisia muutoksia esitetään jatkettavaksi opiskelun osalta.

– On tärkeää, että ihmisillä on mahdollisuuksia vahvistaa ja uudistaa osaamistaan työuran eri vaiheissa ja tätä tavoitetta tuetaan myös parantamalla mahdollisuuksia opiskella lomautuksen aikana. Tämä on hyvää työllisyyspolitiikkaa, Salonen painottaa.

Hallitus esittää lisäksi 80 miljoonaa euroa ammatillisen koulutuksen opettajien, ohjaajien ja opetuksen tukihenkilöstön palkkaamiseen sekä tuntiopettajien opetustuntimäärän lisäämiseen.

– Nämä panostukset tukevat meille sosialidemokraateille tärkeää tavoitetta oppivelvollisuuden laajentamisesta edistäen samalla ammatillisen koulutuksen yhdenvertaisuutta ja suomalaisten osaamistason nousua. Koulutus on voimavara ja siihen on syytä panostaa, Salonen toteaa.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Psoriasisförbundets ordförande Anette Karlsson: God vård är nödvändig, men fördomar kan inte behandlas med läkemedel29.10.2026 08:03:00 EET | Pressmeddelande

Psoriasisförbundets ordförande, riksdagsledamot Anette Karlsson (SDP), kräver nationellt stödmaterial för att stärka likabehandlingen av barn och unga med synliga kroniska sjukdomar i skolorna. På Internationella psoriasisdagen den 29 oktober vill Karlsson uppmärksamma hur fördomar och andras attityder påverkar barns och ungas självkänsla och vardag.

Psoriasisliiton puheenjohtaja Karlsson: Hyvä hoito on välttämätöntä, mutta ennakkoluuloja ei voi hoitaa lääkkeillä29.10.2026 08:03:00 EET | Tiedote

Psoriasisliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Anette Karlsson (sd.) vaatii valtakunnallista tukimateriaalia näkyviä pitkäaikaissairauksia sairastavien lasten ja nuorten yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi kouluissa. Maailman psoriasispäivänä 29. lokakuuta Karlsson haluaa kiinnittää huomiota siihen, miten ennakkoluulot ja muiden ihmisten asenteet vaikuttavat lasten ja nuorten itsetuntoon ja arkeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye