SDP:n Salonen: Yli 100 vuotta odotettu kansallinen lapsistrategia luo pohjan aidosti lapsi- ja perhemyönteiselle Suomelle
23.2.2021 12:04:48 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Lapsistrategia on kuin yhdessä sovittu punainen lanka, jonka avulla kuljetaan kohti päämäärää, lasten hyvinvointia. Tällaista lapsistrategiaa on kaivattu pitkään. Suomi on ratifioinut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen, mutta nyt meillä on myös yli hallituskausien ulottuva johdonmukainen polku sopimuksen toteuttamiseen ja lasten aseman huomioimiseen yhteiskunnassa, iloitsee SDP:n kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Kristiina Salonen.
Lapsistrategian keskeisenä tavoitteena on luoda kestävä, yli hallituskausien ulottuva pohja kansalliselle lapsi- ja perhepolitiikalle. Se perustuu kolmeen pääajatukseen, joilla kunnioitetaan kaikkien lasten oikeuksia, otetaan lapset vahvasti huomioon yhteiskunnassa ja tuetaan lasten hyvinvointia.
- Kautta historian hallitusohjelmissa on ollut yksittäisiä, hyviä ja tarpeellisia kirjauksia lapsen oikeuksien toteutumisesta. Pitkällä aikavälillä lapsipolitiikka on kuitenkin ollut kiinni milloin resursseista, milloin hallituspohjasta tai sen hetkisistä trendeistä. Pitkäjännitteinen, yli hallituskausien tehtävä työ on vaikuttavampaa. Sen kannalta on myös tärkeää, että strategia valmisteltiin parlamentaarisessa komiteassa. Toivon, että lapsistrategia muokkaisi ajattelutapaamme niin, että lasten oikeudet ja asema läpivalaisisivat jatkossa kaikkea päätöksentekoa, Salonen painottaa.
Lasten ja nuorten hyvinvointi on ollut paljon esillä myös koronapandemian aikana. Vuoden 2020 Nuorisobarometrin tulokset kertovat, että nuorten tyytyväisyys omaan elämäänsä on barometrin mittaushistorian alhaisimmalla tasolla.
- Tämä suunta on käännettävä nopeasti. On häpeällistä, että rikkaana maana alisuoriudumme lasten tasa-arvoisen hyvinvoinnin turvaamisessa. Lapsen tulevaisuus riippuu edelleen pitkälti esimerkiksi hänen vanhempiensa sosioekonomisesta taustasta tai perheen varallisuudesta. Me pystymme parempaan. Päättäjinä meidän on nyt otettava kollektiivinen vastuu kaikista maamme lapsista ja tähän työhön lapsistrategia antaa pohjaa, Salonen sanoo.
Yhteyshenkilöt
Kristiina SalonenKansanedustaja
Puh:050 512 0010Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Tasokokeista käyty kiista peitti alleen kaikkein olennaisimman7.11.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Julkisuudessa ja eduskunnassa on käyty kuluvalla viikolla kiivasta keskustelua tasokokeista ja niiden mahdollisesta pilotoinnista. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan keskustelu ajautui kuitenkin sivuraiteille ja vei huomion pois tarkastusvaliokunnan tuoreen tutkimuksen tärkeimmästä viestistä: lasten kotitausta vaikuttaa voimakkaasti oppimistuloksiin.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.
Ex-ministeri Skinnari: Google ei tee Suomen puolesta ilmastopolitiikkaa7.11.2026 11:32:52 EET | Tiedote
Suomi lähtee COP31-ilmastokokoukseen Turkkiin esittelemään puhtaan teknologian ratkaisujaan. Ex-ministeri ja kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) arvostelee hallituksen ilmastopolitiikan epäjohdonmukaisuutta ja puhtaan siirtymän taloudellisten mahdollisuuksien hukkaamista.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote
Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
