SDP EDUSKUNTA

SDP:n Seppo Eskelinen: Lentojen jatkuminen turvaa Pohjois-Karjalan elinvoimaa

Jaa

- Olen oikein tyytyväinen, että Joensuun lentojen jatko etenee tällä hetkellä oikein hyvin aikataulussaan, sanoo kansanedustaja ja liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Seppo Eskelinen (sd).

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom tiedotti tänään kilpailutusten päätöksistä, jonka voitti kotimainen Finnair. Lennot alkavat aikataulun mukaisesti jälleen 31.10. Keväällä hyväksytyssä vuoden ensimmäisessä lisätalousarviossa varattiin yhteensä 17 miljoonaa euroa maakuntien lentoyhteyksien jatkuvuuden turvaamiseen.

- Lentojen turvaaminen ja saavutettavuudesta huolehtiminen on elinehto maakunnan kehitykselle ja elinvoimalle, Eskelinen jatkaa. Sopimusneuvotteluissa on nyt tärkeää luoda kokonaisuus, jossa vuorotarjonta palvelee kattavasti sekä liikematkustajia että myös syöttöliikennettä ulkomaanlennoille.

- Toivottavasti koronapandemian hellittäessä ja matkailun elpyessä myös lentojen kysyntä vauhdittuu, niin tulevaisuudessa voimme löytää markkinaehtoisen ratkaisun lentojen turvaamiseksi, Eskelinen päättää.    

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Piritta Rantanen: Budjettiesityksellä tähdätään onnistuneeseen kotoutumiseen23.9.2022 11:00:00 EEST | Tiedote

Hallintovaliokunnan jäsen Piritta Rantanen osallistui eilen täysistunnossa keskusteluun budjetin sisäministeriön pääluokkaa koskevaan keskusteluun, jossa keskusteltiin myös ukrainalaisten kotoutumisen edistämisestä ja näkee, että budjettiin on saatu paljon sellaista rahoitusta, mikä auttaa Suomeen tulleiden ukrainalaisten tilannetta. Rantanen kertoo, miten merkityksellinen osa yhteisöä ukrainalaisista on kotikaupungissaan Jämsässä tullut, ja pitää esityksessä olevia asioita tärkeinä.

Pitkään valmisteltu eläinten hyvinvointilaki annettiin eduskunnalle – Pia Viitanen toivoo lain nopeaa mutta laadukasta käsittelyä ja pikaista voimaantuloa22.9.2022 14:44:14 EEST | Tiedote

- On välttämätöntä, että vanhentunut eläinsuojelulaki uudistetaan eläinten hyvinvointilaiksi. Moni asia etenee hyvään suuntaan ja eläinten lajityypillinen käyttäytyminen mahdollistetaan entistä paremmin. Eläinten käyttäytymistieteellinen tutkimus kehittyy nyt niin nopeasti, että uskon lain uudistustarpeiden olevan edessämme taas pian. Nyt on tärkeää keskittyä siihen, että tämä laki saadaan hyväksytyksi aikataulussa ja voimaan pikaisesti, sanoo Viitanen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme