SDP:n Tarja Filatov: Lisäbudjetti tukee kuntia taistelussa koronaa vastaan
8.4.2020 15:37:19 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Kolmiportainen tukimalli on viisas, koska emme vielä tiedä koronan kaikkia vaikutuksia kuntien talouteen. Kuntatalous on ihmisten arjen kannalta tärkeä, koska kunnissa järjestetään ihmisten elintärkeät peruspalvelut, kansanedustaja, kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja Tarja Filatov (sd.) sanoo.
Koronaepidemian rajoitustoimet ovat iskeneet kovaa kuntien talouteen. Verotulot vähenevät ja terveysmenot kasvavat. Tämän hetkinen arvio on, että lisälasku on 1,5 miljardia euroa.
- Hallitus on aivan oikein valmistellut yhteistyössä kuntien kanssa laajan ja pitkäaikaisen tukipaketin, jotta kunnille luodaan siltaa vaikeiden aikojen yli, Filatov linjaa.
Ensimmäisessä vaiheessa hallitus kompensoi veronmaksujen lykkäyksistä kunnille tänä vuonna arvioidut veromenetykset. Kyse on yli puolen miljardin summasta. Tämä raha on varattu vuoden toiseen lisätalousarvioon.
Toisessa vaiheessa eli toukokuussa annetaan kolmas lisätalousarvio ja siinä suunnataan tukea sairaanhoitopiireille koronakriisin aiheuttamiin lisäkustannuksiin. Tämä tuki on välttämätön, jotta terveydenhuoltomme toimii. Lisäksi korotetaan kuntien yhteisöveron jako-osuutta, peruspalvelujen valtionosuutta sekä harkinnanvaraista valtionosuutta määräaikaisesti. Yhdessä nämä toimet merkitsevät yli miljardin tukipakettia kuntataloudelle.
Kesän budjettiriihessä palataan kuntien tilanteeseen. Silloin nähdään paremmin, miten toimet ovat vaikuttaneet ja millaisia lisätoimia tarvitaan.
- Kunnat tuottavat leijonan osan hyvinvointivaltiomme palveluista. Ne ovat keskeisessä asemassa myös taistelussa epidemian vaikutuksia vastaan. Tästä syystä onkin ensiarvoisen tärkeää, että voimme tukea kuntien nyt kun tilanne on akuutti, jotta voimme turvata hyvinvointivaltiomme keskeiset palvelut myös jatkossa, Filatov päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarja FilatovKansanedustaja
Puh:050 511 3112Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Filatov: Järjestöleikkaukset voivat tulla Suomelle kalliiksi5.9.2026 14:11:10 EEST | Tiedote
Hallitus leikkaa järjestöjen rahoitusta samaan aikaan, kun niiden tarjoamaa matalan kynnyksen apua tarvitaan yhä enemmän. Varapuhemies Tarja Filatovin mukaan leikkaukset vähentävät ennaltaehkäisevää työtä, lisäävät painetta julkisiin palveluihin ja tulevat lopulta säästöjä kalliimmiksi.
SDP:n Tuppurainen: Pienet yritykset tarvitsevat enemmän tukea5.9.2026 13:38:29 EEST | Tiedote
Merkittävä osa suomalaisista yrityksistä on pieniä ja yhden hengen yrityksiä, jotka eivät ole juuri hyötyneet hallituksen politiikasta, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen muistuttaa yrittäjänpäivänä. Hän esittää neljää konkreettista keinoa pienten yritysten ja yksinyrittäjien tukemiseen.
SDP:n Saku Nikkanen: Kokoomuksen Valkosen puheet ovat todellisuudesta irrallaan5.9.2026 13:09:31 EEST | Tiedote
Kokoomuksen puheet pelkästään leikkauksin tehtävästä 8–11 miljardin sopeutuksesta eivät ole realismia, ja tämän tietävät kokoomuslaiset itsekin, sanoo SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen.
SDP:n Joona Räsänen: Jos kantti kestäisi, kokoomus olisi voinut leikata yritystukia jo nyt5.9.2026 11:17:35 EEST | Tiedote
Kokoomuksen Ville Valkosen mukaan kokoomus leikkaisi seuraavassa hallituksessa yritystukia. SDP:n kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsäsellä on kokoomukselle parempi idea: Leikataan yritystukia jo nyt.
SDP:n Jani Kokko tiedonhankintamatkalle Israeliin ja Palestiinaan5.9.2026 08:59:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Jani Kokko matkustaa kansainvälisen delegaation mukana Israeliin ja Palestiinaan tiedonhankintamatkalle 5.-10.9.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

