SDP:n Tuomioja: Kehitysrahoituksen 0,7-tavoitteesta on pidettävä kiinni
5.4.2022 20:58:15 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- On tärkeää, että Suomi pitää kiinni on kehitysrahoituksen nostamisesta YK:n tavoitteiden mukaiseen 0,7 prosenttiin BKTL:stä. Kehityspolitiikan ylivaalikautisessa selonteossa tavoitevuodeksi on määritelty 2030 ja eduskunta vahvisti tämän tavoitteen selonteon käsittelyn yhteydessä. Marinin hallituskaudella Suomi on panostanut vahvasti kehityksen ja vakauden edistämiseen maailmalla kehitysyhteistyön keinoin. Nyt päätetty 5 miljoonan euron leikkaus varsinaiseen kehitysyhteistyöhön on valitettava, mutta kokonaiskuvassa rahoituksen nousu-ura pysyy, Tuomioja sanoo.
Tuomiojan mukaan Ukrainan kriisi ja kiristynyt kansainvälinen tilanne edellyttää vahvaa tukea monenkeskiselle, sääntöperustaiselle yhteistyölle. Suomi kanavoi kehitysyhteistyövaroista rahoitusta niin YK-järjestöille ja muille kansainvälisille toimijoille kuin suomalaisille kansalaisjärjestöille.
- Nyt jos koskaan on välttämätöntä edistää vuoropuhelua, kehitystä ja vakautta kaikkialla maailmassa. Suomen Etyj-puheenjohtajuus vuonna 2025 on tärkeä kansainvälisen vaikuttamisen paikka ja siihen osoitettu 21,5 miljoonaa euroa tukee Suomen roolia sillanrakentajana, Tuomioja kommentoi.
- Suomen kehityspolitiikan on oltava pitkäjänteistä ja rahoituksen ennustettavaa, jotta niiden vaikuttavuus on mahdollisimman suurta, Tuomioja lisää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Erkki TuomiojaKansanedustaja
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Paula Werning: Syöpäpotilaalla ei ole varaa odottaa – Rydmanin selittelyt eivät pelasta ihmishenkiä12.10.2026 14:29:24 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Paula Werning pitää syöpähoitojen pitkiä viiveitä vakavana hälytysmerkkinä suomalaisen terveydenhuollon tilasta. Suomessa ei voida hyväksyä sitä, että potilas joutuu odottamaan kuukausia tutkimuksiin ja hoitoon pääsyä. Werning arvostelee sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin suhtautumista ongelmaan ja vaatii hallitukselta välittömiä toimia hoitoviiveiden korjaamiseksi.
SDP Pia Hiltunen: Syöpä ei odota – hoitoon pääsyn viiveisiin on puututtava12.10.2026 14:09:34 EEST | Tiedote
Ylen MOT esiin nostamat tapaukset syövän diagnosoinnin ja hoitoon pääsyn viiveistä herättävät vakavaa huolta. Erityisesti nuorten naisten rintasyöpien viivästynyt tunnistaminen osoittaa, kuinka tärkeää on päästä tutkimuksiin ajoissa. SDP kansanedustaja Pia Hiltunen vaatii, että syöpäepäilyihin reagoidaan nykyistä nopeammin ja hoitoon pääsy turvataan riittävillä resursseilla.
SDP:n Haatainen: Syövän hoidossa viiveet ovat kohtalokkaita12.10.2026 09:55:09 EEST | Tiedote
Ylen MOT on tutkinut hoitoviiveiden roolia syöpähoidoissa ja haastatellut kolmea nuorta äitiä, jotka saivat tiedon aggressiivisesta rintasyövästä vasta kuukausien päästä ensioireiden huomaamisen jälkeen. SDP:n Tuula Haatainen mukaan on keskeistä, että perusterveydenhuoltoon pääsee nopeasti oireiden ilmaannuttua.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tuppurainen Varsovan turvallisuusfoorumiin – keskustelun aiheena Ukrainan merkitys Euroopalle12.10.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Tytti Tuppurainen osallistuu neljättä kertaa Varsovan turvallisuusfoorumiin, joka on tänä vuonna 12.-13. lokakuuta.
SDP:n Tuppurainen: Orpon väite siitä, että talous kasvaisi nyt Suomessa ensimmäistä kertaa 20 vuoteen, ei pidä paikkaansa11.10.2026 12:57:36 EEST | Tiedote
Pääministeri Orpo väitti eilen Ylen Ykkösaamussa, että Suomen talous olisi nyt kasvussa ensimmäisen kerran sitten vuoden 2008. Väite ei pidä paikkaansa. Vuosien 2008–2025 välillä Suomen talous kasvoi 12 vuotena, muistuttaa SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Tytti Tuppurainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

