SDP:n Tuula Väätäinen: Hallitukselta merkittävä tukipaketti kuntatalouden elvyttämiseen ja kuntien peruspalveluiden tukemiseen
16.9.2020 19:16:22 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Hallitus on tuomassa merkittävän tukipaketin kuntatalouden elvyttämiseen ja kuntien peruspalveluiden tukemiseen osana vuoden 2020 budjettiriihtä. Kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin tulee kertaluonteinen 300 miljoonan euron korotus. Yhteisöveron jako-osuutta korotetaan 10 % määräaikaisesti ensi vuonna, jonka kokonaisvaikutus vuositasolla on 550 miljoonaa euroa. Merkittävien uudistusten kuten oppivelvollisuuden laajentamisella ja hoivahenkilöstön sitovalla vähimmäishenkilöstömitoituksella on suuri vaikutus kuntien talouteen. Kunnat saavat laajeneviin tehtäviinsä täyden valtionrahoituksen. Myös koronan hoidosta aiheutuneet välittömät kustannukset kuten testaus ja muut kulut korvataan kunnille täysimääräisesti valtion toimesta. Kuntien valtionapuihin osoitetaan yhteensä 12,5 miljardia euroa ensi vuonna. Lisäksi syksyn 2020 lisätalousarvioesityksessä kunnille ja sairaanhoitopiireille osoitetaan 600 miljoonaa euroa vuodelle 2020, josta peruspalvelujen valtionosuuksien kertaluonteisen lisäyksen osuus on 400 miljoonaa euroa ja sairaanhoitopiirien osuus 200 miljoonaa.
- Kuntien taloudellinen tilanne on Suomessa vaikea. Koronakriisin on vaikeuttanut jo entisestään monien kuntien haastavaa taloudellista tilannetta. Verotulojen lasku ja samalla sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat kurittaneet rajusti kuntien taloutta. Valtio korvaa täysimääräisesti koronaviruksen kunnille aiheuttamat taloudelliset menetykset ja valmistautuu tukemaan kuntia niiden laajentuneissa työnkuvissa. Hallituksen kuntatalouden tukipaketti auttaa kuntia pääsemään vaikeimman taloudellisen vaiheen ylitse ja vahvistamaan talouttaan sekä luomaan valmiuksia koronaepidemian jälkeiseen jälleenrakennusvaiheeseen, kertoo SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäinen.
- Tällaisina aikoina kuntien tulee osoittaa äärimmäistä varoivaisuutta sosiaali-, terveys- ja koulutuspalvelujen säästötoimissa. Monien käyttämistä arjenpalveluista ei voida säästää. Ensi vuonna kunnille on tulossa merkittäviä lisätehtäviä oppivelvollisuuden ja hoitajamitoituksen muodossa. Uudet tehtävät ovat välttämättömiä hyvinvointivaltion tulevaisuuden kannalta. Uudistukset tuovat mukanaan suuria taloudellisia haasteita, joihin hallitus lupaa täyden valtionrahoituksen, sanoo Väätäinen.
Hallitus aloittaa monivuotisen hoito- ja palveluvelan purkamiseen kohdentuvan sote-palveluiden saatavuutta tukevan uudistuskokonaisuuden valmistelun. Hallitus on sitoutunut purkamaan kuntien ja sairaanhoitopiirien terveydenhuollon hoitovelkaa ja sosiaalihuollon palveluvelkaa 450 miljoonan euron kokonaisuudella vuosina 2021 – 2023.
- Suomen on selviytynyt verrattain hyvin koronaviruksen hoidosta, tästä on pitkälti kiittäminen Suomen julkista terveydenhuoltoa. Koronavirus on kuitenkin aiheuttanut kunnille suuria terveydenhuollon ja sosiaalihuollon hoito- ja palveluvelkoja. Esimerkiksi kiireettömän hoidon toimenpiteitä on paljon jouduttu siirtämään tai perumaan, mikä on johtanut kasvaviin odotusaikoihin hoitoon pääsyssä. Hallitus tähtää näiden hoito- ja palveluvelkojen purkamiseen, jotta hoitoon pääsy ei viivästyisi liikaa ja hoitotakuu täyttyisi, päättää Väätäinen.
Yhteyshenkilöt
Tuula VäätäinenKansanedustaja
Puh:050 511 3018Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensariitely ei paljon maakunnissa lämmitä3.11.2026 16:31:13 EET | Tiedote
-Hallituksen julkinen riitely ei maakunnissa paljon ajavia lämmitä. Pitkän riitelyn tuloksena hallitus sai aikaan paketin, joka ei pumppuhinnoissa näy eikä vastaa ihmisten hätään. Kaiken kukkuraksi se rahoitetaan osin teiden kunnosta leikkaamalla, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus laskuttaa jo syntymättömistä lapsista – riskiraskauden seuranta voi maksaa satoja euroja3.11.2026 15:30:00 EET | Tiedote
Hallitus on korottanut terveydenhuollon maksuja niin, että riskiraskauden seurannasta voi kertyä perheelle satojen eurojen lasku ennen lapsen syntymää, totesi kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.) eduskunnassa käydyssä välikysymyskeskustelussa tänään. Orpo-Purran hallituksen korottamat terveydenhuollon maksut käyvät kalliiksi tavalliselle suomalaiselle.
SDP:n Ryhmäpuhe välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:39:40 EET | Tiedote
SDP:n ryhmäpuhe 3.11.2026 välikysymyskeskustelussa tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Puhujana kansanedustaja Piritta Rantanen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n esittelypuheenvuoro välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:15:56 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoman esittelypuheenvuoro opposition yhteisestä välikysymyksestä tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Keskustelu välikysymyksestä käydään tiistaina 3.11.2026 klo 14 alkaen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n Räsänen: Ei kai hallitus pyri johtamaan komissiota harhaan?31.10.2026 13:38:06 EET | Tiedote
Euroopan komissio pyysi lokakuun lopussa Suomelta lisätietoja ensi vuoden budjetista ja siitä, miten budjetti noudattaa neuvoston tammikuussa 2026 hyväksymää suositusta liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suomi poikkeaa tulevanakin vuonna komission asettamasta nettomenopolusta. Suomi toimitti vastauksen komissiolle eilen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
