SDP EDUSKUNTA

SDP:n Tuula Väätäinen: Hallitukselta tarpeellinen kädenojennus eläkeläisille ja etuuksien saajille

5.4.2022 18:02:51 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Kansanedustaja Tuula Väätäinen (sd) on tyytyväinen hallituksen kehysriihen esitykseen siitä, että pienimpiin etuuksiin ja eläkkeisiin tehdään tänä vuonna ylimääräinen indeksikorotus.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

- Arkipäivän kustannusten nousu näkyy kaikkien kukkaroissa, mutta etenkin pienituloisten tilanne on vaikeutunut viime aikoina paljon. Ruoan, liikkumisen ja asumisen kustannukset ovat nousseet kovaa vauhtia ja pienituloisten toimeentulo on heikentynyt suhteessa nopeammin kuin muilla, Väätäinen toteaa.

- Vaikka suurin osa etuuksista, mukaan lukien kansan- ja takuueläkkeet on sidottu kansaneläkeindeksiin, niiden tarkistukset laahaavat nyt jäljessä, kun hinnannousu on nopeaa. Ei voida odottaa ensi vuoteen, vaan indeksitarkistukset on tehtävä aikaistettuna, Väätäinen linjaa.

- Siksi on erittäin hyvä, että hallitus on päättänyt tehdä elinkustannusten nousua vastaavan indeksikorotuksen etuuksin viimeistään elokuun alusta. On huomattava, että korotus heijastuu myös eläketulovähennykseen, eli se alentaa myös pieni- ja keskituloisten eläkeläisten verotusta, Väätäinen selvittää.

- Näinä vaikeina aikoina totutusta elintasosta joudutaan tinkimään. Oikeudenmukaisilla poliittisilla päätöksillä pystymme kuitenkin helpottamaan pienituloisimpien ihmisten toimeentuloa tässäkin ajassa, päättää Väätäinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Heinäluoma: Hallituksen lyhytvuokrauksen rajoitusmalli muuttui rajusti valiokuntakäsittelyssä – tavoite epäonnistui täysin5.11.2026 12:32:52 EET | Tiedote

SDP:n kansanedustaja ja eduskunnan ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen esitystä lyhytvuokrauksen sääntelystä. Heinäluoman mukaan ympäristövaliokunnan hyväksymä rajusti muuttunut ratkaisu vie kuntien nykyisiä oikeuksia rajoittaa lyhytvuokrausta ja on siten jopa hallituksen alkuperäisen tavoitteen vastainen.

SDP:n Suhonen jätti toimenpidealoitteen: Tikkaukseen tuntien ja satojen kilometrien ambulanssi- ja taksiralli!5.11.2026 11:55:00 EET | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen on jättänyt tänään torstaina (5.11.) toimenpidealoitteen Iisalmen ja Varkauden yöpäivystysten sekä aamu- ja iltapäivystysten lakkautusten ja heikennysten peruuttamiseksi. Toimenpidealoite on kansanedustajan valtiopäivätoimi, jolla patistetaan hallitusta ryhtymään toimiin. – Eihän voi olla järkevää, että pelkästään jopa vain tikkausta vaativa toimenpide vaatii tuntien ja satojen kilometrien ambulanssi- ja taksirallin. Ja vielä paikkakunnilta, joissa teollisuutta pyörii kolmessa vuorossa. Ja pahimmillaan suma seisoo Kuopiossa ja sen päivystys tukkeutuu, jyrähtää Suhonen ja patistaa Orpo–Purran hallitusta toimiin.

SDP:n Paula Werning: Missä todellisuudessa ministeri Rydman elää? Sairaalalaskut päätyvät ulosottoon, mutta ministeri vähättelee ihmisten hätää4.11.2026 14:01:40 EET | Tiedote

Kansanedustaja Paula Werning (sd.) arvostelee kovin sanoin sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin puheita siitä, ettei raha estä ihmisiä hakeutumasta hoitoon. Werningin mukaan ministerin väitteet osoittavat hämmästyttävää vieraantumista tavallisten suomalaisten arjesta. Samaan aikaan kun Orpon hallitus on korottanut terveydenhuollon asiakasmaksuja rajusti ja valmistelee uusia korotuksia, yhä useampi suomalainen kamppailee hoitokulujensa kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye